Adult-FanFiction.org : Non English

Jouji	By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1003 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story.

Chapter List
- 6
- 7
- 8
------------

Jouji tuli tajuihinsa
seuraavana päivänä, myöhään illalla.
Reika, tehokas kotiäiti kun oli, rytmitti päivänsä
niin että huolehti lapsista mahdollisimman tavalliseen tapaan,
mutta piti myös silmällä Joujia - antamatta lapsien
nähdä, käskien näitä keskittymään
omiin leikkeihinsä siksi aikaa.

Reika hätkähti
nähdessään Joujin silmien avautuvan ja pudotti
salvaputkilon lattialle. Hän kumartui kiireesti poimimaan sen,
mutta pysähtyi kesken, kysymyksen ansiosta.

-
Reika..... Miksi sinä olet kotiäiti..? Miksi sinä
annat Hirolle ja lapsillesi voimiasi aterioiden, siivouksen ja amaen
muodossa...? Mikset ole töissä? Pääsisit
rehellisillä keinoilla pitkälle...

Reika nielaisi kuuluvasti
ja käänsi päänsä sivuun Joujin edessä.
Onneksi lapset olivat nukkumassa....

Jouji odotti
kärsivällisesti, maaten kaikkien kirkkaiden pyyhkeiden
keskellä kuin kotonaan, ilman paitaa, siteiden peitossa.
Sanomatta sanaakaan.

Viimein Reika kokosi
rohkeutensa, nosti putkilon yöpöydälle ja huokaisi. -
Se on se "tavallinen tarina".. Vanhempani olivat
rauhanneuvottelijoita... Ajoivat suoraan miinaan, kun olivat tulossa
kotiin.. Saimme vain uutisen.. Rauha tuli pian onnistuneiden
neuvotteluiden jälkeen, eikä kukaan kahta kuollutta sen
jälkeen enää muistanut.

- Olen pahoillani...

- Älä...
Siskoni adoptoitiin jonnekin Iwaten suunnalle.. Hän muutti
sieltä myöhemmin Aomoriin. Minut taas adoptoi sinun äitisi.
Et mahda muistaa sitä aikaa.

Jouji hymähti
kuivasti. - Ei, en oikein... Olimmeko minä, Miney ja Ken edes
syntyneet?

Reika nousi sängyn
äärestä, kuivaillen rasvaisia käsiään
esiliinaansa. - En muista sitä. Muttei se tee asioista yhtään
sen pahempia... Toivottavasti tämä selvitti kysymyksiä
mielessäsi.

Jouji
tyytyi vain nyökkäämään ja katsomaan, kuinka
Reika poistui huoneesta. Hitto.. Ei ihme että tunnuimme
silloin niin läheisiltä.....

***

Epämiellyttävä
yllätys tuli seuraavana aamuna kirjaimellisesti kotiovelle. Hiro
nukkui siihen aikaan vielä syvää unta, huolimatta
siitä että olohuoneessa oleva televisio syyti virtanaan
lastenohjelmia - tosin ne eivät sopineet edes hänen
makuunsa.

Hiro oli ostanut uuden
radion ja sijoittanut sen keittiöön, tosin työpöydälle.
Siitä se ei lähtisi epämiellyttäviä ohjelmia
lähettäessään kohti lattiaa - paitsi lyönnistä.

Nyt Reika tiskasi
aamiaisastioita ja lauloi puhdasta päällelaulua Megumi
Hayashibaran "Alchemy of Loven" mukana. Teurastettua
karaokea, mutta silti kaunista.

Tiskien kolinalta, omalta
laulultaan, radiolta ja televisiolta hän ei kuullut kun
ovikelloa soitettiin ensimmäisen kerran.

Kohtelias
tauko. Sitten toisen kerran, pin-pon...

Mutta ehkä ääni
ei ollut harhaa?

Lautaset laskeutuivat
höyryävän kuumaan saippuaveteen. Reika kuivasi kätensä
esiliinaansa ja painoi radion mykäksi. Televisioon hän ei
viitsinyt koskea, sillä se olisi aiheuttanut vastalauseiden
myrskyn.

Hän
käveli eteiseen varoen ja kirosi sitä, ettei ovessa ollut
lasia - siitä olisi nähnyt tulijan hahmon. Ehkä
naapuri tuli palauttamaan jotain, onnittelemaan Hiron
parantumisesta...? Mahdotonta....

Reika avasi oven ja
henkäisi kauhusta. Häntä vastaan tuijottivat
happoarpinen mies ja tämän vierellä nainen, jonka
olemus kirkui yhtä ainoaa sanaa: huora.

- Anteeksi, etsimme-

Ovi läimähti
kiinni kuonon edestä ja Reika huusi sen takaa niin kovaa kuin
kurkusta lähti:

- HÄIPYKÄÄ!
ETTE TAPA MINUN MIESTÄNI HÄNEN LASTENSA NÄHDEN!

Reika
juoksi kiireesti takaisin keittiöön ja avasi yhden
vetolaatikoston laatikostoista. Hän otti esiin vispilöiden
ja kauhojen seasta lohen paloitteluun tarkoitetun veitsen ja käveli
takaisin eteiseen, kylmän rauhallisena. Amaen viimeinen
tiivistymä.

Hän pysähtyi
nähdessään Joujin, joka nojasi rauhallisesti
ovenkarmiin.

- Ovatko nuo tappajia?
Tulivatko nuo sinun vai Hiron perään..?

Jouji kohotti tyynesti
oikean kätensä, vaikka veti hinkuen henkeä liikkeen
takia. - He ovat ystäviäni.. Olisin jäänyt kaikin
tavoin työttömäksi ja kai juonut itseni hengiltä
jos heitä ei olisi ollut.. Luotan heihin. Saat pelätä
minua tämän takia.

Reika laski veitsen
sivulleen ja kääntyi, lähtien takaisin keittiöön.

Jouji meni ovelle ja
avasi sen, kädet täristen. Jalat tuntuivat pettävän
minä hetkenä hyvänsä.

Kumpikaan ei näyttänyt
tippaakaan hermostuneen ylimääräisestä
odottelusta. Maksim tyytyi vain nyökkäämään
nähdessään Joujin väsyneen ilmeen. - Huomenta...
Ei puhuta tässä. Naapuri kurkkii aidan yli.

Jouji tuhahti ja viittasi
Maksimia ja Ridiaa tulemaan sisälle. - Riisukaa kenkänne ja
menkää siihen aivan lähellä olevaan huoneeseen..
Sillä naapurilla ei ole muuta tekemistä.

Ridia ja Maksim
istuutuivat sohvalle, Joujin pannessa maate sängylle. Maksim
näytti jokseenkin hämmentyneeltä katsellessaan
kirkasvärisiä pyyhkeitä, mutta antoi asian sitten
olla.

- Jouji.. Voit olla
vihainen Viktorille. Hän lähti eilen täältä
Aramun kanssa. Futagon portaille toimitettiin sen autonkuljettajana
toimineen pää - vaikkemme perusta sisilialaisia tapoja - ja
sinun tapauksesi... Me ajattelimme lähteä tänään.
Meitä ei ole koskaan ollut tässä kaupungissa. Ei
poliisin arkistoissa. Sinä et ehtinyt näkyväksi asti..
Sinulla on vielä tulevaisuus, niin absurdilta kuin kuulostaakin
nyt... Jätä meidät taaksesi. Pyydän. Viktor käski
sanoa nämä sanat sinulle.

Jouji nousi sängyltä
rajusti ja vajosi saman tien toisen polvensa varaan, luoden katseensa
vaaleanruskeaan mattoon, epätoivoisena. - Hitto... Hitto...

Maksim nousi sohvalta. Ei
suinkaan kiusaantuneena, vaan auttaen mielellään. Hän
veti varoen Joujin ylös. - Lähdemme tänään
Tokioon. Suora yhteys, ehkä viitisen tuntia...

- Tulen saattamaan.

***

Jouji katseli kauempaa
kun Maksim osti automaatista junalippuja itselleen ja siskolleen..

Kumma kyllä,
kyyneleet tunkivat silmänurkkiin ja Jouji pyyhkäisi ne
nopeasti punaisen talvitakin hihaan. Hän oli lainannut lupaa
kysymättä Hiron vaatteita. Leveitä vaatekappaleita
joka ikinen ja saivat näyttämään hölmöltä
- mutta käyköön nyt...

Minä
luulin, että voisin elää rauhassa... Nyt olen ketjuni
katkaissut poiju, aivan niin kuin Hougen sanoi....

Kuulutuksista se, jolla
oli merkitystä.. Ei se, jossa pahoiteltiin huonoa säätä
ja myöhästymistä, ilmoitettiin asemalle saapuvasta
junasta ja kehotettiin pysymään keltaisen viivan takana....

-
Juna Tokioon lähtee viiden minuutin kuluttua. Olkaa hyvä ja
siirtykää junaan. Toivotamme hyvää matkaa...

Jouji
henkäisi syvään ja puristi kätensä nyrkkiin.
Voisin mennä mukaan, mutta ei, ei ei.....

Maksim laski vapaan
kätensä Joujin olkapäälle ja hätkähdytti
entistä toveriaan pahasti. - Me lähdemme nyt.. Älä
huoli.. Pärjäämme aina. Olemme saaneet liikaa tapoja
ja sanoja jotta voisimme lähteä Venäjälle...

Ridia hymyili Joujille.
Muuta hän ei kyennyt tekemään, sillä hänellä
oli kummassakin kädessään matkalaukut. - Kiitos kun
sain lukea lehtiä.

Jouji hymyili
surullisesti vastaan, saaden Maksimilta leikkisän, tosin kevyen,
tuuppauksen olkapäähän urheilukassia kantavalta
kädeltä. - Myöhästytte kohta.....

Kaksikko nyökkäsi
ja lähti kohti ovia.. Ulos...

Jouji
kohotti käden olkapäälleen. Kosketus tuntui yhä.
Maksim....

- Ahha! Mistä saakka
ensimmäisen pataljoonan komentajan poika on pitänyt huolta
siitä että rikolliset lähtevät kaupungista? Onko
tuo oma näkemyksesi hyväntekeväisyydestä?

Komentava äänensävy
sai Joujin katsomaan taakseen ja hän huomasi Kurotoran, isänsä
armeijatoverin. Vanhus - tai parempi nimitys olisi ollut sotilas -
oli menettänyt toisen silmänsä samassa onnettomuudessa
kuin Ben. Kogat olivat heittäneet heitä sirpalekranaatilla,
mutta se oli takertunut hetkeksi puunoksaan. Esineen lento oli näin
hidastunut ja kranaatti oli räjähtänyt tarpeeksi
kaukana lennättääkseen kauemmas vain satunnaisia
sirpaleita - pelastanut kahden miehen kasvot.

Vajavaisuudestaan
huolimatta Kurotora oli rauhan tultua pitänyt pestinsä
maavoimien upseerina. Hän oli joutunut kasvattamaan omiensa
lisäksi jo kuolleen vaimonsa kanssa myös veljensä
Chutoran lapset. Chutora oli kuollut pian sodan jälkeen
miinanraivaustehtävissä ja pian sen jälkeen vaimo oli
raukkamaisesti muuttanut pois kaupungista.

- En oikein tiedä,
mitä tuo on... Mitä teet täällä?

- Käyn täällä
katsomassa kuinka tavalliset ihmiset elävät.. Parhaimpina
päivinäni minä en oikein muusta tiennyt kuin sodasta..

Kurotora viittasi
kädellään ja lähti kävelemään
kohti asematunnelissa olevaa kahvilaa. Jouji käveli varovaisesti
vanhuksen vierelle.

He alittivat
kirkkaankeltaisen "Denny's"-kahvilan kyltin.

Jouji meni suoraan
tyhjään pöytään ja Kurotora kävi
tiskillä ostamassa juotavaa, tullen pian kahden
appelsiinimehulasin kanssa.

Jouji tyytyi vain
kohottamaan kulmiaan, ei pettyneenä, ainoastaan ihmetellen
toisen juomavalintaa. - Appelsiinimehua?

Kurotora istuutui
varovasti tuolille, laskien juomalasit pöydälle. - Ah,
niin.. Tämä on halpaa, vain 150 jeniä ja
tuorepuristettua. Lääkärini suositteli tätä
minulle.

Jouji
otti lasinsa ja hörppäsi siitä. Ei pahaa...

- Haluatko muuten kuulla
Akatorasta?

Jouji näki
sivusilmällä että eräs Kurotoran takana
istuvista, perheenäiti, laski aterimensa ja kumartui supattamaan
jotain miehelleen.

- Oliko hän
marttyyri?

Kysymys kirvoitti
naurahduksen. Lasi vajeni puolilleen. - Ei, häntä ei
kuoleman jälkeen kukaan muistanut, paitsi omat veljet..
Ruumiskin kuljetettiin epävirallisesti pois kentältä...Hmm..
Vaikka silmä mennyt ja ohimo auki, niin eräs vain ryntää
eteenpäin kuin Paholainen itse... Kaksi luotia rintaan sitten
kaatoi, hitto...

Jouji
naurahti vaisusti. Paholainen ja Akatora eivät sanallisesti
olleet kovin kaukana toisistaan..

Kumpikin joi
appelsiinimehunsa loppuun hiljaisuuden vallitessa. Jouji ei voinut
sanoa piristyneensä toisen tapaamisesta, muttei se ollut tehnyt
pahaakaan...

Yllättäen
Joujin mieleen muistui jotain, joka veti hänet takaisin
todellisuuteen. - Lähde sinä ensin.

Kurotoran kulmat
kohosivat. Hänen ilmeensä näytti hetken siltä
että hän olisi halunnut auttaa, mutta muistikin sitten -
ikänsä. Vastauksena oli vain nyökkäys.

- Kiitos
appelsiinimehusta.

- Et ole minulle mitään
velkaa.

Jouji katseli kun vanhus
- todellakin vain vanhus? - nousi häntä vastapäätä
olevasta tuolista, vei tyhjät lasit niille tarkoitettuun
palautuspisteeseen ja poistui kahvilasta, sulautuen asematunnelissa
kävelevien ihmisten virtaan.

Siinä mitä
Jouji nyt tunsi, ei ollut mitään mystistä. Se oli vain
aura, ennakkoaavistus, tunne siitä että joku hengitti
niskaan lähempänä kuin koskaan... Nyt hän oli
tässä, julkisella paikalla, koko heikko ruumis äänettömästi
kirkuen: "Tule esiin!"

Miksi
juuri nyt, kun tunsin saaneeni henkäisyn raikasta ilmaa,
normaalia elämää? Vaikka vaarasta nauttiva ei voinut
sitä käsittää, nautin kuullessani Kurotoran
puhuvan, pidin siitä kun tämä oli tarjosi
appelsiinimehua, yritti piristää... Pitikö joka
hetkessä muka olla jotain hiton symboliikkaa?

Jouji loi tylsän
katseen ulos. Konduktööri juoksi ohitse, kaiken
arvokkuutensa kadottaneena. Noin lyhyttä juoksijaa saatettiin
hyvinkin pitää vähäjärkisenä, mutta
ainakin Mole oli siinä ammatissa mihin oli halunnut aina
alakoulusta saakka... Kyllä, tämän tekemä työ
oli tärkeää.

Silloin, monta vuotta
sitten, Jouji oli vain vastannut.... "En tiedä"....
Miney oli halunnut lääkäriksi, vannonut hermojensa
vahvistuvan.

Jouji nousi pöydän
äärestä ja lähti kahvilasta. Hänen olisi
soitettava taksi, sillä taksilla hän oli tänne
tullutkin - Maksim oli käyttänyt viimeiset käteisjeninsä.

Toivottavasti Hiro ja
Reika maksaisivat matkan.. Kaikki rahat olivat asunnolla ja jos Jouji
palaisi sinne näin loukkaantuneena.... Hän ei ehkä
selviäisi hengissä lähimmälle taksitolpalle.

Jouji sijoittui
kävelemään vasemmallaan olevien kahden beigetakkisen
naisen ja oikeallaan olevan töyhtötukkaisen teinin väliin.
Hän tarkkaili välinpitämättömästi
teiniä, jolla oli korvissaan nappikuulokkeet. Soittimen toistama
kappale kuului selvänä myös hänen korviinsa.

Britney
Spears... Eikö sinulla ole parempaa musiikkimakua, paitsi
amerikkalaisten puolialastomien naisten renkutukset?

Yllättäen
pieni, tukahdutettu naksahdus sai Joujin pysähtymään
ja katsomaan taakseen. Hän kykeni tunnistamaan tuon äänen
vaikka unissaankin. Se syntyi siitä kun käsiaseen varmistin
otettiin pois päältä.

Hän huomasi takanaan
kaksi poliisia. Ei siinä itsessään pitänyt olla
mitään epäilyttävää, mutta jo nopealla
vilkaisulla harjaantunut silmä huomasi univormut vanhoiksi.. Kun
johto oli vaihtunut Giniltä Weedille, univormut oli myös
uusittu - ja vanhat oli määrätty hävitettäviksi
viimeistä kappaletta myöten.

Vanhojen univormujen
käyttö ei riittänyt epäilykseksi, sillä ase
ei suinkaan ollut esillä - vaan ilmeisesti käsivarrella
olevan takin sisällä... Lisäksi Jouji tunsi kaksikon.
Nämä oli pidätetty useista rasismirikoksista, mutta
vapautettu todisteiden puutteessa. Yltiöisänmaalliset
Hidari ja Miki.

Jouji tuhahti. Hän
tiesi näyttävänsä kaksikon kanssa typerältä,
heidän kolmen toimiessa vedenjakajana ihmisvirralle. Kukaan ei
viitsinyt sanoa vastaan ja kaksi naista sekä töyhtötukkainen
teini olivat menneet menojaan.

Hidari virnisti, sillä
hän näytti tunnistavan Joujin. - Kah, entinen kyttä...
Mitäs teet täällä?

Jouji kohautti olkiaan. -
Samaa kysyn teiltä kahdelta. Luulen, että poliisiksi
naamioituminen on yhä rikos..

Miki kohotti takin
peittämää kättään, saaden Joujin
vastavuoroisesti muljauttamaan silmiään rumasti. Hidari
jatkoi puhumista.

- Ilmeisesti olet
kuullut, että niiden ryssien paikka on suljettu... Taksiyritys,
ravintola ja kaikki...

Jouji ärähti ja
liikahti nopeasti kohti Mikiä. Keho kirkui vastaan ja ilmoitti
aivoille tekevänsä lakon milloin tahansa, mutta kivusta
huolimatta Jouji sai riuhtaistua takin aseen päältä ja
kampattua Mikin tahtomattaan.

Kamppailijat kaatuivat
rytisten lattialle, saaden ympärillään aikaan kirkunaa
ja huutoa. Jouji iski Mikiä päällään otsaan
kuin Zinedine Zidane, mutta siitäkin huolimatta huonommassa
asemassa oleva Miki takertui kiinni Joujin takkiin ja repäisi
siitä, saaden toiselta vastaukseksi ärjähdyksen.

Ase oli iskeytynyt pois
Mikin otteesta - kiitos Joujin - mutta Hidari tyytyi poimimaan
esineen huolettomasti lattialta ja painamaan sen veljensä
kimppuun hyökänneen takaraivoon.

Jouji valui verta. Pusku
päällä oli täräyttänyt kuonon
verisuonia ja kirsusta tippui tasaisin väliajoin verta Mikin
valeunivormulle. - Senkin paskat...

Hidari kyyristyi
tyylikkäästi puhumaan suoraan Joujin korvaan: - Kuka tässä
on paska...? Alahan tulla tai aivosi käyvät erikoisesta
valaanlihasta. Siihen vaaditaan vain käsittely...

Jouji henkäisi
syvään ja irvisti. - Grh.. Senkin...

Hidari perääntyi,
antaen Joujille tilaa nousta ylös.

Käytävällä
ei ollut enää ketään. Tavalliset, normaalit
ihmiset olivat paenneet tai piiloutuneet kuin varikset yhden
kuoltua... Ja Hidari ja Miki olivat vartijoita.

Hidari piti aseensa - ja
katseensa jaloillaan tuskin pysyttelevässä Joujissa, antaen
veljelleen aikaa nousta ylös.

Sitten katseeseen syttyi
vaarallinen hehku. - Tarvitset piristystä, ystäväiseni....

Enempiä sanomatta
Miki kiskaisi mukanaan kantamansa takin Joujin pään
ympärille ja löi välittömästi tukevan iskun
takaraivoon.

Kun valkoinen hahmo
lysähti lattialle ensin polvilleen ja siitä vatsalleen,
Miki sylkäisi sivulleen halveksunnan eleenä.

***

Minä
olen kulkenut pitkän matkan... Loppuuko se tähän?

Typeriä, harhailevia
ajatuksia. Muovia selän alla. Jotain kovaa korvilla, pistävää
ympäri päätä. Kaikki tuntui yhdentekevän
typerältä.

Ääni
ei ollut Hougen. Se ei kuitenkaan hihitellyt kuten Miki tai Hidari,
vaan puhui vakavaan sävyyn petturuudesta, typeristä
virheistä... Sitten, pahin.. Puoli tuntia kärsivien ja
kuolevien huutoa.... Auktoritaarisen äänen murskaavaa
vaikutusta.

-
Sinun syytäsi...

Suu ei kyennyt aukeamaan
vastusteluun, sillä sähköisku ravisteli ruumista ja
jätti hervottomaksi. Puoliavoimien silmiensä raoista Jouji
näki olevansa valkoisessa huoneessa...

Poliisiasema....?
Mahdotonta! Kuvitelmaa... Harhaa...

-
SINUN SYYTÄSI!

Entistä rajumpi
sähköisku ravisteli siteissä olevaa Joujia. Hän
keskittyi vain puremaan hammasta, jottei näyttäisi
naurettavalta.

Viimein tavoite
katsottiin saavutetuksi.

Rauha...
Miksi he soittavat minulle linnunlaulua...? Sehän on
täysin- Ei!

Joujin kasvot
vääristyivät kivusta, mutta hän ei voinut
muistoilleen enää mitään.

Hän
näki itsensä raahaamassa elotonta siskoaan pitkin hiekkaa.
Paikkaan, johon tappavat aallot eivät yltäneet.

Huutamassa...
- Kagetora, hae isä tänne!

Kagetora
oli lähtenyt juoksemaan kohti taloa. Joujin kädet olivat
yrittäneet elvyttää siskoa..

-
Murhaaja.

Jouji
oli katsonut veljeään silmiin. Toisen katse oli ollut
anteeksiantamaton. - Minä en...

-
MURHAAJA!

Kenin
heittämä pieni kivi oli singahtanut ilman halki ja
leikannut silmäkulmaan ilkeän haavan. Jouji oli hyökännyt
vastaan ja Ken oli hakannut, ei, suorastaan kaapinut kivellä
naamaan..

Koko
loppupäivä oli ollut veristä sumua.

Jouji
nytkähti takaisin todellisuuteen ja tajusi, ettei kuullut enää
mitään ylimääräistä kuin ilmastoinnin
huminan. Miksi kaikki tämä vaiva? Minä voisin aivan
hyvin nukkua....

****
- 6
- 7
- 8
You need to be logged in to leave a review for this story.You need to be logged in to leave a review for this story.
Report Story

Jouji