Adult-FanFiction.org : Non English

Jouji	By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1003 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story.

Chapter List
- 4
- 5
- 6
------------

Jouji katsahti
taivaalle, täysin pelottomasti turkkiinsa leijuviin
lumihiutaleisiin ja tervehti pilvistä aamua irvistyksellä.
Ei, hänestä ei ollut kehittynyt työnvieroksujaa.. Hän
ei vain pitänyt talven liukkaudesta taikka muistakaan
ärsyttävistä seikoista...

Syksyn loppu oli
vierähtänyt suunnitelmissa ja nyt oli aika tehdä
ensimmäinen siirto. Täysin tuntematon täpläturkki
odotti häntä ikikulussa ja lähes hakatuksi
kuvailtavassa Hondassa, valmiina viemään suoraan
Helvettiin.

Huolimatta
rikollisryhmään kuulumisestaan täpläturkki nousi
autosta ja avasi oven Joujille kuin taksikuski konsanaan. Teko nosti
kulmat korkealle, muttei aiheuttanut nyökkäyksen lisäksi
muuta elettä.

Kaksi ovea läimähti
samanaikaisesti kiinni ja auto käynnistyi, nytkähtäen
pian liikkeelle.

Jouji
painoi päänsä kuluneeseen päätukeen ja
mietti. John-sama.. Helvetti... Sinä menit sinne etkä
tullut elävänä takaisin.. Minä raivostuin ja
lähdin poliisiopistoon.... Tervehdinkö sinua pian...? No,
kukahan ei oikeastaan minua kaipaa.. GB osaa sekoittaa drinkkejä,
vaikka hänen kätensä...

- Perillä ollaan.

Joujin silmät
rävähtivät auki ja hän tähyili lähes
paniikinomaisesti ympärilleen. Pelkkiä tylsiä harmaita
rakennuksia. - Huh? Nytkö jo?

Toinen nyökkäsi.
- Haluatko vielä kääntyä takaisin?

- Ei kiitos.

Jouji avasi oven, nousi
autosta, taittoi penkin eteen ja otti takaa raskaan kassin. Hän
heilautti sen huolettomasti olkapäälleen ja lähti
taivaltamaan kohti erästä kujaa, sanaakaan sanomatta.

Kenenkään
ei pitäisi tuntea, mutta joku saattaa muistaa... Toivon
hartaasti, että minulle annetaan anteeksi, jos minut
muistetaan... Pah!

Ovessa oleva pieni luukku
aukeni äkeästi vastauksena nahkahanskan verhoaman käden
raivokkaaseen hakkaukseen.

Jouji hymyili
mahdollisimman vakuuttavasti, mutta ilmeisesti se otettiin
loukkauksena, sillä ovi aukeni sisäänpäin ja
lihaksikas käsi vetäisi ärsyttävän idiootin
sisälle pimeään käytävään. Harmaa
hahmo melkein sulautui pimeyteen.

-
Enkös minä käskenyt sinun pysyä poissa, senkin
pikku runkkari, häh?!

Kuului outo ääni,
aivan joku olisi vetänyt heroiinia. - Päästä se.
Otit sitä paitsi omastasi vain puolet..

Pehmeään ääneen
oli vastauksena vihainen murahdus ja käytävä tulvahti
täyteen valoa. Joujia pitelevä harmaa hahmo irrotti
otteensa, otti tummemmalta toveriltaan sätkän ja imaisi
jauheen oikeaan sieraimeensa.

Jouji pudisteli hiukan
päätään hehkulampulle ja yritti saada näkökykyään
takaisin.

Harmaa heitti tyhjän
sätkän maahan ja murskasi saappaansa alle. - Phah.. Kuule,
sori.

Jouji pakotti itsensä
katsomaan toista silmiin. Kolmas oli hiljaa, kuin patsas. - Ei
mitään.

- Kätesi vapisevat.
Otatko jotain? Ai niin. Olen Kite.

Jouji pudisti päätään
ja lähti kävelemään käytävää
pitkin. Hän painoi kämmenensä tiukasti housujen
kangasta vasten ja yritti laskea niin pitkälle kuin osasi, ettei
sekoaisi. Huumeet, alkoholi, rappio, kaikki.. Ahdistavaa käytävää
tuntui jatkuvan loputtomiin.

Huolimatta siitä
että kaksikko oli juonut ja ottanut näin aikaisin,
kummallakaan ei ollut vaikeuksia pysyä perässä - eikä
luultavasti edes taistella. Kokeileminen ei kannattanut.

Käytävän
päässä ei ollut ovea, vaan tulijat astuivat suoraan
vanhaan tehdashalliin, jota oli kuitenkin yritetty sisustaa mukavaksi
ylellisillä sohvilla ja tuoleilla.. Alkuperäistä
käyttötarkoitusta ei kuitenkaan ollut voinut täysin
piilottaa, sillä ruosteiset palat irvistelivät tulijoille..
Maalia oli hilseillyt paksulti sinne ja tänne. Syitä
tarvinnut kovin kaukaa hakea, sillä suurin osa puuttuvista
paloista oli nyrkin tai jopa takaraivon muotoisia.

Vasta
nyt Jouji tajusi, että hänen saattajansa olivat kävelleet
hiljaa ja hän oli tiedostamattaan tehnyt samoin. Kuvataanko
jossain jotain? Se voi olla hyvinkin mahdollista...

Yllättäen
kuului pieni ääni, jota Jouji ei ehtinyt tunnistaa, sillä
joku puhui päälle.. Liian vaimeaa.. Sitten....

"Se joka saa kiven,
lähtee."

Joujin pää
kääntyi suljetun oven suuntaan. Kite törmäsi
häneen ja jopa tönäisi, mutta toinen ei
hätkähtänytkään.

-
Mikä sinulle tuli?!

Jouji liikautti nopeasti
oikeaa kättään, nostaen sen ainoastaan ilmaan -
olisihan hän voinut tietty tarttua aseeseen, muttei halunnut
pilata mahdollisuuttaan. Ei näin pian.

Kolme heikkoa ääntä
suorastaan huusivat yhtä aikaa: "PON-PON-PON-PON!"

Jouji
kurtisti kulmiaan. ...... Kivi, paperi ja sakset?

Hänen ei tarvinnut
pohtia lasten leikin merkitystä kovinkin satunnaisena
luvunottajana enää kauempaa, sillä ensin kajahti
yksinäinen laukaus ja sitten perään sarja.

Kirotut poliisin ja
oikeuden vaistot toimivat yhä, sillä ennen kuin Jouji edes
tajusi, hän iskeytyi olkapää edellä vasten ovea,
murtautui sisään - ja vastoin kinetiikkaa, pakotti itsensä
pysähtymään kynnykselle kuin suolapatsas.

Ruumiita
oli kolme. Yksi oli ollut vain ohimennen tuttu, mutta silti... Se
venäläinen taksikuski... Nuo mytyt tuossa hänen
vierellään olivat olleet ne veljet... Ilmeisesti Hougen
kerjäsi riitaa tai sitten Viktorin suojelus oli pettänyt
pahemman kerran.

Vaikka venäläinen
oli ollut pelkkä gaijin, kuolema... Ei näin.... Ei näin...

Joujin kädet
tärisivät ja puristi kämmenensä nyrkkiin, vain
lopettaakseen turhan eleen. Ennen kuin hän ehti ajatella, hän
tajusi loikkaavansa kohti täplikästä hahmoa, joka oli
pukeutunut siistiin valkoiseen pukuun.

Kaikeksi yllätyksekseen
Jouji sai huomata koston ajaman hyökkäyksensä
keskeytyvän äkisti ja väkivaltaisesti. Hahmo tarttui
häntä niskasta ja heitti pää edellä vasten
seinää.

Mitään ei
onneksi rusahtanut ja Jouji putosi velttona lattialle, kuin vihaisen
lapsen heittämä räsynukke. Otsasta valui verta ja hän
uskalsi kääntää päätään vain
vaivoin. Juuri nyt, kädet ja jalat levällään hän
näytti aivan X-kirjaimen muotoiselta piparkakulta, joka oli
levinnyt todella pahasti ja kasvattanut itselleen kaksi ylimääräistä
uloketta - pään ja hännän.

Hetkeen kuului vain
hengityksen ääniä. Jouji näki ensin yksittäisten
veripisaroiden tippuvan suustaan ja joutui sitten sylkäisemään
puhdasta verta punaiselle matolle.

Taksinkuljettajan silmät
tuijottivat vastaan, näkemättä mitään -
päätä ei vain voinut kääntää pois.

Takaa kuuluva ääni
tuntui kuuluvan suoraan Danten Helvetin syvyyksistä ja iskevän
tärykalvot rikki.

-
Hmph.. Unohdin sinut kokonaan, kun meillä oli tämä
filmaus.... Oi! Ei kai se kamera enää pyöri?!

Vastaus jäi
kuulematta, mutta oli ilmeisesti myöntävä - täplikäs
hahmo kun ei räjähtänyt raivokohtaukseen.

Jouji nousi käsiensä
varaan ja oksensi lopunkin veren ulos. Hahmo ei tuntunut katsovan
häntä myötätuntoisesti, vaan viileän
odottavasti, ojentaen kuitenkin avun ja tukien selästä
toisella kädellä. Tuki ei ollut täydellistä, vaan
erään sormen kohdalta hivenen onttoa...

Jouji
hymyili sisäisesti. Häneltä puuttuu pikkusormi...
Oletko sanonut vastaan entiselle pomollesi...?

Katse kohosi epäröimättä
ja kohtasi täplikkään hahmon järkähtämättömästi
hymyilevät, keltasilmäiset kasvot - Hougen.

- Olet outo, poika. Ensin
sinulla on hyvä käsi, mutta heität sitten hyvät
kortit pois...

Jouji hymyili varovasti.
- Minä... Halusin syntyä uudelleen.

Vastauksena oli
ivallinen, kumea naurahdus. - Niinkö? Ehkä voin auttaa
sinua siinä..

Sanaakaan sanomatta Jouji
seurasi Hougenin jäljessä pois huoneesta. Kuolema oli
tarttunut nyt turkkiin eikä sitä hajua saisi enää
pois - mutta mitä väliä sillä oli?

Kiten vihainen,
kateellinen sähinä vaimeni Hougenin katseeseen. Oli
olemassa muitakin keinoja päästä nousukkaista eroon
kuin suora tappaminen - neuvottelu, joihin tarvittavia taitoja
vaadittiin näinä päivinä yhä enemmän.

***

Jouji makasi asunnossaan,
tarkemmin sanottuna sängyllään, päiväpeiton
päällä. Hän oli kaivanut peiton alta tyynyn ja
painanut sen korvilleen, aivan kuin haluten sulkea koko maailman
mielestään, lähestyä hiljaisuutta niin lähelle
kuin kykeni...

Mutta asia ei ollut niin.
Tyynyn vierellä oli metallinvärinen esine, suunnilleen
lompakon kokoinen. Esineeseen kiinnitetty ohut, musta johto
kiemurteli tyynyn alle ja kuulokkeet oli painettu tiukasti korville.

"Koska
minä rakastan sinua

Ole
kiltti älä jätä minua yksin sateeseen

Se
tappaa minua hitaasti sisältäpäin...

Raatelee,
repii..."

Naps. Kappale vaihdettiin
kesken ja pian korviin tulvivat uudet, elvyttävät
sävelet... Ainoastaan soittimia. Saksalaista.

Oodi
Ilolle. Niin Viktor sanoi.

Kännykkä
liikkui taas pari senttiä yöpöydällä, kuin
horkassa tärisevä mekaaninen etana - pysähtyen sitten.

Joujin häntä
heilui kappaleen tahdissa. Mielipuolisesti.

Lämpöpatteri
oli kiinni. Oli kylmää, mutta siitä Jouji vähät
välitti.

Viktor,
Hougen... He käyttävät minua tehtävissään..
Weed käytti minua... Ei koskaan tasavertainen, aina poljettu..
Valetta, valehymyjä...

Trrrrtrrrr.... Kops.
Kännykkä oli pudonnut lattialle. Hetken päästä
esine aloitti itsepintaisen matkansa uudelleen, aivan kuin sen
määränpäänä olisi ollut vastakkainen
seinä.

Mutta kappale oli
juuttunut ikuiseen toistoon. Soittimet julistivat iloa ja toivoa,
kaikkea sitä mitä Joujilla ei enää ollut. Oli
vain tyhjä sielu, elottomat silmät, haluttomuus tehdä
töitä.... Väsymys. Yksinäisyys. Bisnes. Kylmyys.
Kiire. Kuolema. Tappo. Murha. Hylkäys. Pilkka. Pohjasakka.

Ohikulkijoiden silmät
pilkkasivat kun hän käveli kaupungilla. Jokainen tiesi....

Ei ollut ketään
odottamassa kotona, lämmittämässä vuodetta
kylminä öinä...

Mene sinne, tänne,
tee tuota, sitä, tätä.... Varo askeliasi.

Murhaaja, kyllä....
Hougenin alaisena, liikaa... Viktor oli suunnitelmallisempi...

Hougen pilkkasi alaisia,
heitti sanallista sontaa niskaan - lievimmillään,
pahimmillaan repi silmiä kuopista tai katkoi raajoja, ei
kuolemaa....

Viktor nuhteli tai tappoi
oikopäätä... Nopea kuolema, armahdus....

Jouji
henkäisi syvään. Tämän ei olisi pitänyt
mennä näin... Miksi minä epäonnistuin jo
kolmannen kerran...? Olen täysin surkimus?

Yllättäen oveen
koputettiin. Jouji kirosi ja nousi polvilleen, ottaen nappikuulokkeet
korviltaan. Hän ei ikinä - kuten ei nytkään -
kotiin saapuessaan ollut niin väsyneessä tilassa, että
olisi jättänyt oven lukitsematta.

Hän asteli
sukkasillaan eteiskäytävään ja pyyhkäisi
lähenevän väsymyksen rippuset silmistään.

Ovisilmästä ei
näkynyt mitään, joten hän avasi ovea vain sentin.
Varomatonta käytöstä, mutta sama se....

Nähdessään
osan sydämenmuotoisesta otsakuviosta, Joujin kasvoille levisi
vaisu hymy.

- Miksi tulit?

- Tulin katsomaan, oletko
kunnossa..

- Totta kai.

- Äänesi ei ole
samaa.

Jouji huokaisi ja avasi
ovea enemmän, jotta toinen pääsisi sisään
asuntoon. Ridia oli puheessaan vielä kangertelevaisempi kuin
Makushimu-veljensä, mutta ehkä se johtui puhtaasti siitä
että opetusta ei oltu annettu.

Jouji katseli myrtyneenä
kun Ridia riisui kenkänsä - bootsit -, ripusti takin
naulaan ja laittoi turkishatun sekä hanskat hattuhyllylle.

- Olen pahoillani että
tulin näin yllättäen.. Viktor ihmettelee, missä
olet. Hougen on myös hermostunut, tai niin sanotaan...

Jouji ei välittänyt
siitä, että joutui puhumaan naisen liikkuvalle selälle
tämän kävellessä eteisestä
makuu-olohuoneeseen ja istahtaessa mustalle sohvalle. Hän
seurasi melkein automaattisesti perässä, vaikka luotti..
Oli pakko. - Minä en vain voi hyvin..

Ridia katsahti Joujiin
nopeasti vilkaisten, suunnaten katseensa pöydällä
olevaan päivän lehteen. - Minä en ole psykiatri tai
psykologi... Kuuntelen kyllä miesten huolia, kunhan he ovat
juoneet tarpeeksi. Joskus he jopa sammuvat ennen kuin.. No, tiedät.

Jouji nojautui taaksepäin
ja antoi katseensa hakeutua kattoon. - Makushimu siis antaa sinun
tehdä sitä..?

- Ei ihan.. Vain pieniä.
En osaa baseballtermejä tarpeeksi mutta.. Humm..

- Me emme käytä
täälläpäin urheilulajitermejä kuvailemaan
mitä olemme tehneet... Amerikkalaiset tekevät niin. Jos
vihjailisit minulle jotain kotijuoksusta, niin ajattelisin ehkä
tämän kaupungin ennätyksellisintä kotijuoksujen
tekijää, en sitä mitä kaikki haluavat pitkän
juttelutuokion lopuksi...

Ridia hymähti,
muttei sanonut mitään. - Veljeni tulee tänne pian -
halusi tulla tänne.. Hän on näissä asioissa niin
suojelevainen.

Jouji
räpäytti silmiään ja rapsutti ohimennen oikeaa
korvantaustaansa. Siellä ei kutittanut harvinainen, paljain
silmin nähtävä talvipunkki, vaan epäilys..
Salamurhataanko minut, koska en kykene tekemään mitään?
Totuus näkyy minusta paljain silmin...

Pian
kuului avainten kilinää ja Jouji laski hervottomasti
tärisevän kätensä syliinsä. Hän näki
muutamien karvojen tarttuneen mukaan ja ne erottuivat selvästi
väljien housujen mustaa kangasta vasten... Oliko hän näin
hermostunut kuoleman edellä? Ei näin... Ei näin...
En halua joutua roskikseen... Paloina tai kokonaisena... En...
Armahtakaa....

Ovi aukeni ja sisään
astuva Makushimu kuului viheltelevän jotain. Joujilta kesti
hetken tunnistaa polveileva, uskomattoman nopea kappale - "Kimalaisen
Lento". Venäläisen täytyi takuulla kyetä
viheltelemään ilman sylkeä.

Äänekäs
kolahdus. Ovi sulkeutui samalla kun Makushimun kengät lensivät
seinää vasten.

Murha!
Tämän on pakko olla minun murhani!

Ridia
huusi jotain veljelleen - Jouji ei kuullut. Villit mielikuvat
ajoivat toisiaan takaa. Kohta luoti lentäisi hidastettuna ilman
halki, osuisi kalloon, lennättäisi aivot puhtaalle
seinälle.. Verta. Splatteria. Kuin animessa.

Jouji käänsi
päätään hätäisesti Makushimun suuntaan.
Hänen silmissään tummana möhkäleenä
erottuva hahmo asteli kohti. Hengitys ei kuulostanut koomisen Darth
Vader-tyyliseltä - sitä ei kuulunut. Korvat olivat lukossa.
Aivot olivat lukossa.

Makushimu mahtui istumaan
Joujin viereen niin, että paniikkiin joutunut jäi kaksikon
väliin - ansaan.

Joujin ruumis nytkähti
ja hän ulvahti, heittäytyen ja haudaten itsensä
Makushimun mustaan paitaan. Tummempi vetäytyi äkillisen
liikkeen aiheuttamasta järkytyksestä lähes hypähtäen
taaksepäin, mutta törmäsi sohvan käsinojaan ja
joutui pysyttelemään sohvalla.

Ridia taas perääntyi
- puhtaasti vaistomaisesti, mutta nojautui oman puolensa käsinojaa
vasten, huokaisten. - Älä tee tuota enää.

Jouji ei enää
välittänyt pidätellä itseään. Hän
nyyhkytti vasten mustaa kangasta ja häpesi. Vaikka Makushimu oli
ruma - happoarpi loisti kuin majakka ja oli vienyt toisesta silmästä
näön - hän oli selvinnyt... Jouji itse oli vaipunut
murheen alhoon pelkästään siksi että oli saanut
liikaa töitä, eikä ollut kestänyt....

- Makushimu-san...
Makushimu-san.....

- Niin?

Vammasta huolimatta
toinen oli säilyttänyt kaikki muut piirteensä: komean
ulkomuotonsa, ehkä jopa pettävää luottavuutta
herättävän syvän äänensä..

- Minä luulin että
sinä ja Ridia tappaisitte minut...

Makushimu naurahti
kevyesti ja otti Joujia kiinni olkapäistä, työntäen
käsivarren mitan päähän itsestään -
vain päästäkseen tarkkailemaan itkuisia, säälittäviä
silmiä. - Hullu. Suuri hullu. Teit suuren uhrauksen. Moni meistä
ennemmin söisi paskaa kuin soluttautuisi Aniki-kaihin...

Jouji niiskahti, kuin
piiskattu koulupoika. - Lähdin sinne alun perin vain isäni
kuolleen ystävän muistoa kunnioittaen, vaikka tiesin että
kuolisin itsekin ennemmin tai myöhemmin...

- Sinä et
välttämättä kuole siellä. Mutta lakkaa
puhumasta asioita jotka masentavat... Minä tiedän sinusta
paljon, eikä sinun ole tarpeen puhua.

Joujin katsellessa
Makushimu heittäytyi rennoksi. Tämä antoi käsiensä
kulkeutua olkapäiltä alemmas, voimakkaille ja treenatuille
rintalihaksille, hitaasti.. Kuin kädet olisivat olleet
muovailuvahaa...

Yllättäen nuo
voimakkaat, tunnustelevat kädet tarttuivat paidankaulukseen. -
Pahoittelen, että olen näin raju... En voi sille mitään..
Mutta ajattelin nuolla hiukan niitä haavoja, jotka syntyivät
sinun ja Weedin epämiellyttävästä pikku
sodasta....

Sanat juuttuivat kurkkuun
ja suu jäi puoliksi auki. Jouji kykeni vain katsomaan, kuinka
hänen musta paitansa revittiin ja Makushimu laski hyödyttömän
rievun käsivarsille - yllättäen Ridia riisui
riekaleet, kuin palvelija ainakin.

Makushimu hymyili ja
painoi suudelman Joujin huulille, upottaen kielen suuhun.

Hän
on... Lempeä... Mutta uskallanko minä...? Minä
pelkään... Minä pelkään, että minua
haavoitetaan taas..

Joujin mielessä
vilahti pilkkaava kuva Weedistä ja hän ärähti
sielussaan, vastaten suudelmaan rajusti, vetäytyen vasta kunnes
tunsi ettei voinut enää hengittää.

Makushimu näytti
yllättyneeltä toisen äkillisestä muutoksesta,
mutta vain hymyili. - Muistitko jotain?

Jouji nyökkäsi
ja hymyili. - Hiiteen se, mitä muistin... Sillä ei.. Sillä
ei ole enää väliä. Ainakaan vähään
aikaan. Minä haluan että te kaksi autatte minua.... Miten
teille sopii..

Tökeröjä
sanoja, verhottu pyyntö, mutta muuta minä en jaksa.....

Jouji hymähti
kuullessaan kankaan kahahduksen takaansa. Kaksikko oli todellakin
outo, sillä se oli valmis naimaan häntä ilman
naurahduksia tai kieltäytymisiä.

Makushimu tyytyi vain
kohottamaan kulmiaan availlessaan housujaan. - Minä en ole
sitten sitä tyyppiä, jolle sanotaan kesken aktin "ei"...

Vastauksena oli tuhahdus.
- Anna tuollaisten asioiden olla... Ah! Ridia! Olisit sanonut
ensin....

Ridia katsahti lattialta
syyttävästi Joujiin. Vaikka katseen uhma vaimentui sen
vuoksi että silmistä näkyi vain puolet, kiitos
aukaistujen farkkujen, sanoista löytyi terä. - Pahoittelen,
etten pidä teitä tilanteen tasalla, mutta ilmeisesti
keskustelu veljeni kanssa kiinnostaa enemmän kuin se, miten
kiihottunut oikeasti olette...

Jouji
tunsi häpeävänsä. Tilanne tuntui naurettavan
koomiselta, mutta toisaalta.. Hän oli ollut huolimaton. Ridia
oli paljastanut hänet ja teki nyt parhaansa
miellyttääkseen...

- Olen pahoillani.

Makushimu hymyili
leveästi ja siirtyi hyväilemään Joujin turkkia
rintalihaksien kohdalta oikealla kädellään, avaten
samalla farkkujaan paremmin vasemmalla. - Pahoittelen että
sisarellani on terävä kieli.. Hän osaa kyllä
sanoa vastaan ja moni liian innokas on saanut kylmästi pakit...

Jouji
mumisi jotain epäselvää vastaukseksi ja käänsi
katseensa pois Makushimusta, pois Ridiasta. Hän tiesi menevänsä
tässä tilanteessa helposti henkisesti lukkoon, koska
kohtaisi jotain, johon hänet oli aikaisemmin pakotettu.. En
voi sanoa "ei"... Häpeäisin itseäni liikaa
sen jälkeen.. Pitäisin itseäni hyödyttömänä
ja voisin aivan hyvin ryömiä johonkin kaappiin ja kuolla
vaikka nälkään...

- Jouji?

Joujin ajatukset
napsahtivat poikki ja hän katsahti Makushimuun. Toinen oli
riisunut itsensä alastomaksi sinä aikana, jonka toinen oli
käyttänyt hyödyttömien asioiden pohdiskeluun...

Jouji henkäisi
syvään. Ridian kädet ja huulet alkoivat vaikuttaa
häneen toivotulla tavalla, jos hän kykeni asian niin
muotoilemaan... Hän ei todellakaan halunnut jättää
Makushimua yksin, vaikka sana "yhdessä" tuntui hänen
mielestään hyvin oudolta tässä tilanteessa.

Makushimu ei välittänyt
siitä että hänen siskonsa ynähteli hiljaa, vaan
kuiskasi Joujille - aivan kuin koko asunnossa olisivat olleet vain he
kaksi: - Pelkäätkö sinä? Oletko sinä valmis?

Joujin kurkku oli
yllättäen kuivunut täysin. Hän nuolaisi huuliaan
varoen, mutta kykeni vain nyökkäämään. Sana
"kyllä" olisi takaraivossa puhuvan pienen äänen
mielestä sopinut aivan toiseen tilanteeseen, johon liittyi
frakkeja ja muuta sellaista hölynpölyä.

- Ei sinun tarvitse
pelätä... Minä en paina sinua takaraivosta...

Jouji
tunsi Makushimun kädet olkapäillään ja kumartui.
Muistikuvat vilistivät mielessä mustavalkoisena
filminauhana... Pahuutta, kärsimystä, valtaa....

Jouji
otti peniksen suuhunsa, kiitollisena siitä mitä Makushimu
tunsi... Hän kuunteli varovasti toisen syviä henkäyksiä
nuollessaan ja imiessään elintä ahnaasti. Osa hänestä
halusi itkeä, mutta vielä suurempi osa talloi Weedin
aiheuttamaan kipeää muistoa uudestaan, uudestaan, jokaisen
toista kiihottavan lipaisun myötä. Tämä ei ole
samanlaista kuin silloin.. Tämä tuntuu hyvältä...
Tämä on.... Nautintoa.

Makushimun raju orgasmi
yllätti Joujin täysin - omaansa hän ei edes tajunnut
siinä rytäkässä. Joka tapauksessa hän oli
vähällä purskauttaa siemennesteen ulos sieraimistaan,
ennen kuin sai nielaistua kaiken ja välttyi näin
nolostumiselta.

Vähän
myöhemmin, nautinnosta selvinnyt Jouji tyytyi vain torumaan
toista pelkällä puuskahduksella pukeutuessaan. Sitä
toinen ei edes kuullut, sillä Makushimu oli mennyt keittiöön
ja kuului ottavan sieltä laseja ja laskevan hanasta vettä.

Jouji nipisti hiukan
kuononvarttaan. Hän oli valvonut liian pitkään.. Ehkä
uni tulisi tänä yönä, kaiken tämän
jälkeen.

Toiveikas hymy levisi
kasvoille ja Makushimu tuli juuri parahiksi huomaamaan sen. - Hmm?
Mikä nyt on?

Jouji ei välittänyt
vieressään istuvasta, lehteä lukevasta - tai
pikemminkin kanjeja opettelevasta - Ridiasta, vaan hymähti: - En
ole juuri nukkunut... Kai se ajaa minut hulluuteen..

- Ehkä sinun pitäisi
hakea apteekista jotain lääkkeitä..

Jouji otti vastaan
Makushimun ojentaman lasin kaksin käsin. Ridia tyytyi ottamaan
lasin yhdellä, jatkaen kanjien lukemista huulet liikkuen.

Makushimu katsahti vettä
juovaan Joujiin ja huokaisi. - Olosi tuntuu varmaan paremmalta? Minä-
Hitto!

Kännykän
soittoääni ärsytti tällä kertaa entistä
enemmän, sillä kynnet kaivautuivat kämmeniin ja
Makushimu suorastaan marssi vihaisesti jupisten eteiseen, kaivaen
esineen käsiin takkinsa taskusta. Viktor.

-
Mitä? Kyllä minä tiedän, että Hougen etsii
Joujia.. Valheet ovat auttaneet tähänkin mennessä...
Mitä? Se? Oletko varma? Kuinka?

Jouji laski tyhjän
lasin pöydälle ja katsahti ohimennen Makushimun suuntaan.
Kireä äänensävy sai epäilyksen nostamaan
päätään ja kuin huomaamattaan, Jouji nykäisi
Ridiaa kädestä.

Lehti jäi pöydälle
ja Ridia nousi, kävellen eteiseen sanomatta mitään.

Jouji katsahti vaisusti
ikkunaan päin. Oli pilkkopimeää, jo melkein keskiyö
ja hän oli väsynyt. Makushimu kuului lopettavan puhelun ja
laittavan kännykän takaisin sinne, mistä olikin se
ottanut. Ridia asetteli hattua päähänsä, jottei
päähine näyttäisi isketyltä, kaikesta
huolimatta....

Makushimu asteli takaisin
makuu-olohuoneeseen ja murahti. - Kaikkea sitä... Oletan
kuitenkin, että muistat yhä vanhan työtoverisi. Hänet
on vangittu Hougenin toimesta ja nyt sinut halutaan sinne... En
tiedä, onko heillä ajatuksena vaihtokauppa.

Jouji
nousi sohvalta niin rajusti että löi jalkansa sohvapöytään.
Kipu kirvoitti vain muutaman kyyneleen, ei edes pahaista kirosanaa.
Hiro... Hiro... Minun ei olisi pitänyt lähteä...
Minun olisi pitänyt nousta kuolleista ja näyttää
Weedille kuka täällä on mieleltään vahvempi!

Raivonpuuskan siivittämä
nyrkki huitaisi pöydältä lattialle lehden ja
television kaukosäätimen, ohittaen tyhjät lasit
täpärästi.

Makushimu laittoi kätensä
puuskaan ja olisi voinut vaikka vannoa, että näki Joujin
hartialihasten kiristyvän. - Ridia, mene käynnistämään
auto. Me tulemme kohta...

Jouji tuijotti seinää
tyhjin, melkein valkoisin silmin. - Me...? Minä en voi ampua..
Minulla on vain Hougenin antama ase... En voi ampua sillä.

Makushimu kuului menevän
eteiseen, palaavan - ja painautuvan Joujin selkää vasten.

Silmitön raivo jätti
Joujin mielen ja hän katsoi alas. Tumma karva erottui
valkoisesta... Makushimun ojentama, metallinmusta Browning, Hi-Power
9mm, oli ilkeä tahra kumpaakin turkkia vasten, kuin verta...

Jouji otti aseen käsiinsä
ja antoi sormiensa tunnustella sen pintaa.

Hän kohotti
katseensa. - Viekää minut sinne.

****
- 4
- 5
- 6
You need to be logged in to leave a review for this story.You need to be logged in to leave a review for this story.
Report Story

Jouji