Adult-FanFiction.org : Non English

Murha/Oikeutus	By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1231 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story.

Chapter List
- 6
- 7
- 8
-------------

Jerome
sulki raskaan puuoven takanaan ja pysähtyi hetkeksi. Hän
kykeni kuulemaan räjähdystenkin runtelemilla korvillaan
riemunhuudot vankien suista...

"Jouji
on palannut takaisin!"

"Mikä
sinua oikein viivytti?"

Jerome
kääntyi vastentahtoisesti ja auringonpaiste sokaisi hänet,
saaden käden nousemaan lähes sotilaallisesti silmien
suojaksi.

Jos
olisi ollut vapaus valita, karski sotilas olisi kuunnellut vielä
hetken, kuinka vangit toivottivat kauan kadoksissa olleen
tervetulleeksi takaisin.... Työhön?

Joissakin
asioissa vangit menettelivät oudosti ja tämä oli yksi
niistä. Syy toivottaa iloisesti tervetulleeksi...

Jerome
pudisti päätään epäuskoisena ja lähti
kulkemaan poispäin. Hän irvisteli purevalle tuulelle,
hyödyttömälle auringolle ja kylmille käsilleen...
Kevät oli hitaasti tulossa, mutta se olisi voinut tulla oikein
täydellä voimalla eikä viivytellen...

Hansikkailla
peitetyt kädet kohosivat viivytellen tyhjien taskujen suojista.
Sitten nahkaa vasten puhallettiin yllättäen lämmintä
hengitysilmaa, uudestaan ja uudestaan, kunnes hengitys muuttui
hinkuvaksi ja Jeromesta tuntui että hän oksentaisi suorilta
jaloilta.

Vaimea
ivanaurahdus sai vastaansa vihaiset silmät.

Blue
vetäisi henkäisyn tupakastaan ja katseli avoimesti
tyytyväisenä, kuinka Jerome tunki kätensä
takaisin takin taskuihin. - Eikö henki riitä, huh? Outoa
sinulta.... Ehkä poltat salassa.

Jerome
kurtisti huuliaan. - Kuono umpeen. Pakkanen sen tekee....

Uusi
savupilvi liittyi edellisten seuraksi, Bluen ottamat harvat askeleet
muuttuivat kävelyksi. - Hm.. Jeah.. Tai sitten sinunlaisellasi
mammanpojalla on heikot keuhkot.

Jerome
seurasi Blueta, vaikka näkikin tämän menevän
kovin epämiellyttävään suuntaan. - Yokohaman
parhaalla nyrkkeilijällä? Epäilen....

Blue
tuhahti ja päätti jättää härnäämisen
sikseen. Jerome ei ollut suinkaan taidoiltaan ruostunut, vaan
huippuunsa hiotut voima ja nopeus olivat yhä hallussa kuin
nuorella pojalla... Juuri nyrkkeilykehästä Jerome oli
löydettykin. Siitä oli käynyt tie läpi
puolisalaisen koulun, aatteen ja sodan.... Tänne, leiriin, joka
oli täynnä kuolemaa.

Saappaat
raapivat maata ja mieskaksikko pysähtyi häthätää
rakennetun hirttolavan luo. Blue pudotti tumpin maahan ja talloi
lunta alas katsomatta.

Huolellisesti
solmittujen köysien jatkona roikkui kolme vankipukuista miestä,
siteet silmillä. Kielet roikkuivat irvokkaasti ulkona, aivan
kuin pilkaten hirttäjiään kuoleman takaa. Ruumiit
olivat jo kolme päivää vanhoja, mutta ilma oli aivan
liian kylmä kärpäsille. Onneksi.

Jerome
ei tuntenut mitään. Ei edes rintaapaisuttavaa voitonriemua
siitä, että hän oli tehnyt tämän Joujille...
Hän oli vain tehnyt kaikkensa estääkseen tulevat
verenvuodatukset.

Blue
irvisti ja haroi toista tupakkaa, taputellen kiivaasti taskujaan. Hän
päätyi kuitenkin nöyrtymään kadonneen
esineen edessä. - Otetaanko nuo alas?

Jerome
äännähti myöntävästi ja otti
revolverinsa, ampuen kolme laukausta lyhyin väliajoin.

Kaksi
ruumista putosivat siististi lavalle, mutta Jeromen kimppuun
hyökännyt putosi yllättäen lumeen.

Revolveri
päätyi takaisin vyölle ja Jerome rotevampana otti
kaksi ruumista kannettavakseen, aloittaen sitten matkansa kohti
polttokuoppaa.

Blue
kuului taistelevan hetkisen verran kapinallisuutta osoittaneen
ruumiin kanssa, mutta hän ilmaantui kuitenkin kävelemään
Jeromen vierelle muutaman ripeän askeleen jälkeen. - Hmph..
Miksi juuri polttokuoppa? Nämä menisivät
uuneissakin...

Jerome
mietti hetken sopivaa sanaa. - Polttajilta ... nyrjähtäisivät...
hermot liian pian... He kärsivät aivan tarpeeksi.

Bluen
äännähdys kuulosti hevosen hirnahdukselta. - Typerys!
Tajuatko miltä kuulostat?! Sinä... Sinä...

-
Säälin heitä, niin. En tiedä, miksi.. Ehkä
siksi, kun tajusin että naisetkin kykenevät tekemään
muitakin kuin roturikoksia... Tai ehkä tiedän, mihin
ihminen kykenee.

Blue
vastasi tuhahduksella ja korjasi ruumiin asentoa. - Idiootti.
Kuuntelet vankejasi aivan liikaa.

Jerome
naurahti hiljaa ja kiirehti askeliaan, saaden Bluen puuskuttamaan
kuuluvasti.

Kaksikko
pysähtyi polttokuopan luo, huolimatta siitä että tässä
osassa leiriä oli paljon uteliaita silmiä ja korvia.

Jerome
vieräytti ruumiit yli hartioidensa ja katseli
välinpitämättömästi niiden menoa alas
rinnettä.

Blue
tyytyi heittämään kantamuksensa tylysti, täysin
tarpeettoman karjaisun saattelemana. Sitten hän poistui hölkäten
hakemaan kanisteria läheisestä varastosta.

Jerome
katseli ruumiskasaa tylsäilmeisesti. Miehet oli haettu salaa ja
hirtetty pimeällä, yöllä... Väli tapahtuman
ja hirton kanssa oli ollut vain muutama tunti. Kolmikko oli herjannut
sellaisin sanoin ja väittein, jotka olivat nostaneet Bluen
kulmat hyvin, hyvin korkealle.... Jerome oli suorastaan vääntänyt
vivun rikki suorittaessaan hirton - teko oli tietenkin lisännyt
toisen epäilyjä entisestään, mutta vastauksia ei
tulisi...

Takaa
kuului hölskyntää. Jerome ei kääntänyt
päätään, mutta hän näki näkökentästään
Bluen lähes valuttavan bensiiniä ruumiiden päälle
- turhankin paljon, kuin jokin pyromaaninalku.

Jerome
astahti sulavasti askeleen taaksepäin ja tunki vasemman kätensä
suoraan epäröimättä kanisteria sulkevan Bluen
takintaskuun, kalastaen sieltä tulitikkuaskin ja irtonaisen
tupakan.

Blue
katsahti närkästyneenä tupakan sytyttämistä
ja käärön lennähtämistä tarkalleen
bensiinillä kasteltujen ruumiiden päälle. Juonteet
kuitenkin pehmenivät. Sama se oli antaa anteeksi. - Ei
tuollainen väistely auta.

Jerome
piti katseensa liekehtivässä ruumiskasassa. Tuli söi
ahnaasti vaatteita, muttei juuri luonut lämpöä
ylhäällä värjöttelevälle kaksikolle. -
Tiedän sen... Kuule.. Eikö komentajan pitänyt tulla
tänään?

Blue
nyökkäsi. - Ellei jokin pidättele häntä. Tai
ellei hän ole....

Jerome
pudisti päätään ja urahti. - Siitä olisi
lähetetty sana ja seuraaja.

- Niin
tietysti. Mutta minulla on töitä tehtävänä.

Jerome
ei vastannut Bluen sanoihin. Hän tyytyi vain katselemaan
ruumiiden palamista, olemaan kuitenkaan huomioimatta polttamisesta
syntyvää makeahkoa löyhkää. Hän oli jo
tottunut hajuun. Hän oli sekopäinen murhaaja, sillä
eräs mies oli osoittanut millaisia ihmiset kykenivät
olemaan....

Yllättäen
kauempaa kuului huuto.

Jerome
käänsi selkänsä polttokuopalle ja lähti
kävelemään kohti portteja.

Elleivät
silmät pettäneet, vartijat tuntuivat käyttäytyvän
kuin pikkulapset: loikkivan paikoillaan ja puhelevan turhankin
kiivaasti keskenään.

Portti
avattiin naurettavalla riuhtaisulla. Jerome ajatteli hetken
ojentavansa kätensä ja tarttuvansa vartijaa kuonosta, vain
hillitäkseen tätä.

Naurettavat
ajatukset katosivat mielestä yhtä nopeasti kuin olivat
sinne tulleetkin, autosaattueen osuessa näköpiiriin.

Jerome
harppasi kauemmas portista, joka sulkeutui narahtaen hänen
jälkeensä.

Mies
oli ollut tietoinen siitä, että sekä Koyuki että
Choko olivat lähteneet - Choko tosin epävirallisesti..
Heidän tänne palatessaan voisi tapahtua mitä vain. Se
riippuisi aivan suunnasta, johon oikeuden vaaka oli kallistunut.

Kuski
näkyi auttavan murtuneen näköistä Koyukia ulos
autosta.

Choko
liittyi lähes juosten siskonsa seuraan ja alkoi saattaa tätä
kohti portteja.

Jerome
ei viitsinyt juosta karkuun siskoksilta - muttei olisi kovin
mielellään kohdannutkaan heitä.

Kaksikko
pysähtyi juuri Jeromen kohdalle.

Mies
kohdisti katseensa pilviin.

Yllättäen
Koyuki sähähti kiivaasti. Choko tuntui ilmeisesti
nykäisevän siskoaan ja esitti jokapäiväisen
kysymyksen, jolla hän oli kiusannut Jeromea:

- Onko
se nainen kunnossa?

Jerome
huoahti tylsistyneenä. - Minähän sanoin, että hän
löi päänsä.. Jos sinä osaat pitää
bordellia, niin pidä. Jos et, lopeta.

Choko
sylkäisi maahan ja tuhahti kuin loukattu nainen ainakin.
Palkkioksi hän sai katsella komentajan taloa kohti astelevan
Jeromen selkää.

Mies
asteli naisen äkeyttä huomioimatta talon ulko-ovelle ja
väänsi kullatusta kahvasta.

Ovi
aukeni narisematta hänen edessään ja Jerome astahti
kynnyksen yli. Hän tunsi häpeällisen piston sisällään,
kuuli mielessään pienen äänen, joka nimitti häntä
varkaaksi ja taloon tunkeutujaksi...

Siitä
huolimatta Jerome riisui saappaat ja jatkoi kulkua kolkkoja käytäviä
pitkin. Hän pohti ohimennen kumpi oli saanut valita
sisustuksen... Seinät olivat täysin paljaat, kuin puhtaaksi
kalutut luut.

Yllättäen
olohuoneen kello löi neljä kertaa.

Jerome
tuhahti. Koyuki oli luultavasti roikkunut miehensä jalassa
melkein purren ja halunnut tuon kiduttavan kellon nähtyään
sen, välittämättä lainkaan miehensä
hermoista... Kyllä, se sopisi käytökseen.

Jerome
pysähtyi nähdessään Weedin hahmon istumassa
keittiössä, pöydän ääressä. -
Olette tulleet takaisin...

Weed
piteli päätään raskaasti pöydälle
ristittyjen käsivarsiensa päällä ja näytti
siltä, kuin olisi juonut liikaa. - Ah... Minulla on hyvin huono
olo... Ole hyvä ja mene pois...

Jeromen
kulmat kurtistuivat. - Teen ensin yhden ainoan asian.

Tämän
sanottuaan Jerome astahti kynnyksen yli, käveli työtason
luo, kietaisi molempien käsiensä ympärille
ruutukuvioiset liinat ja otti veitsitukista veitsen.

Sitten
hän otti korista vasemmalla kädellä riisipallon,
asetti valkean esineen pöydälle ja kohotti veitsen kuin
armoniskun antava murhaaja.

Teräs
halkaisi riisipallon vaivattomasti ja paljasti sen, mitä Jerome
oli pelännytkin: sotkuisen riisin ja likaisen kalaviipaleen.

Käsi
heilahti ja upotti veitsen työpöytään. - PERKELE!

Selän
takaa ei kuulunut mitään ja Jerome tajusi pelkäävänsä.
Tavallisesti Weed olisi ehkä torunut kielenkäytöstä,
mutta nyt... Ei voinut.

Jerome
ei edes tajunnut juoksevansa kuin riivattuna ulos talosta, jaloissaan
pelkät sukat.

Hänen
saapuessaan portille vartijat kykenivät vain tuijottamaan
täydellisen alennustilan saavuttanutta everstiluutnanttia, joka
vaati porttia välittömästi avattavaksi.

Käskyä
kuitenkin toteltiin ja Jerome kykeni jatkamaan juoksuaan kohti
naisten leiriä.

Portti
avautui sielläkin, mutta jäljessä kuului arvoa
alentava nauru. Jerome puri hammasta ja yritti olla kompastelematta.

Saavuttuaan
oikean parakin luo hän suorastaan kävi kiinni ovenkahvaan,
kuin nälkäisenä - vain huomatakseen sen lukituksi.
Naiset olivat kyllä sisällä, mutta hän oli täällä
ulkona...

Hän
alkoi koetella toisella kädellä oikeaa avainta, repien
toisella ovenkahvasta tappavin voimin.

Yllättäen
ovi avautui melkein miehen naamalle ja pakotti ottamaan muutaman
askeleen taaksepäin varpaiden tähden.

Raotetusta
ovesta irvisti vastaan Koyukin naama. -
Iltapäivää. Panoseurasi eivät pääse
mukaasi juuri nyt.

Jerome
olisi voinut muljauttaa silmiään, muttei tehnyt niin. Hän
siirsi oikeaa kättään hiukan taemmas Koyukin
hämmästyneen ilmeen saattelemana ja latasi kylmästi
tyrmäysiskun suoraan naisen kasvoihin. - Otettiin sitten
uusiksi.... Lydia, Reika, Hokuto! Tarvitsen
apuanne!

Hetken
ajan kuului kolahduksia ja puukenkien kopinaa. Sitten Lydia työnsi
oven kokonaan auki.

Jerome
huoahti. - Onneksi olitte täällä. Selitän
kyllä... Tulkaa vain mukaani...

Hokuto
avasi suunsa, mutta sulki sen sitten. Mitä luultavimmin kysymys
olisi koskenut sukkia.

Jerome
lähti juosten parakin luota, naiset perässään.
Mies havaitsi jo kaukaa - ehkä hiukan katkerin ajatuksin - että
hänen aikaisemmin kulkemansa portit eivät olleet suinkaan
täysin kiinni.

Hän
ei osannut määritellä mitä teko oikein oli.
Palvelus vai leivänmuru pöydältä.

***

Kun
komentajan talo tuli näkyviin, Jerome havaitsi oven olevan
sepposen selällään. Hän epäili ettei Weed
lähtisi harhailemaan pihalle myrkytyksen kourissa, mutta
koulutus oli opettanut että kaikkeen oli varauduttava...

Nelikko
juoksi suoraan halki lumisen pihan ja ovesta sisään, yksi
kerrallaan.

Jeromen
tarvitsi vain viitata päällään ja juoksu jatkui
keskeytymättä, sukkien tylsän, märän litinän
sekoittuessa puukenkien kopinaan.

Tulijat
pysähtyivät vasta saavuttuaan keittiöön.

Jerome
jäi tuijottamaan komentajaansa kivikasvoisena, Reikan nostaessa
käden suulleen järkyttyneen naisen perikuvana, Lydian
analysoidessa tilannetta ilmeettömänä, Hokuton
ainoastaan kurtistaessa kulmiaan.

Weed
oli ottanut mahdollisen kohtalonsa vastaan tyynesti. Hän oli
lysähtänyt tuolilta kovalle puulattialle ja makasi nyt
kyljellään, suu ja silmät auki.

Yllättäen
Reika henkäisi syvään ja pudisti päätään.
- Uskomatonta... Röyhkeää.... Lydia, tiedätkö
miltä aktiivihiili näyttää? Hokuto, osaatko
oksettaa?

Jerome
ei kyennyt hillitsemään hämmästystään,
vaan tuijotti ohjeita jakelevaa Reikaa. Vielä pahempaa oli, että
naisen ystävät taikka toverit - keitä he nyt
olivatkaan, mikä heidän arvonsa ikinä oli, tottelivat
välittömästi. Lydia lähti etsimään
lääkettä ja Hokuto alkoi tehdä ehkä
epämiellyttävämmältä tuntuvaa tehtävää:
riisua ja oksettaa itse komentajaa.

Reika
liittyi yllättäen Hokuton seuraksi ja pian koristeellinen
takki, lakki ja yksinkertainen aluspaita olivat yhdessä kasassa.

Reika
iski siekailematta kolme sormea suoraan sisälle miehen suuhun.
Ne raapaisivat kitalakea kivuliaasti - ainakin silmiin tuli eloa.

Sormet
vedettiin nopeasti ulos ja Weed yskäisi rajusti, yrittäen.

Uudestaan,
syvemmälle. Hokuto hakkasi selkään.

Jerome
tajusi itsensä hyödyttömäksi ja hän kykeni
vain katselemaan hammastaan purevaa Reikaa, joka oksetutti
myrkytettyä miestä kaikin voimin.

Miten
kauan siitä kului? Kuinka monta hän söi?

Reika
ärisi jotain hampaidensa välistä. Mantraa. - ... Ei
vielä...! Ei vielä...!

Yllättäen
Weedin silmät näyttivät pullistuvan ulos kuopistaan.
Sitten hän oksensin ulos aivan kaiken.
Sitkeää riisiä, kalaa ja
reilusti sappea.

Reika
ei ehtinyt vetää kättään ajoissa pois
tieltä, mutta hänen ilmeensä ei värähtänytkään.
Hokuto sitä vastoin nyrpisti kuonoaan.

Lydia
kuului rymistelevän portaat alas, kiroten ääneen. -
... Saisivat laittaa lääkkeet parempaan paikkaan... Melkein
revin korvani irti huonon sijoittelun ansiosta...

Jerome
hymähti vaisusti. - Ole iloinen että löysit sen..
Täällä on edistytty huimasti.... Ja minä olin
paikallani kuin jokin typerä patsas...

Lydia
ilmaantui Jeromen takaa ja asteli Weedin luo. Hän avasi mukanaan
tuomansa pussin, kouraisi sen sisältöä ja tunki nyrkin
sisällön suoraan miehen kurkkuun.

Reika
räpäytti silmiään ja huoahti. - Minä.. Minä
taidan lähteä pesemään käteni. Jerome,
voisitko hävittää nuo...?

Mies
nyökkäsi. - Laitamme hänet lepäämään.
Vaara ei ole vielä ohi.. Olemme kuitenkin tehneet kaikkemme.

Hokuto
ja Lydia kantoivat Weedin makuuhuoneeseen. Jerome kokosi varovasti
kasaan riisipallot ja korin, halkaisuun käyttämänsä
veitsen ja liinat, vieden ne poltettavaksi ja lopullisesti
hävitettäväksi. Reika vei Jeromelle emalivadin ja
poispesemänsä oksennuksen.

Viimein
kaikki neljä olivat kokoontuneet makuuhuoneeseen. Weed oli
päättänyt ilmeisesti päättänyt nukkua -
tai sitten kärsiä puhekyvyttömän tilansa hiljaa.

Asettautumisesta
oli saattanut kulua noin puolisen tuntia, ehkä enemmänkin.
Sitten alkoi tapahtua.

Feminiinisen
Helvetin irtipääsy ei ollut mikään yllätys.
Se alkoi lattialautojen kaukaisena jylynä ja käsittämättömien
sotahuutojen kirkumisena.

Kakofonia
läheni ja koveni.

Jerome
virnisti vaisusti. - Sieltä se tulee.

Naiset
eivät kommentoineet taikka liikahtaneet. Jokainen heistä
oli laittanut kätensä puuskaan, kuin kiroten Weedin huonoa
tuuria...

Tuuria
saada huono vaimo, joutua myrkytetyksi...

Jerome
pohti mielessään naurettavalta tuntuvaa ajatusta noiden
kolmen naisen sopimisesta Weedin vaimoksi... Reika... Työtä
hiljaa tekevä, vaatimattomat kiitoksensa ottava... Täydellinen.
Lydia, hyvää tarkoittava, osaava... Sitten oli vielä
Hokuto... Arvaamaton.. Varasteleva harakka vaiko rehellinen?

Keittiön
lattialaudat narisivat tuskissaan Koyukin ja muiden askelten alla..

Jerome
toivoi salaa yhden huonon laudan irtoavan paikoiltaan, nousevan kuin
hyökkäävä käärme ja iskeytyvän
Koyukin äskettäin runneltuun kuonoon - vielä lisää
verta.

Ovi
riuhtaistiin raivokkaasti auki. Kynnyksellä seisoi tulta ja
tappuraa uhkuva Koyuki, piiska oikeassa kainalossa.

- ...
TE! POISTUKAA HETI! TEITÄ EI TARVITA
TÄÄLLÄ!

Jerome
hymähti ja nousi tuoliltaan, luomatta katsettakaan Weediin tai
miestä valvoviin naisiin. - Kuinka harkitsematon käsky...
Todella. Sinun ei sietäisi puhua noin naisille, jotka mitä
luultavimmin pelastivat tuon miehen hengen...

Koyuki
irvisti rumasti. - Typeryyksiä! Söin itsekin yhden niistä
riisipalloista... Mutta teloitanko heidät tässä vai
ulkona?

Jeromen
suupieli nytkähti vaarallisesti. Oli todella typerää
kiistellä tuon nartun kanssa, mutta koska tämä sitä
itse halusi...

Rystyset
naksahtivat äänettömyydessä ja Jerome liikahti.

Lattialauta
narahti kidutetusti, mutta melkein heti ääni peittyi
voimakkaan hengenvedon alle.

Koyuki
huomasi nousevansa ilmaan, menettävänsä
jalansijansa... Piiska tömähti lattialle, miehen toinen
käsi riisui
revolverin ja pudotti hallitusti lattialle.

Ruskeat
silmät vilkuilivat hätääntyneenä ympäriinsä,
kunnes nainen tajusi ettei saanut tukea. Choko ja Rushii olivat
katsoneet parhaaksi vetäytyä niinkin kauaksi kuin työtason
luokse.

Koyuki
painoi päänsä, nielaisten ensimmäistä kertaa
elämässään ylpeän asenteensa ja
uhmamielensä. - Mitä aiot tehdä? Nauttia siitä,
että nöyryytät minua?

Jerome
ei naurahtanut, ei sähissyt. Hän tunsi itsensä taas
kerran nuoreksi nyrkkeilijäminäkseen, joka tosin antoi
tällä kertaa armon käydä tyrmäävästä
iskusta. - Jos vielä kerran nostat kättäsi näitä
naisia vastaan, sinulle käy huonosti. Olkoot he suosikkejani..
Tai kuten sinä sanot, panoseuraani.

Koyukin
kasvoille levisi uskalias virne. - Uhkailet...

Jerome
jatkoi puhettaan synkkään, tummaan, sävyyn. - En. Jos
saan sinut kiinni - ja saankin -, revin sinulta silmät irti.
Sitähän sinä harrastat.

Tämän
sanottuaan Jerome päästi otteensa Koyukin univormusta,
pudottaen naisen tylysti lattialle.

Miehen
silmissä ei näkynyt lainkaan huvittuneisuutta loukatun
naisen noustessa ylös, poimiessa aseensa sekä piiskansa ja
poistuessa kiireen vilkkaa huoneesta ja koko talosta varaston
uloskäynnin kautta.

Jerome
ei odottanut takaansa hyväksyviä huutoja - eikä niitä
saanutkaan. Silti hän tiesi, että mitä luultavimmin
noiden kolmen naisvangin luottamus häneen oli vahvistunut
äskeisen tapahtuman myötä...

Mies
käännähti, asteli tuolinsa luo ja istahti huoahtaen. -
Pahoittelen.. Lienette tosin turvassa nyt.. En usko, että Koyuki
tulee tänne enää.. Ehkä hän nukkuu samoissa
tiloissa Chokon - taikka Rushiin - kanssa. Voimme viettää
täällä yön, koska meidän täytyy valvoa
komentajan tilaa... Jos ette pistä pahaksenne, voisiko joku
teistä tehdä ruokaa...? Minä en oikein...

Yllättäen
tuo kysymys ei ollut verhottu käsky, vaan aito tunnustus. Ehkä
Jeromen taidot rajoittuivat pakissa keitettyyn riisiin ja
juomaleilissä kannettavaan veteen - joista toinen ei ollut
varsinaista kokkaamista.

Kaikkien
kolmen naisen kädet nousivat viittauksenkaltaiseen eleeseen.

Jerome
tyytyi vain nyökkäämään, siunaten itseään
ja ihmetellen, miksi nämä naiset oli oikein vangittu.

Hän
ei voinut anoa kolmikolle vapautuspäätöstä, ei
edes sillä todisteella että ruoanlaiton suhteen täysi
poropeukalokin kykeni rentoutumaan ja keskittymään
olennaiseen noiden naisten seurassa...

****

Jouji
hymisi ja antoi kuuman veden laskeutua nautinnollisesti suoraan
turkille, puhdistaa kaiken lian.. Kädet työskentelivät
automaattisesti ja käsittelivät saippuaa näppärästi
- vähä vaahto sai luvan puhdistaa raskaan työn
raatajan mahdollisimman puhtaaksi..

Yllättäen
ulko-ovelta kuului raskas rysähdys, aivan kuin joku tai jokin
yrittäisi tulla siitä läpi. Sitten eteishuoneesta
kantautui vihaisen kaksikon huuto:

-
9142098, TULKAA VÄLITTÖMÄSTI TÄNNE!

Jouji
irvisti ja pudotti saippuansa kyllästyneenä. Hän näki
olevansa katseiden kohde, kiitos äskettäisen huudon. - Nuo
eivät kuulosta tavallisilta vartijoilta...

Hiukan
kauempana oleva Viktor pudisti synkästi päätään.
- Kukaan meistä ei ole koskaan kuullut heidän ääntään..

Jouji
painoi päänsä ja kirosi hiljaa. Hän kuuli Sasuken
kiristelevän hampaitaan - vanha uhmamieli oli nousemassa syvästä
kaivosta.

Sasuke
katsoi raivoissaan kuinka Jouji käveli avoimelle ovelle ja - oli
poissa. Vihainen ääni kuului opastavan vaatteiden pukemista
päälle... Sitten ovi kolahti.

Enempiä
ajattelematta käsi sinkosi saippuapalan kohti seinää
Sasuken itkuisen ulvaisun saattelemana. - HULLUT!
MURHAAJAT!

GB
aikoi sanoa jotain lohduttavaa, mutta tyytyi viimein vain kävelemään
pois suihkuhuoneesta.

Viktor
ja toiset seurasivat häntä, vain huomatakseen lopulliselta
tuntuvan asian: Joujin makuupaikasta oli jäljellä vain
tukikehikko. Patja oli kadonnut kuin ilmaan.

***

Jouji
tunnusti itselleen ensimmäistä kertaa elämässään,
ettei pitänyt vaatteista joihin pukeutui. Näissä
oloissa valkoinen paita ja samanväriset housut olivat aivan
liikaa. Sukkia ei ollut. Puukengät olivat ehkä vain tälle
matkalle...

Päässä
risteili tuhansia ajatuksia. Yhtäkään ei voinut
pysäyttää.

Jouji
ei syyttänyt Jeromea pettämisestä... Ehkä tämä
oli vain "luonnollista"? Oli ollut typerä takertua
vartijaan, nostaa suojelijan asemaan....

Narahdus
havahdutti purevan kylmyyden suomasta horroksesta. Toinen vartijoista
piti ovea auki ja osoitti suuntaa.

Jouji
nosti oikean jalkansa, astuakseen sen viimeisen portaan...

Jokin
meni pieleen ja jalat ikään kuin solmiutuivat.

Olkapäässä
tuntui ikävä riuhtaisu ennen kuin vanki ehti aloittaa
kaatumisen. Sitten tönäistiin selkään ja Jouji
jatkoi matkaansa ovesta sisälle, kirkkaasti valaistuun
käytävään.

Puolivälissä
käytävää oli jumalolennon vastakohta. Valkoiseen
puettu hahmo seisoi aivan rauhallisena keskellä käytävää,
peittäen suurimmaksi osaksi takanaan näkyvän hälinän.

Joujin
mieleen tunkeutui tympeä haju, joka lähti sterilisoiduista
välineistä ja puhdistetuista huoneista...

Verta
ei saa olla... Ruumiita ei saa olla... On vain kasoittain,
kansioittain tuloksia... Huone toisensa jälkeen...

Kammottavan
totuuden tajuaminen keskeytyi ilkeään riuhtaisuun - teko
oli tällä kertaa pysähtymisen merkki.

Jouji
nosti päänsä ja tajusi kammottavan miehen hymyn.
Rauhallinen, inhottava, hymy, oikea käsi
puoliksi valkoisen ja tahrattoman takin taskussa....

Akame
otti askeleen eteenpäin. Oikea kämmen nousi taskusta ja
nosti Joujin päätä hiukan ylemmäs.

Sanat
olivat kammottavat. Jouji olisi maksanut mitä tahansa
kuollakseen niille sijoilleen.

-
Hyvä poika.

****

Akame
laski luurin hitaasti alas, nautiskellen vihaisen risahduksen
kuulemisesta. Tuo risahdus syntyi siitä kun Golvy katkaisi
linjat... Se oli niin nautinnollista kuultavaa.

Mies
kohotti molemmat kätensä ja hieroi silmiään,
tukahduttaen raivostuttavan haukotuksen. Väsymys uhkasi siitäkin
huolimatta, että kaikki oli mennyt hyvin... Weed oli syönyt
kuin pieni lapsi, uusi potilas ei ollut vastustellut sen kummemmin...

Oikea
käsi laskeutui avaamaan kirjoituspöydän laatikoston
ylintä laatikkoa - vasen tuki miehen lyijynraskaalta tuntuvaa
päätä.

Käsi
haroi laatikon sisältöä sokeasti, sattuen viimein
rapisevaan esineeseen.

Esine
vedettiin nopeasti pois laatikon suojista, aivan kuin se yrittäisi
purra käärmeen tai hämähäkin tavoin.

Akame
katsoi harmaaseen, kirjoituksettomaan kääreeseen käärittyä
suklaapatukkaa haastavasti ja kohotti esineen silmiensä
tasalle.

Hän
repäisi kääreen auki hampaillaan, alkaen syödä
patukkaa, suupala toisensa jälkeen.

Pian
kääre rutistui palloksi nyrkissä ja joutui
roskakoriin.

Akame
nojautui taaksepäin tuolissaan, hymyillen autuaallisesti.

Kyllä...
Hänen täytyisi hoputtaa alaisiaan... Suklaa oli toki hyvää,
mutta annos oli niin pieni.

Yllättäen
ajatus tunkeutui euforian valtaaman mielen läpi.

Akame
suoristautui tuolissaan niin äkillisen ryhdikkäästi,
että oli vähällä lyödä päänsä
suoraan pöydällä lojuviin papereihin.

Mies
nousi tuolista hivenen nolostuneena, ravistellen takistaan pois
näkymättömiä pölyhiukkasia.

Oven
narahduksen jälkeen mies jätti jälkeensä
henkilökohtaisen toimistohuoneensa ja suuntasi käytävää
pitkin kohti numeroimattomia potilashuoneita.

Tästä
epäselvyydestä huolimatta mies tiesi tarkalleen ketkä
potilaat olivat missäkin. Jokainen poistuja kulki
henkilökohtaisesti hänen käsiensä kautta.

Hän
pysähtyi viimein yhden oven luo, avasi sen ja meni sisään
huoneeseen.

Huoneessa
oli vain yksi sänky, mikä poikkesi tavanomaisesta
rutiinista.

Se oli
kuitenkin tarkoitus.

Akame
hymyili ohuesti ja tarkasteli kiinnostuneena sängyssä
makaavaa valkoista hahmoa.

Hahmo
vastasi nykimällä ranteita kahlitsevia siteitä. Kuonon
ympärille oli kiedottu side, mutta muminan sävystä ei
voinut juuri erehtyä.

Akame
käveli sängyn vieressä olevalle pienelle yöpöydälle
ja otti herätyskellon.

Ilman
täytti raivostuttava narske hänen vetäessään
aikaraudan. Tuo jokapäiväinen esine oli hulluuden yksi osa.

Herätyskello
kilahti hieman kun se asetettiin takaisin pöydälle.

Akame
ei enää viitsinyt asettaa käsiään takaisin
selän taakse. - Rauhoittavat ovat kuluneet pois... Ikävää,
eikö?

Oikea
käsi kohosi ja Akame siveli etusormellaan potilaan alaleukaa,
kumartuen samalla lähemmäs.

- ....
Mistä aloittaisimme..? Minulla ei ole kiire... Tämä on
kulunut klisee, mutta... Juotko sinä?

Vastauksena
oli vain pohjattoman vihainen katse.

Akame
hymähti. - Niin, niin.. Tarkoitin.. Otanko ensin maksasi... Vai
sydämesi..? Saattaisit jopa nähdä kun se sykähtää
vielä kerran... On niin vaikeaa päättää,
tiesitkös....?

Yllättäen
kammottava mies suoristautui - aivan liian nopeasti, aivan kuin
ylivireä jänis. - Ah, minulla oli sinulle jotain...

Vasen
käsi nousi taskusta ruiskua pidellen, aavistuksen verran
täristen. Mutta neste tärisi rajusti.

Akame
iski siekailematta neulan suoraan potilaan käsivarteen raa'alla
voimalla, läpi vaatteen ja ihon. Ärähdys muistutti
pikemminkin tukahdutettua haukotusta.

Sitten
hän kääntyi ja poistui huoneesta vihellellen. Neste
saisi hoitaa leviämisen itse.

Sängyssä
makaava Jouji tajusi oven naksahtavan lukkoon. Hänen huulensa
vääntyivät irvistykseen, paljastaen hivenen
pakkopurrut hampaat.

.....
Se vaikuttaa liian nopeasti....

Pää
kääntyi oikealle ja vasemmalle, etsien ei mitään...
Hengitys kiihtyi. Kädet.. Nyrkkiin, auki.... Nyrkkiin, auki....

Pitääkin
olla ensikertalainen... Mutta olisiko se kannattanut aikaisemmin,
sitten...? Jossakin surkeassa nurkassa.... Toisten kanssa, jotka ovat
pikemminkin eläviä kuin kuolleita....

Jouji
huusi julki tuskaansa siteen takaa, käsittämättömin
sanoin. Helvetti, jossa ei ollut tulta.

Hänen
mielensä käski häntä ottamaan ja juoksemaan
itsensä uuvuksiin - kuolemaan jaloilleen.

Yllättäen
ovi avautui toistamiseen. Joujin pää kääntyi
salamannopeasti tulijaa kohti.

Vieraan
ääni oli ilmeisen huvittunut, mutta lakki sentäs
riisuttiin päästä hyviä tapoja noudattaen. -
Menetit paratiisisi, veli... Katso itseäsi nyt...

Joujin
silmät tuijottivat harmaatakkista tulijaa, täynnä
puhdasta vihaa - järkeä.

Ovensuussa
seisova mies hymyili avoimesti. - Minulla ei ole lupaa tulla
lähemmäs, mutta Jinnai vinkkasi että olet täällä...
Tervehdi kersanttia.

Tämän
sanottuaan Ken astui kohteliaasti käytävän puolelle ja
sulki oven perässään. Hän veti sen lukkoon niin
rajusti, että Joujista tuntui kuin korvan juuressa olisi
räjähtänyt.

***

Jeromen
pää nuokahteli vaarallisesti, aivan kuin pilvisen sään
uhriksi joutuneella auringonkukalla.

Hän
näki silmäluomiensa raosta lattialle jääneet
tyhjät riisikulhot.... Naiskolmikko oli vahtinut aivan liian
hiljaista Weediä haukkaemojen lailla...

Mutta
nyt he nukkuivat ansaittua unta. Lydia ja Reika pitivät toisiaan
käsistään kiinni ja nojasivat päitään
yhteen.. Hokuto tyytyi vain istumaan lattialla ja nojaamaan
tuoliinsa.

Mies
tajusi silmäluomiensa sulkeutuvan viimein... Hän nytkähti
tuolillaan hieman alaspäin...

Se
oli ollut kesäpäivä... Kirkas aurinko oli löytänyt
tiensä jopa nyrkkeilytiloihin ja ilmiantanut ilmassa tanssivat
pölyhiukkaset....

Isossa,
matalassa huoneessa oli tuoksunut hien lisäksi kuivuva laasti.
Toube oli näet iskenyt sumeilematta kaksi päivää
takaperin kaksi iskua seinään kurittaakseen ärsyttävää
kulkijaa, Musashia - toinen oli vain sattunut olemaan liian nopea.

Jerome
oli juuri asettanut nyrkkeilyhanskat naulaan, kun hän oli
kuullut takaansa vaimeaa, ehkäpä hiukan ivallista
kättentaputusta...

Yllättäen
se oli ollut yksi divisioonapäälliköistä,
Benizakura.

"Hieno
ottelu, nuorimies..."

Jeromen
käsiin oli tyrkätty kirje ja siinä se oli ollut.

Hän
oli asuntoon saavuttuaan heittänyt sen puolihuolimattomasti
pöydälle ja unohtanut....

Kesken
varjonyrkkeilyn hän oli survaissut oikean nyrkkinsä
varoittamatta suoraan seinään ja muistanut kivun kautta
oman heikkoutensa - mutta myös kirjeen.

Jeromen
silmät rävähtivät auki. - .... Ah!

Weedin
silmäluomet olivat raollaan. Hengitys oli tihentynyt. - ....
Jerome..... Onneksi.... Onneksi...

Jerome
kykeni vain hymyilemään vaisusti. - Älä kiitä
minua... Naiset pelastivat sinut.

Sängyllä
makaavan miehen katse kääntyi hitaasti yhä nukkuvien
naisten puoleen. - Heh... Usein he ovat vain tiellä, mutta
nyt...

Weed
tukeutui kyynärpäidensä varaan ja yritti nousta. Hän
lysähti kuitenkin takaisin, irvistäen. - ... Minun on
päästävä pois täältä..

Jeromen
katse muuttui huolestuneeksi, mutta hän ei viitsinyt esittää
kysymystä.

Weed
lojui sängyllä hiljaisen tovin, keräten voimia. -
Katsos... Kumpikaan meistä ei voi enää jäädä
tänne... En viitsi sanoa enempää, tiedät
kyllä.... Olet viisas mies.

Jerome
pudisti päätään. - ... Kuinka...?

Weed
tyytyi vain virnistämään ja naksauttamaan kieltään
toruvan naisen tavoin.

Jerome
purskahti nauruun, saaden näin naiskolmikon hätkähtämään
hereille.

Lydia
vilkaisi Jeromea epäilevästi, mutta tyytyi sitten vain
kohauttamaan olkiaan. Hän ei ehtinyt sanoa mitään,
sillä Weed ehti ensin.

-
Voivatko nämä naiset mennä ulos vartioimaan..?
Eiväthän he pelkää..?

Jeromen
suu aukoi hetken tyhjää, sillä Weed oli yllättäen
käyttänyt yllättävää sananvalintaa. -
Ky-kyllä... Siellähän on kaivo... Menkää
vaikka pesemään nuo kulhot...

Weed
nyökkäsi ja hymyili hienoisesti.

Jerome
tyytyi vain istumaan tuolilla. Hänen hämmästyksekseen
hänen mielensä kävi läpi kaikkia niitä
tavaroita, jotka oli otettava mukaan... Sekä niitä, joita
ei voinut mukaan... Toinen lista sai miehen huokaamaan haikeasti.
Levysoitinta tulisi ikävä. Olihan se ollut ensimmäinen
esine, jonka mies oli ostanut omistamillaan rahoilla.... Se oli
selvinnyt jopa rintamalta, kolhuisena ja pölyisenä - kuten
omistajansakin...

Surulliset
eroajatukset ainoastaan esineestä
saivat miehen naurahtamaan katkerasti.

Ovi
sulkeutui hiljaa poistuvien naisten jäljessä.

Weed
koetti päästä uudelleen istuvaan asentoon, tällä
kertaa tuloksekkaasti. Hän nousi vaivattomasti sängyltä
ja venytteli itseään hiukan, välittämättä
lainkaan siitä että oli yläruumistaan myöten
alaston.

- Jos
ryhdyttäisiin töihin. Vaatteeni ovat keittiössä,
eikö?

Jerome
nousi tuolilta ja nyökkäsi. - Kyllä. Suunnittelemmeko
siellä?

Weed
käveli ovelle ja avasi sen täysin auki, tarkistaakseen
tunkeilijat. - Liikaa ikkunoita.. Mene sinä työhuoneeseen,
niin minä lukitsen varaston uloskäynnin... Koyukilla ei ole
siihen avainta, enkä usko että hän käyttäisi
kirvestä tullakseen läpi.

Jerome
tyytyi vain nyökkäämään ja suuntaamaan kohti
työhuonetta, mutta yllättäen kuului käsky.

- Ja
laita hyvä mies kengät jalkaan, äläkä kävele
sukkajaloin kuin jokin juoppo.

Everstiluutnantti
ei voinut tehdä juuri mitään muuta kuin totella
naureskellen.

***

Jerome
jätti oven puoliksi auki ja katseli ympärilleen. Hän
ei ollut ennen käynyt komentajan työhuoneessa, mutta
eteiskäytävän ovissa ei ollut juuri erehtymisen
vaaraa: toinen vei työhuoneeseen, toinen oli sinetöity.

Weed ei
juuri koreillut. Lattiaa ei peittänyt punainen matto, vaan
saappaiden alla oli sileäksi höylättyä puuta.
Edes tuoleissa ei ollut pehmusteita, vaan ne olivat kalusteita
raaimmillaan: kovaselkäisiä ja epämukavia.

Ainoastaan
yksi esineitä koskeva seikka sai Jeromen pohjattoman
tyytyväiseksi: Hougenin rintakuva ja aatteen lippu puuttuivat.

Käytävältä
kuului askelia ja sitten Weed ilmaantui Jeromen vierelle. - Pidätkö
näkemästäsi? Tällainen se on aina... Jotkut
meistä eivät vain palvo - taikka tuudittaudu mukavuuteen
keskustellessaan ikävistä asioista. Mutta ole hyvä ja
istu.

Jerome
käveli työpöydän luo ja istahti omalla puolellaan
olevaan ainokaiseen tuoliin. Weed käveli kirjahyllyä
muistuttavan hyllyn luokse ja otti siltä kellertävän
käärön sitä juurikaan katsomatta. Ainuttakaan
kirjaa ei näkynyt, ei edes ylijohtajien hengentuotteita.

Työpöydälle
levähti auki isokokoinen Japanin kartta prefektuureineen. Weedin
etusormi iskeytyi sen pintaan.

-
Olemme täällä... Kansaissa... Ajattelin, että
menisimme...

Sormi
liiti paperin pintaa pitkin Hokkaidon saarelle. - ... Tänne.
Hankin hevoset ja laivakyyti ei tule olemaan mikään
ongelma... Tämä kuulostaa liian helpolta, mutta minulla on
suhteita.

-
Suunnitelmasi on toimiva.... Mutta Hakuro?

Weed
naurahti törkeästi. - Vaikka hänellä on pojat
apunaan, vastarinta on siellä liian kovaa... He ovat jopa
joutuneet pienentämään leirin pinta-alaa, kiitos
vaurioiden... Vankityövoimalla, tietty...

Jerome
oli juuri sanomaisillaan Lydiaa koskevan lauseen, mutta ulkoa kuuluva
huuto sai molemmat miehet valppaiksi.

- ...
HÄIVY, HÄIVY!

Oudon
kolisevan äänen seasta kuului vaimeaa puolustelua. - ...
Auh... Hyvät naiset... Minä vain... Ai.. Ai... Lopettakaa!!
Tuo sattuu! Oikeasti!

Jerome
rypisti kulmiaan ja nousi hitaasti tuolista. - Onko tuo....?

Weed
näytti kamppailevan sisäisesti ja nielaisi jotain -
ilmeisesti naurunsa.

Sitten
miehet ryntäsivät eteiskäytävään ja
Weed avasi ulko-oven.

Riisikulhot
oli pesty jäisellä vedellä ja pinottu siististi kaivon
vierelle. Tämä seikka ei kuitenkaan kiinnittänyt
kummankaan huomiota, vaan se, että naiset mukiloivat Blueta
tyhjillä ämpäreillä raivokkaasti.

Jerome
räpäytti silmiään. - Niin.. Sinähän
käskit heidät.. nimenomaan vartioimaan, etkö?

Weed
yskäisi vaisusti nyrkkiinsä. - Niin.. Tuotaa... Kai käytin
väärää sanaa...

Jerome
tyytyi vain kohottamaan kulmiaan naisten raivolle.

Bluen
onneksi mieskaksikko huomattiin ilman eri käskyä, mutta
Hokuto iski viimeisen ja tukevan iskun suoraan takaraivoon, saaden
miehen horjahtamaan. No, ehkäpä naisella oli siihen täysi
oikeus.

Blue
hieroi kipeää niskaansa ja oli pitkään hiljaa.
Sanat olivat varovaisen haparoivia. - Auh.. Se on siis totta... Kun
menet naisen luo, älä unohda ruoskaa.

Jerome
ei voinut hillitä naurahdustaan. - No Weed... Kai kaikki on
sitten selvää...

- On.
Blue... Et saisi olla täällä norkoilemassa.

Puhuteltu
mies suoristautui äkeästi, vaikka selvästi pelkäsikin
lisää iskuja. - Minä... Kuulin Jinnailta että se
sinun hoidokkisi on siepattu.

Jerome
narskautti hampaitaan, mutta viittasi kädellään - vain
estääkseen Lydian ämpäriä pitäviä
käsiä heilahtamasta sen enempää. - Helvetti..
Meillä on kiire.. Blue, jos sitten kantelet Weedin
suunnitelmasta eteenpäin, olet kuollutta lihaa. Hän kertoo
sinulle mitä tuleman pitää. Minä.. Minä
menen.

***

Jerome
sulki levysoitinkaappinsa ovet ja pudisti päätään.
Tuntui yhä turhalta murehtia esineestä ja levyistä,
musiikista joka oli antanut toivoa juoksuhaudoissa lojuville
sotilaille, saanut unohtamaan kuoleman...

Musiikilla
oli jopa testattu kuulo sen jälkeen, kun kaikki oli muuttunut
kirotuksi ininäksi....

Tuskin
tajuissaan oleva Jerome oli raahattu suojaan ja Blue oli laittanut
levyn pyörimään kaikkein nopeimmalle nopeudelle....
Soitattanut niin kauan, että toveri oli alkanut puristella kättä
kuulemisen merkiksi.. Ei, oliko Jerome huutanut lopuksi että
"hiljennä tuo möykkä"?

Oli se
ollut miten tahansa, Blue oli muistanut ystävyyden ja oli nyt
mukana.

Weed
oli hankkinut hevoset "yksityistä paraatijoukkoaan"
varten... Hirnahdukset eivät kantautuneet tänne asti, mutta
komentaja koulutti eläimiä aamuhämärästä
iltamyöhään.

Jerome
oli varannut - varastanut - itselleen useita ammuslaatikoita, sekä
revolvereja - kiväärejä unohtamatta. Hän oli myös
harjoitellut nopeaa lataamista, sillä tottumus oli aivan
toista...

Kukaan
ei ollut huomioinut, että varastosta oli kadonnut kirveitä
ja jopa viikatteita.

Jeromella
oli vaatevarastoon vapaa pääsy ja hän oli hyödyntänyt
oikeuksiaan täysin, valiten vaatteista vain haluamansa.

Blue
oli varannut useita kanistereita bensiiniä ja kuljettanut ne
piiloon yön turvin. Tulitikut ja tupakat löytyivät
omasta takaa.

Jerome
huoahti ja pyyhkäisi silmiään, valmistautuen
nukkumaan. Tänä yönä räjähtäisi.
Arvoasemilla ei olisi enää mitään merkitystä.
Isännästä tulisi renki - ainoa isäntä olisi
tuli.

***
- 6
- 7
- 8
You need to be logged in to leave a review for this story.You need to be logged in to leave a review for this story.
Report Story

Murha/Oikeutus