Adult-FanFiction.org : Non English

Jouji	By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1003 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story.

Chapter List
- 5
- 6
- 7
------------

Jouji hätkähti
ja hänen päänsä nytkähti ylöspäin
niin äkillisesti, että turvavyö painautui syvälle
turkkiin. Auton tasaisen hurina oli ollut vähällä
painaa silmäluomet kiinni... Onneksi kauppojen mainosvalot
olivat loistaneet ja herättäneet...

Olisipa
perhe, jonka kanssa viettää joulu... Merii Kurisumasu!!

Lausahdus
lisäsi taas uuden painon entistä raskaampaan taakkaan ja
painoi pään alas... Hiro... Hänellä oli ollut
kaikki niin hyvin.... Nyt tämä... Mitä Reikalle on
kerrottu? Onko hänelle edes ilmoitettu? Luuleeko hän
miehensä olevan jossain bordellissa...? "Tämä on
poliisiasema, eikä mikään bordelli!!"... Aivan
niin... Kun Hiro aloitti työnsä ja Reika tuli hakemaan
häntä työpäivän jälkeen, sinä Weed
tulistuit kun näit heidät suutelemassa....

Pian
liikkeiden mainosvalot jäivät taakse, jopa sen ainokaisen
7-Elevenin... Oli parempi kuolla tyhjällä vatsalla.

Tehtaat
olivat sulkeneet ovensa aikaisemmin, eikä niihin kuuluvista
rakennuksista heijastunut enää valoa.. Oli pilkkopimeää
ja kukaan ei tullut enää vastaan.. Kaikki olivat jo
turvallisesti kotona, omissa sängyissään.

Tietä
pitkin ajoi enää vain yksinäinen auto, joka kuljetti
kolmikkoa.

Pian
liikennevalot sekä katulamput loppuivat ja tie katosi pimeyteen.
Makushimu kääntyi oikealle ja pysäytti auton. Valot
sammuivat.

Jouji
odotti hetken ja kosketti kädellään takkinsa taskua.
Ase oli yhä siellä. Miksi Makushimu oli antanut sen...?
Tavallisesti vain itsestään huolehtiva olisi vain sanonut
"pärjää omillasi", mutta...

Makushimun
pää kääntyi sivulle ja erottui pimeydestä
huolimatta. - Emme jää tänne odottamaan. Tee miten
parhaaksi näet. Ja muuten.. Olen Maksim.. Ei sitä, että
näkisimme toisemme viimeistä kertaa tai jompikumpi meistä
kuolisi. Sinä kai olet vain Jouji?

Vastaus
oli pelkkä myöntävä äännähdys,
joka tuntui vain karkaavan suusta. Kaikki veri oli vain siirtynyt
käsivarsien ja jalkojen lihaksiin...

-
Kiitos... Maksim.... Nähdään ennemmin tai myöhemmin...

Ennen
oven avaamista ja ulos lähtemistä Jouji väläytti
hymyn. Maksim näki tuon eleen ja hymyili sille sisimmässään.
Vai niin poika, vai niin.. Tarkoitus ei ollut sulattaa sinua...

Jouji
katosi pimeyteen. Hän kuuli auton käynnistyvän
takanaan, peruuttavan ja lähtevän pois.

Uskollisuus
entiseen työpariin oli voittanut hatarat veljessiteet,
mahdollisuuden kieltäytyä.

Jouji
pysähtyi, sillä hän muisti missä oli.. Hän
kuuli huutoa oven takaa ja hyökkäsi. Mieli tuntui oudolta,
mutta siitä hän ei enää välittänyt.

****

-
MINÄ OLEN HETERO! KUULITKO? MOKOMA IRKKUPASKIAINEN-

Potku
suoraan alaleukaan täräytti ikävästi ja Hiro
joutui siirtymään epämukavasti kyljelleen. Verta valui
molemmista suupielistä sekä useista haavoista, joita
poliisi oli saanut ympäri kehoa... Takaumat vanhemmista ja
perheestä olivat tulleet ja menneet tylsinä välähdyksinä
aikoja sitten. Tappajat olivat päättäneet siirtyä
finaaliin...

Hiro
oli lykännyt sitä ryöstämällä itselleen
aikaa, riipimällä yhdeltä kivekset. Mahdollisuus
nauraa tappajille päin naamaa ja kuolla sitten - miten ihanaa.

Nyt
huoneessa olivat jäljellä enää Hougen ja Genshin,
sillä toistaiseksi - ja Hirolle ikuisesti - nimettömänä
pysyttelevä oli mennyt hoitamaan haavojaan, jotka eivät
aivan heti paranisi.

Yllättäen
kuului oven aukeamista ilmoittava kolahdus ja sitten useamman aseen
laukaiseminen samanaikaisesti ahtaassa tilassa löi Hirolta
korvat lukkoon. Todella rajoittuneesta näkökentästään
kahlehdittu poliisi näki kuinka hänelle vain "sen
kolmannen" oikea käsi valahti laiskasti kynnyksen yli,
avaten ovea pienelle raolle. Aikaisemmin niin tiukka ja
periksiantamaton ote aseesta heltisi ja kyseinen esine olisi nyt taas
kenen tahansa poimittavissa ja käytettävissä...

Kumpikaan
veljeksistä ei liikahtanut - he vain katsoivat toisiinsa.

Hiro
oli vähällä avata suunsa ja huutaa varoituksen, mutta
sitten hän tajusi - se saisi Joujin reagoimaan aivan liian
myöhään jotta ystävä säilyisi ehjänä.
Aivan yhtä hyvin Hougen tai Genshin voisivat ampua jommankumman
pään auki - joko varoitusta huutavan Hiron tai huoneeseen
tulevan Joujin.

Lannistunut
katse laskeutui katsomaan tylsänharmaata lattiaa. Jouji,
miksi sinä tulit tänne? Olisit mennyt kotiini, kertonut
Reikalle etten tule takaisin, luvannut pitää hänestä
ja lapsista huolta.... He tarvitsevat jonkun jolle sanoa "otouchan"
ja "papa".... Minä... Minä annan sinulle täten
luvan. Minä tiedän, että kuolen tänne.

Hougen
tyytyi vain kohottamaan kulmiaan kun saranat nirskahtivat oven
avautumisen merkiksi. Jouji ei potkaissut ovea sisään, ei
tullut olkapää edellä, vaan astui sisään
huoneeseen yhtä tyylikkäästi kuin aseen sijasta hänen
kädessään olisi ollut asiakirjasalkku ja huoneessa
olisi käyty liikeneuvotteluja.

Kumartamaan
hän ei kyennyt, sillä farkuissa, oikean reiden kohdalla oli
kipeä ja verinen kohta. Luoti oli onneksi jättänyt
jälkeensä vain pintahaavan. Hän hoitaisi sen Hiron ja
Reikan kotona....

Hougenin
silmät kapenivat. - Luulin, että olit aivan muualla.
Kuka edes kertoi tästä?

Joujin
käsi kohosi ja ase tähtäsi Hougenia. Paholainen oli
tyyni kuoleman edessä.

Hiro
näki hahmon ilmestyvän Joujin taakse. Hän sai suustaan
kuivan kähähdyksen, joka riitti kuitenkin kiinnittämään
Joujin huomion ja saamaan hänet ympäri.

Raskas
kirja iskettiin kaiken voimin suoraan poskiluuhun. Jouji lennähti
ärähtäen vasten metallista ovenkarmia, iski päänsä
kipeästi ja valahti mytyksi lattialle. Ase sinkoutui hänen
kädestään ja lennähti hyödyttömänä
kauemmas, liukuen pitkän matkaa lattiaa pitkin.

Hahmo
hymähti ja astui pimeästi huoneesta valaistuun, paljastuen
Jeromeksi. Käsi pyyhki pois kirjan sivujen väleihin
tarttuneet, muutamat valkoiset irtokarvat.

Jerome
käveli Hiron ohitse, kuin tämä olisi ollut jo
ruumissäkissä. Hän pysähtyi veljesten eteen ja
ojensi kirjan Hougenille - esine oli ilmeisesti kaivattu, sillä
se otettiin innolla vastaan.

-
Hmph. Dumpataan tuo kyttä elävänä kotinsa eteen.
Minä olen keksinyt taas tuolle homolle maailmanpelastajalle
hyvän sijoituspaikan.

Vihdoin
Genshiniin tuli eloa, kiitos Jeromen sanojen. Umpikuuro hän ei
ainakaan ollut, sillä virnistys ulottui melkein silmäkulmasta
silmäkulmaan.

****

Reika
pesi astioita. Kuivasi niitä. Asetteli kaappiin. Hän teki
sen kaiken kuin unessa. Radio soi taustalla.. Tai ei, ei se soinut...
Sieltä tuli puheohjelmaa. Kuinka sopivaa, aiheena oli juuri
hänen miehensä.

"-
Miksi edes nait hänet? Tiesit hänen ammattinsa.. Vai oliko
kyse järjestetystä avioliitosta? Vai saiko hän
yllättäen päähänsä ryhtyä
poliisiksi kysymättä sinulta? Vai kuunteliko hän sinua
lainkaan?"

Pieni
häpeä jota aikaisemman kommentit olivat ruokkineet ohjelman
alusta asti, leimahti täyteen vihaan. Reika käännähti
ympäri ja heitti radiota kulholla. Kulho särkyi pieniksi
pirstaleiksi, mutta oli riittävän voimakas tuuppaamaan
radion alas tammipuiselta jalustalta ja hajottamaan sen siinä
sivussa.

Uupunut
ja melkein hermoraunio nainen lysähti itkien polvilleen
lattialle. Vaikka nyt ei ollut sota, ei kansanmurha, ei mikään
mikä uhkaisi, hän oli synkkinä hetkinä ajatellut
riistävänsä itseltään ja lapsiltaan hengen..
Sisko ei enää välittänyt, vaan oli ilmoittanut
ettei hoida skandaalin kohteeksi joutuneen parin lapsia... Oma sisko!

Reika
iski nyrkillä yhtä alemman kaapiston ovista. Kipu sykki,
mutta siitä hän ei välittänyt...

Yllättäen
keittiön kynnykseltä kuului ääni, jota hän
ei olisi toivonut kuulevansa. Ei tällaisella epätoivon
hetkellä.

-
Äiti.....

-
Mitä?

-
Miksi sinä olet vihainen...? Papa on tullut takaisin. Hän
on vain kovin kipeä, eikä jaksa tulla tänne sisälle.

Reika
nosti päätään ja toimi kuin olisi saanut tuhannen
voltin sähköiskun. Hän nousi kömpelösti
jaloilleen, liukastui keittiön lattiamattoon, raahautui hetken
matkaa eteenpäin kuin käsipohjaa uiden. Hän pääsi
viimein pystyyn päästyään kynnykselle, juosten
sitten kyyryssä, lähes pää kolmantena jalkana
eteiseen, ollen matkalla lähellä sotkeutua esiliinaansa ja
kompastua.

Hiro.
Minun Hironi.

Reika
riipaisi esiliinan epäröimättä yltään
ja kietoi sen Hiron pään ympärille nauhaksi suojaamaan
otsan haavaa. Hän tiesi, että lapset näkivät
isänsä verta, mutta hittoako sitä! Monessa animessakin
oli enemmän väkivaltaa... Reika tarttui miestään
kainaloista ja alkoi raahata sisälle. Univormu oli verestä
tahmainen.

-
Hei äiti.

Reika
kykeni katsomaan hätäisenä taakseen. Nyt ei ollut
vielä kevät, mutta kärryt oli ollut aivan pakko
pitää mukana sisäleikeissä...

Vastauksena
oli vain pelkkää hymyä, sillä nauru olisi
luultavasti ollut liian mielipuolista tässä tilanteessa.
Kaikki neljä lasta alkoivat nostaa Hiroa tämän
jaloista säälittävän pieniltä näyttäviin
kärryihin. Yöpaidat päällään. Reika ei
edes jaksanut torua.

Yhteisvoimin
äiti ja lapset saivat puoliksi kannettua ja työnnettyä
isänsä sänkyyn. Reika juoksi suoraan kännykkänsä
luo ja soittaessaan sairaalaan hän huitoi kädellään
painokkaasti, saaden nelikon menemään peiton alle nopeammin
kuin tavallisesti.

Tosin
ennätystä ei syntynyt, sillä ambulanssin kaartaessa
pihaan nelikko tuijotti ikkunasta ulos. Reika päätti antaa
lapsilleen anteeksi. Ehkä he, pelkät lapset, olivat olleet
turhankin vastuullisia?

****

Ensin
silmissä näkyi vain pelkkiä häiritseviä
valonpilkahduksia, aivan kuin joku olisi yrittänyt morsettaa
lampun avulla vastarannalta pimeänä yönä. Sitten
nuo alati liikkuvat ja vilkkuvat valonpilkahdukset yhdistyivät,
aivan kuin alkueläimet evoluutiossa....

Joujin
silmät rävähtivät auki. Hän oli huoneessa
jota oli ennen käytetty ilmeisesti makuuhuoneena - sen antoivat
ymmärtää lattiassa olevat painaumat. Nyt huoneessa ei
ollut enää mitään kalusteita.

Jerome...

Vasemmassa
ohimossa tuntui jotain kosteaa. Sitä valui alemmas ja Jouji
kurotti kielensä lipaisemaan.. Verta..

Ovi
aukeni tuskaisesti narahtaen ja Jerome tuli sisään
huoneeseen, raahaten perässään kuvottavasti narskuvaa,
muovista ja valkoista keittiötuolia. Hän istahti tuolille
rauhallisesti ja kaivoi housujensa taskusta kaksia rasiaa, joista
toisen Jouji tunnisti heti Zippo-sytyttimeksi. Toisen rasian Jerome
asetti polvelleen ja avasi, ottaen sieltä ohuen sikarin, joka
näytti Pocky-tangon erehdyttävän samanlaiselta, joskin
vaarallisemmalta versiolta. Jerome sytytti sikarin ja asetti sen
huuliensa väliin. Hän teki tämän kaiken kuin
hänellä olisi ollut kaikki aika maailmassa.

-
Nukutko todellakin sohvalla ja kuuluuko rutiiniisi jokapäiväiset
visiitit Aniki-kain luona?

Jerome
tyytyi vain vilkaisemaan Joujia laiskasti ja pölläyttämään
seuraavan savupilven tämän suuntaan. - Minut sai kiinni
väärä henkilö.... Edes Weed ei voinut minua
pelastaa, sillä tämä henkilö ilmoitti
Hakurolle... No, et kuitenkaan lähde täältä
elävänä... Tiedäthän sen yksikätisen
vanhuksen, sotaratsun, joka on väritykseltään kuin
panda ja kirjoittaa helvetin lujaa? Työskentelee tietoturvassa.

-
Liittyykö kiinnijäämiseesi kenties pätkä J.
D. Salingeria? "I thought what I'd do was, I'd pretend I was one
of those deaf-mutes"...

Uusi,
entistä tukehduttavampi savupöllähdys. Jouji ei
yskinyt, sillä hän olisi antanut itsestään
säälittävän, kärsivän kuvan...

-
Liittyy. Autoin Aniki-kaita jakamalla heihin liittyviä
tiedostoja... Genshin on se joka roikkuu koneen ääressä
ja näyttää vähän hitaalta. Sain heiltä
arvostusta, kaikesta huolimatta. Aivan niin kuin sinäkin.

-
Teet hidasta itsemurhaa.

Vastaukseksi
Jerome otti tyngäksi palaneen sikarin suustaan ja heitti tumpin
tarkalla heitolla puoliksi kyljellään olevan, puoliksi
makaavan Joujin olkapäähän, josta esine vierähti
alemmas, jättäen jälkeensä palavaa karvaa. Joujin
suusta ei karannut uikahdustakaan - päinvastoin, hänen
silmissään näkyi kostonhimoa, joka lupasi että
Jerome revittäisiin pieniksi kappaleiksi jos Jouji vain saisi
avaimen käsiinsä...

Jerome
ei katseesta välittänyt - saattoiko sitä edes huomata.

-
Muuten, tutkin suusi.. Tsk, tsk. Onko maku vaihtunut, kun olet
pyörinyt venäläisten korstojen seurassa tarpeeksi
kauan?

-
Ramu on hammaslääkäri.... ET SINÄ! SINÄ OLET
VAIN PELKKÄ PELKURI, JOKA EI EDES USKALLA LÄHESTYÄ
NAISTA! TUIJOTAT PORNOA YÖT LÄPEENSÄ JA SÄILYTIT
LAILLISEN TYÖSI VAIN MIELISTELEMÄLLÄ!

Jerome
nousi niin äkillisesti että tuoli nirskahti paljon
kuvottavammin kuin aikaisemmin. Ääni kävi korviin.

Sieraimet
ja silmät vihasta laajentuneina Jouji näki toisen poistuvan
huoneesta. Kärähtäneen turkin tukahduttava ja
oksettava haju velloi ilmassa. Sikarin tumppi ei auttaisi pakenemaan,
sillä jos se onnistuisi polttamaan käsirautoja hehkuvin
kuumiksi - ihme. Ei Jouji ollut elämänsä kunnossakaan
mikään voimamies joka kykeni katkaisemaan käsiraudat
yhdellä nykäisyllä, nyt vielä vähemmän..
Hän kärsi nälästä ja viime ateriasta oli
kulunut aikaa.. Miten kauan...? Oli vaarallista unohtaa.

Jouji
nojasi päätään viileään seinään.
Huoneessa ei ollut edes patteria, jolla hän olisi voinut
morsettaa.. Amerikkalaiset sarjakuvat...

Hän
kuuli musiikkia. Se tuli kauempaa, ehkä useaa kerrosta alempaa..
Joku soitti pianoa... "Liszt - Consolation No. 5".

Sävelet
veivät mukanaan, joten hän hätkähti, suorastaan
pelästyi nähdessään Jeromen vähän
matkan päässä, oikeassa kädessään
palava, punaista vahaa sisältävä kynttilä.

-
Tuo musiikki on kirjaimellisesti laiha lohtu sinulle... Soittaja on
kuuro ja hullu... Weedin veli käy aina välillä
hoitamassa häntä täällä.

Molempien
katseet lukittuivat. Ajatukset olivat samat. Viimeinen normaali
hetki. Aika puhua järkeviä, aivan kuten ennen?

-
Soittaako hän sitten itse vai tuleeko musiikki nauhalta?

-
Soittaa, usko tai älä.

Jerome
astui lähemmäs. Musiikissa kuului hetken tauko...
"Beethoven - Moonlight Sonata".... Kynttilä kallistui
kädessä, aivan kuin Jerome olisi ollut aikeissa kuorruttaa
kakkua.

Jouji
kirkui. Uudestaan ja uudestaan. Hän yritti kuvitella itsensä
kuunvalon valaisemaan puutarhaan ystäviensä kanssa, mutta
kipu kiskoi hänet aina takaisin... Rauhallisesta puutarhasta,
jossa puron solinan rikkoivat säännölliset kolahdukset
shishi odoshista.

Elokuva....

"At
this moment...

This
is me..

...at
my most masochistic."

Luuleeko
Jerome että minä valehtelen...? Että minä nautin
tästä...? Ehkä hän itse, mutta...

Jouji
tajusi, ettei hän enää kyennyt kirkumaan. Hän oli
jo menettänyt suurimman osan voimistaan, kyyneleet olivat
loppuneet, silmät olivat kiinni. Kieli roikkui hervottomana,
mutta Jerome oli pitänyt huolta siitä ettei vahaa tippuisi
kielelle, sillä maku herättäisi Joujin varmasti..
Vahaa oli vain kyljillä, rinnuksilla ja vatsalla... Kynttilä
oli loppu ja Jerome oli siirtynyt levittämään vahaa
käsin, hitsaajan hanskat käsissään - hän oli
lainannut käsineet. Siltikin kuumuus tuntui läpi.

Piano
oli vaiennut. Joku oli tullut käymään. Myös
Jerome odotti vierasta... Heidän oli oltava hiljaa.

Vaha
oli sekoittunut turkkiin ja ihoon, aiheuttaen kipeitä
rakkuloita.

Jerome
nousi jaloilleen ja vetäytyi ilkeästi hymyillen arvioimaan
työnsä tuloksia. Hänen entinen työtoverinsa oli
kerta kaikkiaan loppu.. Hienoa.

Hän
kumartui poimimaan sikarin sammuneen tumpin käsiinsä ja
tunsi, kuinka se lämmitti hanskoissa olevaa vahaa. Avuton
esine...

Jerome
lähti keittiöön, heitti tumpin pesualtaaseen ja laski
sen päälle hanasta vettä. Sitten hän otti
ahdistavat, hikiset hanskat käsistään ja pudotti ne
kalliiseen mutta tarvitsemaansa metalliseen roskapönttöön.

Hougen,
Hougen, missä sinä olet...?

Vastaukseksi
ajatukseen ovikello pirahti vihaisesti. Ääni sai Jeromen
loikkaamaan eteiseen ja avaamaan ovisilmättömän oven
lähes toisen naamalle.

Jerome
ei edes viitsinyt pudistaa päätään, koska hän
näki että Hougen oli tuonut mukanaan tarvittavan esineen -
mattopiiskan. Länsimaista hapatusta, mutta hyvä joissakin
tilanteissa...

Sanoja
ei vaihdettu, vaan kaksikko käveli suoraan tyhjään
huoneeseen. Hougen virnisti julmasti.

-
Olet siis aloittanut...

-
Hän ei edes vikise.. On ihan loppu...

-
Voimme siis aloittaa.

Joujin
silmät raottuivat. Vain vähän, mutta tarpeeksi jotta
hän näki molemmat. Suu liikkui. - .... E...t... Ette....

Hougen
asteli lähemmäksi, Jerome vanavedessään. -
Hiljaa, senkin ketjusi katkaissut poiju! Kukaan ei kysyt sinulta
yhtään mitään!

Mattopiiska
kohosi ja iskeytyi alas, ihoon.. Splat.

Heh...
Heh... Heh....

Hougen
ei välittänyt Joujin virnistyksestä. Ei verestä,
jota valui tämän suusta. Vain kysymyksestä, jonka
Jerome kysyi:

-
Mistä sait mattopiiskan? Monilla ei ole niitä täällä...

Whack!

-
Mitä se sinua kiinnostaa...? Varastin, tietty, erään
talon pihalta....

Jerome
nielaisi kielensä ja hillitsi halunsa tarttua kaksimetristä
toveriaan olkapäistä ja ravistaa. - Hullu!

Joujin
virne pysyi, vaikka kynttilästä valunut vaha oli
hakkautunut ihoa vasten. Ilme vääntyi vain entistä
mielipuolisemmaksi. - Kuten talon omistaja sanoisi... "FUCK YOU!
FUCK YOU ALL! I DON'T CARE! WHEN DO YOU WANT TO DIE?"

Palkkioksi
oli lisää iskuja, jotka saivat Joujin pään
heilumaan kuin punaisella paperieläimellä - hän ei
muistanut enää sen nimeä... Uupumus...

Jerome
sitä vastoin alkoi täristä päästä
jalkoihin ja hän näytti siltä että laskisi kohta
alleen. Huolimatta alkoholin aiheuttamista tyhjistä, mustista
hetkistä, hän muisti hyvin kuka poliiseista huuteli
tuollaisia hävyttömyyksiä.. Ne olivat oikeasti
vuorosanoja elokuvista. Hiro.

Jerome
kokosi rohkeutensa. Hän ei tehnyt tätä säästääkseen
toisen, vaan itsensä. - Lopeta. Olemme kusessa.

****

Yukimura
asetti pöyhityn tyynyn paikalleen sängylle ja kurtisti
kulmiaan. Sitten hän otti taskustaan kännykän ja
kirjoitti siihen nopeasti viestin, jonka lähetti potilaalleen.
"Sakachi?"

Kuului
tuskin kuuluvaa kitinää ja vaalea, pyörätuolissa
istuva henkilö ilmaantui makuuhuoneen kynnykselle. Pehmeät
kynnykset antoivat periksi pyörien alla.

"Haluatteko,
että soitan jotain?"

"Ei,
en... Oletko nähnyt täällä jotain outoa? Ei
asunnossa, vaan portaikossa.. Tiedän, että katsot matalasta
ovisilmästä ketä täällä liikkuu."

"Niin,
niin katson.. Lopetan, jos se haittaa Teitä... Mutta näin
pitkän täplikkään henkilön, jolla oli jokin
esine jota minä en tunne.."

"Esine?"
"Siinä
oli verkkoa.. Ilmeisesti kovat reunat. Luulen, että sillä
hakataan jotain jossain."

Yukimura
hätkähti. Hän tiesi esineen. Ennen menoaan
lähihoitajakouluun hän oli lukenut useita kirjoja, ihan
vain itseopiskellakseen englantia... Hän ei muistanut esinettä
tarkalleen, mutta tunnisti sen Sakachin kuvauksen perusteella.
Hakkaus sillä sattui todella paljon.

Sakachi
näki hätkähdyksen ja peruutti tuolinsa käytävälle,
antaen näin hoitajalleen esteettömän reitin ulos.

"Pahoitteluni.
Minun pitää mennä."

Yukimura
kiirehti eteiseen, otti takin ylleen, avasi ja sulki oven jäljessään.
Hän juoksi portaat alas kuin stepaten, pukien hatun ja hanskat
ylleen siinä samalla.

Ulkona
kylmä ilma oli hyydyttää hänet paikoilleen, mutta
huoli jostakin jossain sai hänet juoksemaan.

Kännykkä
oli hyödytön, sillä se oli tarkoitettu vain hoitajan
ja potilaan väliseen viestintään. Oli löydettävä
yleisöpuhelin, sillä omalle asunnolle oli liian pitkä
matka...

Pian
näkyivät huoltoaseman valot. Yukimura henkäisi, puri
hammasta ja luisteli jäisen kadun yli, suoraan 7-Elevenin kyltin
alle.

Kun
hän päätyi lämpimään, pettymys oli
vähällä antaa tilaa fyysiselle väkivallalle.
Yleisöpuhelimet olivat varattuja. Jokainen.

Joku
narttu purki sydäntään, kateuttaan Ginistä....
Yukimura tunsi jonkin muljahtavan sisällään. Hän
käveli kylmästi puhua pulputtavan nartun taakse ja henkäisi
syvään. Tämä olisi lapsellista, mutta sodassa ja
rauhassa olivat kaikki keinot sallittuja, kuten Sakachi oli
sanonut.... Oli se sanottu sitten kirjaimin tai ei.

-
IRUYAAAAA!

Narttu
kirkaisi kuin puukosta saaneena ja törmäsi Yukimuraan.
Yukimura pujottautui kylmästi ohitse, sulki puhelimen
katkaistakseen edellisen puhelun ja etsi housuntaskusta
puhelinkortin, työntäen sen sitten puhelimeen. Hän
näppäili numeron nopeasti ja helpottui kuullessaan Byakkon
äänen, sillä näppäilyvirhe oli yhdistänyt
hänet suoraan vastaanoton ohi.

-
Dewan poliisipiiri, moshimoshi.. Olkaa hyvä ja sanokaa asianne..

Yukimura
epäili. Nainen hänen takanaan kirkui kuin
ilmahälytyssireeni lapsuuden muistoista, eivätkä
muutkaan huoltoaseman asiakkaat - taikka henkilökunta -
tuntuneet kovin rauhallisilta. Tarjoilijoista kuka kiroili,
pahoitteli tai korjasi pudottamiaan annoksia.

Viimein
hän päätti ja toi luurin lähemmäksi suutaan.
- Byakko-san, olkaa hyvä ja lähettäkää
partio osoitteeseen Inazawa Nishisenboku 1-10, Daisenin
kaupunginosaan.. Tiedän hyvin, että se on Kitakamin
poliisipiiriä, mutta luulen että he ajaisivat liian
hitaasti.

-
Selvä on. Voitte sulkea puhelimen.

Yukimura
henkäisi ja laittoi puhelimen luurin oikealle paikalleen, ottaen
puhelinkortin ulos.

Hän
ei välittänyt enää takaansa kuuluvista huudoista.
Miten se narttu edes jaksoi räyhätä? Saiko se
harjoitusta kotona?

Ajatus
toi vinon hymyn huulille ja korviaan säästääkseen
Yukimura marssi ulos, kyeten enää vain toivomaan kaikkea
hyvää sille poloiselle, joka sai iskuja.

****

Hiron
vammat eivät olleet ensivilkaisusta huolimatta niin pahoja. Hän
oli viettänyt sairaalassa omien laskujensa mukaan tajuissaan
noin yhdeksän tuntia - melkein kaiken valoisan ajan - ja
tarkastuksessa hänet oli todettu tarpeeksi hyväkuntoiseksi,
jotta hän kykeni lähtemään kotiin... Hänen
oli vain käsketty ottaa varovasti.

Nyt
Hiro istui vierashuoneen sohvalla ja käänteli päivän
lehteä. Oikeassa siteen peittämässä olkapäässä
sykki kipu ja se sai hänet harkitsemaan, pitäisikö
hänen käydä hakemassa särkylääkkeitä
kaapista.. Ei Reikan suudelma ollut sentään kaikkea
parantanut.

Yllättäen
ovi avautui ja Hiro kohotti vaistomaisesti päätään
lehden parista. Ovella oli yksi lapsista.

-
Onko äidillä jokin?

-
En tiedä, uskallanko sanoa tätä hänelle... Minä
näin aikaisemmin, kun eräs setä vei meiltä sen
esineen, jolla äiti hakkaa niitä... mattoja.. Sen.. Sen..
mattopiiskan.

Hiro
käänsi katseensa taas lehteen. - Mmm, vai niin.. Oliko hän
naapuri?

-
Ei. Ja häneltä puuttuivat korvat.

-
Perkele!

Hiron
mörähdys karkotti lapsen juoksuun ja huutoon: - ÄITII!
Isä kiroileee!

Huudosta
välittämättä mies kiskoi oloasun ylle paksumpia
housuja ja otti peilipöydältä aseen, jota hän
piti lähellään - kaiken varalta. Reika oli katsonut
häntä pahasti tuodessaan ruokaa ja nähdessään
aseen, mutta parempi se käden ulottuvilla kuin pöytälaatikossa
tai kaapissa...

Hiro
otti sängyltä villapaidan ja veti sen ylleen. Hänen
olisi mentävä siviilivaatteissa, sillä aikaa ei olisi.
Se mitä hän muisti nyt, ei ollut harhaa. Jouji oli
tullut sinne... Jouji!

Hampaita
yhteen purren Hiro ryntäsi ulos huoneesta ja törmäsi
vaimoonsa, painaen tämän seinää vasten.

-
Mitä sinä lasten edessä kiroilet? Olemme sopineet...

-
Minärakastansinua.

-
Mitä sanoit? En saanut selvää...

Tämän
sanottuaan Hiro kääntyi, otti autonsa avaimet naulasta
silkassa lennosta ja ryntäsi ulos, jättäen oven
perässään auki. Reika riensi portaille ja näki,
kuinka hänen miehensä ajoi pois tietä pitkin, rikkoen
kaikkia nopeusrajoituksia.

****

Jerome
kykeni vain potkimaan Joujia, välittämättä oliko
toinen elävä tai kuollut. Hän ei voinut suunnata
vihaansa Hougeniin, joten luultavasti jo ruumis oli paras kohde.

-
Sinun takiasi kaikki on pilalla..... Vain ja ainoastaan sinun! Minä
tiedän ettei Hiro liiku mihinkään.. Se huora ei anna
hänen liikkua.....

Yllättäen
alakerrasta kuului taas pianonsoittoa. Sitä paskaa... Kuuroko se
siellä soitti? "Beethoven - Symphony No. 5".

Oli
asia miten tahansa, asukki paneutui soittamaan sinfoniaa täysin
voimin. Jerome ärähti. Kun hän olisi heivannut tämän
jaloissaan lojuvan ruumiin, joku muukin kuolisi....

Yllättäen
oveen jyskytettiin. Jerome ärähti ja lähti huoneesta
keittiöön.

Pöydällä
oli Joujin ase. Mokoma huoranpenikka oli ammuskellut taannoin niin,
että luoteja oli enää yksi.

Jerome
naurahti mielipuolisen surullisesti ja poimi aseen käteensä,
kuunnellen oven takaa kuuluvia ääniä.

-
Täällä poliisi! Emme yritä neuvotella, vaan
tulemme sisään! Jos aiotte antautua tekemättä
vastarintaa, olkaa hyvä ja tehkää aikeenne
välittömästi selväksi!

Jerome
kohotti kulmiaan ja naurahti itsekseen, kävellen eteiseen. Ovi
rusahteli, antaen viimein periksi.

Sisään
syöksyivät Byakko ja Hiro, molemmilla ase suunnattuna
suoraan Jeromeen.

Vastauksena
oli viattomasti hymyilevä Jerome. Hänen pitelemänsä
ase ei ollut suinkaan osoitettu poliiseihin, vaan siihen huoneeseen
jossa Jouji oli.

-
Ette kai....

Jeromen
sormi painui. Ei tarpeeksi. Hiron ainut silmä vetäytyi
viirulle. - Uskalla edes, niin lähdet täältä
pieninä palasina.

Byakko
henkäisi tuskin kuuluvasti, kun Jerome rentoutti
liipaisinsormensa.

Sormi
painui uudestaan, mutta mitään ei tapahtunut.

Jeromelta
pääsi avuton, nyyhkäisynkaltainen ääni. Kuin
pieneltä lapselta.

Huoneesta
kuului Joujin naurua: - Se on jumissa, paska! Se on amerikkalaista
laatua! Luoti on jumissa!

Jerome
henkäisi. - Ethän sinä käytä-

Loppu
lauseesta jäi sanomatta, sillä Hiro kohotti aseensa ja
ampui turhia hienostelematta. Luoti lävisti Jeromen toisen
silmän ja värjäsi läheisen seinän verellä
ja aivokudoksella.

Hiro
laski aseensa ja asteli Jeromen ruumiin vierelle. Hän ei luonut
entiseen tuntemaansa ihmiseen katsettakaan. Jerome sai sinulle
potkut.... Hakuro otti sinut avosylin vastaan, koska hän johti
poliisiasemaa isäsi kuoleman jälkeen - sissisodan miina vei
Hakurolta käden, isältäsi hengen.

Musiikki
oli vaihtunut Bachiin.. Hiro muisti kuulleensa sen Neon Genesis
Evangelionia katsoessaan - kyllä, hän katsoi animea,
aikuinen mies.

Jouji
makasi nurkassa, turkki sotkuisena ja punaisena. Aivan hiljaa.
Ilmeisesti tajuttomuus oli ottanut taas vallan.

Hiro
käveli ystävänsä vierelle ja laski aseen
lattialle. - Hei.. Herää. Jerome on kuollut...

Silmät
raottuivat hiukan, niin että pupilleja tuskin näki. - ...
Kuollut? .... Ah, perkele kun sattuu..... Jeromella on.. Heh..
enemmän älyä kuin luulin...

Hiro
kosketti varovasti toverinsa kylkeä ja sai käsiinsä
jotain jähmettynyttä ainetta. - Mitä hittoa....
Vahaa?! Byakko, soita lääkäri ja heti!
Lähdetään kotiin.. Miksi sen sairaalan pitää
olla niin kaukana...?

Jouji
jaksoi virnistää väsyneesti takaisin, kun Hiro nosti
hänet ylös vahvoille käsivarsilleen. - Tajuatko, että
me näytämme.... Epäilyttäviltä?

-
Hittoon se...

Kännykkään
yhä puhuva Byakko kykeni vain tekemään kohteliaasti
tietä, kun Hiro kantoi Joujin pois huoneesta, pitäen huolta
ettei tämä lyönyt päätään
ovenkarmiin - toisin kuten viimeksi oli käynyt kun he olivat
nähneet.

He
menivät alas hissillä ja Jouji joutui auton takapenkille.
Byakko lähti Hiron matkaan ja jätti poliisiauton pihaan,
soittaen pikaisen puhelun ja käskien kahta veljeään
tulemaan paikalle, vain hakemaan autoa.

Kun
kännykkä oli päätynyt taskuun, Hiro päätti
puhua asian julki:

-
Minä olen huolestunut ettei Jouji huuda "Oh, god! Oh,
shit! I'm going to die! I'm going to die! I'm going to die!"
tai jotain vastaavaa...

Byakko
kurtisti kulmiaan ja siirsi katseensa pimeästi tiestä
Hiroon. - Quentin Tarantino, Reservoir Dogs ja Mr. Orange?

Hiro
oli hetken hiljaa. Kukaan, ei kukaan, ollut koskaan
noteerannut hänen lainauksiaan elokuvista... Paitsi Byakko nyt.
Jos minä en olisi mies ja olisi mitä olisin, punastuisin
ja suutelisin häntä...

Pian
Hiro kääntyi talonsa pihaan. Byakko nousi ensin ulos
autosta ja avasi takapenkin oven oikealta puolelta. Jouji oli yhä
tajuton, mikä sai molempien kulmat kurtistumaan.

Hiro
otti Joujin syliinsä ja käveli oven taakse. - Luuletko,
että hän selviää? Minua ei huvita menettää
ystävääni.. Jos hän haluaa vielä
työskennellä poliisina, Hakuro saattaa ottaa hänet...

-
Akame sanoi tulevansa nopeasti... Ennen kuin kysyt, soitan itselleni
kyydin.

-
Hyvä... Kiitos. Olisin pulassa ilman sinua.

-
Haluaisitko muuten olla Mr. Blue vai Mr. Yellow?

Hiron
nauru kajahti talvisessa ilmassa. Hän ei huomannut naurultaan
oven avannutta Reikaa, joka tuijotti sisältä vihaisin
silmin, valmiina sanomaan useita valittuja sanoja.

-
Missä sinä olet ollut?! Herätät vielä
lapset!!

Hiro
kykeni vain ojentamaan tajutonta Joujia varjoista valoon, antaen näyn
puhua puolestaan. Kirkaisu teki taatusti sen, mistä Reika oli
aikonut miestään torua pitkään ja hartaasti.

-
VOI PYHÄT JUMALAT! ONKO HÄN EDES ELOSSA?!

Hiro
kykeni liikuttamaan huuliaan vain hiukan vastatessaan. Hän oli
aivan unohtanut miten kovaa vaimo kykeni huutamaan. - Juuri ja
juuri.. Tulin niin kovaa kuin pääsin.

Hiro
astui sisään lämpimään eteiseen ja suuntasi
kohti vierashuonetta, välittämättä riisua
kenkiään.

Reika
sulki oven ja kuului hengittävän kiivaasti. Puhe oli silti
hallittua. - Mitä tarvitset?

-
Sidetarpeita ja parranajokoneen, näin aluksi.. Salvaa
palovammoihin, myös. Ehkäpä sakset. Akame tulee, mutta
ensihoito....

Reika
suuntasi kohti wc:tä.

Hiro
laski Joujin vierashuoneen sängylle ja suoristi selkänsä.
Hän kääntyi ällistyneenä kuullessaan
vähemmän aikuisia ääniä takaansa.

Lapset
olivat ovensuussa. He olivat hakeneet kaikki kylpypyyhkeensä.
Hello Kittyjä, Doraemonin hahmoja, Muumeja...

-
Mekin haluamme auttaa. Autoimme sinuakin silloinkin kun tulit kotiin.

Hiro
nielaisi. Reika ei ole puhunut asiasta mitään...

Jouji
äännähti tuskallisesti ja eräs lapsista näytti
siltä, että olisi valmis uhmaamaan isäänsä.

Viimein
Hiro viittasi kädellään ja lapset toivat kasan
kylpypyyhkeitä isälleen, poistuen sitten tottelevaisesti
huoneesta takaisin sänkyyn.

Reikan
silmät laajenivat, kun hän näki iloisenväriset
kylpypyyhkeet ja nöyrästi hymyilevän miehensä.
Sitten he molemmat ryhtyivät työhön, joka saattoi
vaikuttaa kovin oudolta.

He
vuoroin leikkasivat, vuoroin ajoivat pois vahan turmeleman turkin ja
hieroivat palovammasalvaa rakkuloihin, käärien lopuksi
suuren osan Joujin kehosta siteisiin.

Hiro
kykeni istahtamaan lattialle uupuneena ja tajusi, että sidottuun
olkapäähän koski. Kipu sai aikaan vain irvistyksen.

Reika
istahti sohvalle tarvikkeiden kanssa, huokaisten syvään.
Jouji.... Pelastit mieheni. Pelastit myös minut silloin
kerran..... Ehkä myös lapsemme.

Verhojen
raosta näkyivät auton valot. Reika nousi sohvalta ja käveli
eteiseen ottamaan Akamen vastaan.

Oven
takana oli todellakin Akame, joka iästään huolimatta
harjoitti yhä lääkärin ammattia. Hänellä
oli mukanaan kulunut lääkärilaukku, joka sisälsi
ulkomuodostaan huolimatta lääkkeiden muodossa niitä
uusimpia lääketieteiden saavutuksia, mitä kentällä
kyettiin käyttämään.

-
Onko joku lapsista sairaana tai lyönyt päänsä?

Oudosta
ajankohdasta - pimeästä ja myöhäisestä yöstä
- huolimatta puheessa ei ollut häivääkään
vihaa, vaan sävy oli lämmin.

Reika
pudisti päätään. - Ei.. Mieheni entinen
työtoveri.. On vain parasta että näytän.

Hiro
nousi lattialta Akamen tullessa huoneeseen ja kumarsi jäykästi,
alkaen sitten availla siteitä ja pyyhkiä salvaa pois. Kun
vammat olivat näkyvillä, Akame syventyi tutkimaan.

Lopulta
päätös oli pelkkä pistos, lisää salvaa
ja siteitä.

Akame
kuunteli vielä varmuudeksi Joujin sydämen. Hän riisui
stetoskoopin korviltaan ja jätti sen riippumaan kaulalleen,
kääntyen varoen Hiroon ja Reikaan. - Tätä on
turha sanoa, koska sillä ei ole merkitystä... Hänellä
on aivan kuin isänsä sydän. Hoidin hänen isäänsä,
kun tämä sai kentällä sirpaleen silmäänsä...
Oli meidän puolellamme. Vakavasti haavoittunut, mutta toisteli
silti uudestaan ja uudestaan: "Minä en ole haavoittunut.
Minä en ole haavoittunut." Tarvittiin oma, raskaana
oleva vaimo hiljentämään.. "Myönnä
tappiosi ja anna muille tilaa, jotta lapsemme voivat kasvaa rauhan
aikana"...

Hiro
hätkähti nähdessään kyyneleen valuvan Akamen
oikeasta silmästä. Ammatillinen kuori oli murtumassa.. Nyt
muistan! Hän menetti poikansa... Yrittää korvata
kaiken tekemänsä ja menettämänsä tällä,
peittää surun...

Akamelta
vei kaksi nielaisua ennen kuin hän palautui viralliseksi
itsekseen. - Antakaa hänen olla täällä ja maata.
Välttäkää liikuttelua. Voitte sitoa otsan haavan.
Se ei ole vakava ja paranee pian, mutta jos haluatte tehdä sen
näön vuoksi, tehkää niin.

Tämän
sanottuaan Akame lähti eteiseen. Yllättäen Hiro
seurasi häntä.

-
Akame-san... Millainen isäni oli? En koskaan tuntenut häntä....
Synnyin sodan jälkeen, kuten Jouji ja toiset...

-
Isäsi... Yukima.. Hän oli hurjapää, mutta
puolusti omiaan.. Häntä kutsuttiin Pomottelijaksi, mutta se
viimeinen pomotus pelasti sekä Smithin että Hakuron. Smith,
radisti, oli joutunut lähtemään liikekannalle kun
leiriin hyökättiin ja juoksi Yukiman vieressä...
Sirpale repi Smithiltä ja Hakurolta osan kädestä
kummaltakin, mutta sinun isäsi... Hänestä jäi
juuri ja juuri jotain hautaamista varten.

Hiro
kykeni vain nyökkäämään. - Kiitos.
Toivottavasti en estä teitä tekemästä työtänne
tulevaisuudessa...

Akame
hymyili väsyneesti, laittaen kengät jalkaansa. - Minä
menen nyt nukkumaan.. Ilmoittakaa, jos Joujin tila huononee.

***
- 5
- 6
- 7
You need to be logged in to leave a review for this story.You need to be logged in to leave a review for this story.
Report Story

Jouji