Murha/Oikeutus | By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1231 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0 |
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story. |
------------
Weed
katseli kukkulan juurella avautuvaa kaupunkia arvioiden. - Tuoko se
on?
Neljän
miestä äännähti yhteisesti. Kukaan heistä ei
ollut halunnut palata tänne, mutta Jouji halusi tavata siskonsa
ja vanhempansa, saada heidät pakenemaan...
Sumisu
halusi nähdä leipomonsa kunnon, Sasuke ja GB
kirjapainonsa....
Ratsastajajoukko
kulki kukkulalta alas ohuen lumen peittämää tietä
pitkin.
Hyvin
pian kaviot kolahtelivat katukivetyksiin.
Weed
yritti vain olla normaali, mutta silti hänen mielensä oli
täynnä katkeruutta. Tiedän..
Minun ei pitäisi näyttää naamaani täällä..
Saatan vaikka saada jotain ylimääräistä siihen.
Mutta
onneksi harvoilla ohikulkijoilla ei ollut aikaa - tai varaa -
heitellä elintarvikkeita yhteenkään ratsastajista.
Yllättäen
laitimmaisena ratsastavana Jouji pysäytti hevosensa ja pakotti
inhoamansa kysymyksen suustaan. - Kuka haluaa tulla mukaani? Minä
en tiedä, voinko...
Jerome
vastasi välittömästi. - Luuletko, että sinun
pitäisi hävetä? Minä tulen, kunhan vain näytät
tietä.
Mies
ei kuitenkaan ollut ainoa, sillä naiset vastasivat täydellisessä
kuorossa: - Me tulemme myös.
Jouji
virnisti vaisusti soturin tyhjää aukovalle suulle, sillä
verinen sirppi Reikan vyössä kieli ettei joukon naisten
kanssa kannattanut leikkiä.
Viimein
Jerome mutisi jotain epämääräistä. - Niin,
näytä tietä...
Jouji
nyökkäsi ja ohjasti hevosensa eroon joukosta. Tavallisesti
hän olisi nauttinut päivistä, mutta nyt ja täällä...
Ketään
ei näkynyt ja rakennukset pikemminkin painoivat päälle
kuin seisoivat jykevästi perustuksillaan.
Hevoset
menivät yllättäen täysin pelottomasti kujalle ja
sen läpi - Jouji oli pelännyt niiden käytöksen
suhteen.
Masentava
näky sai hänet kiristelemään hampaitaan.
Jok'ikisen kujalla olevan talon ovet ja ikkunat oli laudoitettu
umpeen.
-
Jouji.. Tuota... Olen pahoillani....
-
Älä viitsi. Sinä et kailottanut siellä
lavalla.... Minulla ei ole pahoja ajatuksia sinua kohtaan.. En vain
tajunnut, että meistä meni niin moni...
Pihaan
saavuttiin aivan liian yllättäen. Jouji pysäytti
hevosensa tahtomattaan ja jäi katsomaan näkyä
kauhistuneena.
-
Voi.... Voi ei.... Eaah... EAAAAHHHH!!!!!!!
Jerome
puri hampaansa yhteen ja ohjasti hevosensa suoraan pihaan, jääden
tuijottamaan silmät suurina. - Voi pyhä.....
Talosta
oli revitty ovet ja ikkunaluukut. Ne ja kalusteet oli kasattu
huolellisesti keskelle pihaa rovioksi ja rovion päällä
oli jotain hiiltynyttä, epäselvää, mutta silti
niin selvää.... Kaksi ruumista, kädet selän
taakse pakotettuina.
Jouji
alkoi nauraa hermostuneesti. - Rhuu-rhuumiita on kaksi.. Yksi
puuttuu... Missä helvetissä se on...? Missä?!
Jerome
ei sanonut mitään, ainoastaan katseli ympärilleen
hevosen selästä käsin. Ellottava haju täytti
sieraimet ja ajatukset, mutta hänen onnistui pitää
päänsä selvänä ainoastaan kokemuksensa
ansiosta.
Yllättäen
joku tai jokin liikahti näkökentän rajoilla.
Jerome
jalkautui nähdäkseen paremmin - hän piti aseensa
toistaiseksi vyöllään.
Yhdessä
pihan nurkista istui räsyihin kääriytynyt hahmo,
edessään ruosteinen polkupyörä.
Jouji
kuului jo rauhoittuneen - oikeastaan hän ei päästänyt
ääntäkään.
Ennen
kuin Jerome ehti kysyä, hän makasi kivetyksellä päänsä
lyöneenä ja räsyihin kietoutunut hahmo yllään,
vihaiset sähinät korvissaan.
-
Taas niitä! Tulitteko valittelemaan kun se ei palanut kunnolla!!
Eikö tuo jo riitä? Eikö se ole tarpeeksi?!
Jerome
kykeni vain aukomaan suutaan ja tuijottamaan herkeämättä
liiankin tutulta näyttävään kivääriin,
jolla tällä kertaa tähdättiin hänen
kurkkuunsa.
Arisaka-kun..
Pura ja huolla se unissasi.... Silmät kiinni... Älä
vain joudu ammutuksi....
Hahmon
sormi oli jo liipaisimella - mutta tärisi.
Jerome
puri hampaansa yhteen ja valmistautui. Hän ei välittänyt
vihollisen silmiin katsomisesta tai muusta sellaisesta.
Jouji
kuului äännähtävän hiljaa. Sitten kilahtivat
jalustimet hiljaisen kirouksen säestyksellä ja kengänkannat
osuivat kiviin. - Sinä...
Näytti
aivan siltä kuin räsyihin kietoutunut hahmo olisi
varjonukke ja sen pää olisi nykäisty langan avulla
ylöspäin. Käsi hellitti otteensa kivääristä
ja laski aseen maahan.
Viimein
suu avautui toistamiseen, tällä kertaa aivan toisenlaiseen
sävyyn.
- Niichan...
Jouji
onnistui hymyilemään vaisusti. - Voisitko siirtyä?
Sinä murskaat pelastajani
Hahmo
nyökkäsi kiivaasti ja vetäytyi nopeasti taaksepäin.
- Oh.. Toki.. Toki siirryn.
Jerome
ei viitsinyt torua naista siitä, että tämä oli
aiheuttanut vaatteiden likaantumisen, sillä pahin oli vasta
edessä... Mies tyytyi vain nousemaan pystyyn, pudistellen
housujaan vaisusti.
Hän
ei ehtinyt avata suutaan, ennen kuin toista hellitellen nimitellyt
hahmo oli hakemassa turvaa veljensä sylistä, itkien
vuolaasti.
Jouji
näytti aluksi siltä ettei tiennyt mitä tehdä,
mutta Jeromen kulkiessa hänen ohitseen hylkäävästi,
veli päätti vain yrittää kuunnella siskonsa
vuodatusta vanhempien kuolemasta...
Jerome
kulki kujan päähän ja toi Joujin hevosen pihaan,
viitaten huolestuneita naisia seuraamaan. - Älkää
oksentako, pyydän.. Saatte luvan auttaa, mikäli voitte....
Mies
huomasi ajattelevansa kitkerästi näkemäänsä:
naiset pelkäsivät. He kyllä jalkautuivat rohkeasti,
mutta kokoontuivat samanlaiseksi pieneksi ja araksi ryhmäksi
kuin...
Jerome
ei edes tajunnut sormiensa koskettavansa pään sidettä.
Hän mutisi jotain hapanta ja kääntyi katsomaan Joujia,
sekä miehen siskoa.
Ei
näin nuorena, ei edes viholliselle...
Jouji
näytti tuijottavan harmaata kiviseinää lasittunein
silmin, painaen itkevää siskoaan tiukemmin itseään
vasten pelkästä refleksistä.
Jerome
pudisti päätään ja katsahti hiljaisiin naisiin. -
Hän on shokissa. Sisko pystyy itkemään, mutta Jouji...
Emme voi jatkaa.
Lydia
huoahti syvään ja asteli pelotta paikallaan tärisevän
Joujin luo. Naisen kädet saivat refleksiotteen yllättäen
raukeamaan ja nainen seurasi toista.
Jerome
pudisti taas kerran päätään. Sitten hän
asteli varovasti Joujin luo, varoen kuitenkin koskettamasta.
Ainoastaan
suu sanoi sanat. - On aika lähteä. Meillä on työ
edessä.
Jouji
reagoi rajummin kuin kukaan olisi odottanut. Hän kohotti
kasvonsa kohti pilvistynyttä taivasta ja huusi. Huudolla ei
ollut sanoja, se ei ollut taisteluhuutoa - se oli puhdasta tuskaa.
Viimein
väsynyt ja hiljainen mies lysähti koko painollaan vasten
Jeromen olkapäätä ja itki ulos pohjatonta tuskaansa.
Jerome
oli aivan hiljaa. Mitä korvasta ja haavasta, kun toinen oli
menettänyt vanhempansa äärimmäisen julmalla
tavalla... Ilmeisesti
he olivat hengissä, kun tuli sytytettiin.. Miksi noitavainoksi
tämä onkaan kääntynyt?!
Yllättäen
mies kuuli takaansa varovaisia askelia. Hän katsahti taakseen ja
huomasi Joujin siskon - nuori nainen oli laskenut hupuntapaisen ja
paljastanut päänsä.
Nainen
ojensi likaista kättään sovinnon merkiksi.
Jeromen
onnistui vain hymyillä avuttomasti. - Tuota Jouji.. Voisitko
kuivata kyyneleesi, niin minä pääsisin kättelemään
siskoasi?
Jouji
naurahti surullisesti, suoristautui täysin jaloilleen ja pyyhki
silmiään. - Se että siskoni haluaa.. Hah.. Kätellä...
Jerome
käännähti ja tarttui kevyesti likaiseen käteen,
katsoen kärsinyttä naista syvälle silmiin. - Jerome.
Nainen
tuntui selvittelevän hetken kurkkuaan, mutta puhui sitten. -
Miney. Joujin sisko, kuten näit. Anteeksi, että koetin
tappaa teidät. Näytitte niin.. Niiltä. Samanlainen
kuononmuoto ja kaikkea...
Jouji
keskeytti siskonsa puheen, vaikka hänen äänensä
olikin aluksi epätoivoista sotkua mielenliikutuksesta johtuen. -
Hetki.. Siis.. "Niiltä"... Mutta....
Jerome
pudisti päätään ja yritti muistella
divisioonapäälliköt nopeasti läpi. - Mahdotonta.
Kurotora, Chūbussa, Kōfussa... Chutoran pitäisi olla
siellä myös... Ellei sitten... Voi hemmetti. Sano Miney,
oliko "niillä" töyhdöt ja täysin mustat
vaatteet, mutta lyhyet takit? Jokaisella ainoastaan hopeinen
kallokuvio lakissa?
Miney
näytti epäröivän Jeromen kuulustelua muistuttavan
äänensävyn edessä, mutta nyökkäsi
viimein.
Jerome
irrotti kättelyotteensa, astahti kohteliaasti taemmas ja iski
nyrkin avokämmeneensä, hätkähtäen yllättäen
kivusta. - "Täten minä pesen käteni tästä
jutusta..." Heidät lähetetään
erikoistehtävään aina tuo kirje mukanaan... Tämä
oli siis rankaisuryhmä.
Jouji
murahti. - Olisin luullut, että tämä kaupunki olisi
kelvannut heille.. Mutta tämä on täysin autio..
Jerome
irvisti. - Tiedän tämän kuulostavan pahalta... Joku
muisti sinut, Jouji. Ja kun he näkivät siskosi... He
tekivät vanhemmistanne esimerkkejä miten roduntahraajien
käy.
Kukaan
ei ehtinyt sanoa mitään, sillä yllättäen
jokaisen korviin alkoi kantautua juoksuaskelia. Eikä vain kenen
tahansa, sillä kaikki Mineytä lukuun ottamatta tunnistivat
juoksijan Sasukeksi: vaikka pikkumiehellä oli kengissään
ylimääräiset sukat, hänen kenkänsä
lonksuivat silti.
Hätääntynyt
huuto kimpoili jyhkeiden rakennusten seinistä toiseen. - APUA!
AUTTAKAA!!!
Sasuke
pikemminkin lennähti kuin kääntyi kujalle, väisti
hevoset ja iskeytyi suoraan Lydian syliin, itkien.
Lydia
kurtisti kulmiaan ja nosti riuskasti Sasuken päätä,
vain nähdäkseen itkuiset kasvot. - Mikä sinulla on?
Mies
nikotteli hetken, saaden sitten suustaan vain yhden surkean sanan. -
Sumisu.
-
Minne hän kuoli?
-
Sinne.. Yläkertaan.. Kaikki seinät oli revitty auki.. Se
oli liikaa.
Reika
pudisteli päätään. - Aarteenetsijät...
Hänhän oli leipuri, niinkö?
Sasuke
nyökkäsi kiivaasti vastaukseksi. - Ei hänellä
mitään säästöjä ollut... Mutta silloin
kukaan ei kuunnellut...
Ennen
kuin Lydia ehti vastata, Sasuke irrottautui hänestä ja
yritti olla aivan kuten ennenkin, tosin hieman nikotellen. Ilmeisesti
painokoneen menetys ei ollut pahemmin sattunut.
-
Ja niin.. Weed varmisti hänet kuolleeksi ja on hautaamassa häntä
muiden kanssa.... Käyn ilmoittamassa, että täälläkin
on uhreja.
Tämän
sanottuaan mies kääntyi ja lähti kävelemään
oudon ripeästi pois kujalta ja kohti paikkaa, josta oli tullut.
***
Weed
vei molemmat nyrkkinsä kauas pään taakse.
Sitten
hän heilautti ja löi. Puisesta laudasta lennähti
tikkuja improvisoidun vasaran osuessa siihen.
Oli
parempi käyttää paljaita käsiä, kuin jättää
jälkensä joltakulta varastettuun vasaraan - lauta oli jo
tarpeeksi.
Kahden
tukevan iskun jälkeen mies jäi tarkastelemaan haudasta
ilmoittavaa maamerkkiä.
Hän
oli kirjoittanut puiseen pintaan koristeellisin kanjein: "Tässä
lepäävät toivovat uuden aikakauden tulevan."
Hautaan
oli loppujenlopuksi laskettu Sumisun lisäksi Joujin ja Mineyn
vanhempien pahoin palaneet ruumiit, sekä jotain todella
erikoista.
Lapsen
kenkä.
Jouji oli huomannut sen kulkiessaan torin läpi ja kertonut
Weedille mitä oli tapahtunut.
Weed
kohotti katseensa ja katseli taivaalla purjehtivia pilviä
paljaiden puunoksien lomasta. Antoiko
Hougen joukoilleen luvan tappaa lapsia vain siksi että
pikkuiset... pelkäsivät?
-
Weed. Lähdetään.
Weed
katsahti taakseen ja huomasi Jeromen.
Kaikki
olivat päättäneet yhteisesti, että mitään
tilaisuutta ei järjestettäisi. Sen sijaan aika oli käytetty
valmisteluihin: Miney oli opastanut joukot maalle, jonne kaupungin
väki oli paennut. Sieltä he olivat saaneet ruokaa ja
tarvikkeita, sillä pakolaiset eivät olleet suinkaan
pysytelleet nöyrinä nurkissa - kaikkea muuta. Sirppejä
ja viikatteita oli taottu työkaluiksi, mutta lopullinen
tarkoitusperä oli aivan toinen. Koska aseiden teko oli
kiellettyä, aseet eivät vain saaneet näyttää
siltä mitä olivat...
Weed
suoristi vaistomaisesti paitansa kauluksia ja seurasi ystäväänsä
pois hautausmaalta. - Ainakin joku osoitti kuolleille kunnioitusta..
Tämä paikka pistetään murskaksi kun etsijät
saapuvat.
Jerome
naurahti. - Väki on siinä vaiheessa matkalla... Hekin
lähtevät kohti Hokkaidoa. Mitä veli edellä, sitä
sisko perässä... Miney vaiensi napinat todella tehokkaasti
pitäessään puheen erään maatalon pihalla.
Weed
kykeni vain nauramaan.
***
Väsyneet
silmät tuijottivat herkeämättä tylsänharmaaseen
sumuverhoon. Siellä täällä näkyi
tummanharmaita kohtia, jotka paljastuivat joukon edetessä
pelkiksi puiksi.
Onneksi
ne olivat vain puita ja niiden takana ei piileskellyt mitään....
Weed
ei viitsinyt kääntää päätään
kuullessaan takaansa Joujille kuuluvan naurahduksen ja seuraavaksi
Hiron äänen, josta korvat tavoittivat yhden ainoan sanan.
"Akkamaista."
Ehkäpä
isoa miestä nolotti sirpin käyttö aseena, koska
naiset....
Seuraavaksi
Weed tajusi havahtuvansa muutamaan laukka-askeleen ääneen
ja kosketuksen tunteeseen. Hän vilkaisi hätäisesti
sivulle ja näki huolestuneen Jeromen kasvot - sekä
ojennetun käsivarren estämässä mitä
luultavimmin kohtalokasta putoamista jäiseen maahan.
Väsynyt
mieli keksi vain yhden ainoan sanan. - Kiitos.
Jerome
hymähti, mutta pudisti päätään ja laski
kätensä varmistuttuaan ensin, että toinen pysyi
tukevasti satulassa. - Olet aivan liian väsynyt. Minä
nuokuin satulassa suunnilleen koko matkan kaupungista tänne,
joten vaihdetaanko...?
Weed
liikahti epämukavasti satulassa. Hän hätkähti
tuntiessaan häntäluunsa narahtavan ja ilmeisesti kulmatkin
kohosivat refleksistä.
Tämän
nähdessään Jerome ohjasti hevosensa töykeästi
Weedin ratsun edelle ja asettautui mukavammin satulaan.
Weed
ei voinut hillitä suutaan, vaikka hän tajusikin
kuulostavansa äidiltään. - Vai
että sitä pidetään huolta....
Vihanpidon
sijasta Weed päätti käyttää ajan hyödyksi.
Hän otti, rentoutui - ja nuokkui.
Rauhallista
tahtia kopsutteleva hevonen hidasti ja Weed kuuli korvissaan Joujin,
Hiron ja muiden puheet entistä selvempänä.
Melkein
lause lauseelta.... Tuo nuorimies on uskomaton.... Joko hän on
hullu tai sitten hän on päättänyt tukahduttaa sen
kaiken surun ja kostaa.... Ja hänen siskonsa... Kyvykkäämpi
kuin Koyuki.... Se valkoinen narttu ei ole enää minun....
-
Weed!
Mies
hätkähti lyhyestä unestaan, mutta oli heti valmis -
Jeromen äänensävy kuulosti aivan liian hätäiseltä
tavallisen maalaisen huomaamiseen.
Tai
oikeastaan näinä hetkinä kukaan ei ollut tavallinen,
vielä vähemmän maalainen...
Weed
ohjasti ratsuaan edemmäs ja pakotti sen kävelemään
rivakammin. Hän ei halunnut herättää paniikkia
muissa - tämä kyettäisiin parhaassa tapauksessa
hoitamaan siististi, koko joukkoa käskemättä.
Kaikki
oli yhä sakean sumun peitossa, mutta silti kauempana tiellä
näkyi kolme tummanharmaata hahmoa, joista yksi näytti
selvästi hevoselta.
Jerome
hymähti ja sanoi vaimeasti: - ..... Tämän täytyy
olla huono vitsi. Vain kaksi, elleivät he sitten aio tehdä
itsemurhaiskua...
-
Hevosella..? Vain eräät olisivat- Katsohan perkele,
valkoinen
lippu!
Jerome
ärähti ja otti revolverin vyöltään. Hän
pakotti hevosensa poikittain, saaden Weedin pysähtymään.
-
LAKATKAA
PIILESKELEMÄSTÄ SUMUSSA! MINULLA ON TARKKA SIHTI SIITÄ
HUOLIMATTA!
Valkoinen
lippu katosi takaisin sumuun, surkeana kuin märkä rätti.
Sitten kuului tuttu ääni:
-
Joo joo, se nähtiin jo koulussa! Pistä se pyssy pois ennen
kuin joltakulta menee henki!
Weedin
kulma kurtistui rumasti. - Shirogane?
Pistä
todellakin aseesi pois, Jerome...
Toinen
puuskahti vihaisesti ja palautti aseensa vyölle. - En odottanut
aivan tätä... Saat luvan olla oikeassa.
Ennen
kuin Weed ehti sanoa mitään, tiellä seisovat hahmot
olivat lähteneet liikkeelle - ja viimein, puhkaisseet sumun.
Jerome
veti suunsa kireälle viivalle huomatessaan tulijat. Shirogane ja
Kotetsu.
Pienikokoinen
mies talutti hevosta suitsista pidellen, kasvoillaan jonkinlainen
helpotusta kuvaava ilme.
Pelottavinta
kahdessa tulijassa oli se, että heidän yllään oli
täsmälleen samanlaiset vaatteet kuin kaksikkoa
ihmettelevällä joukolla.
Jerome
käski hevosensa taemmas, yhä ilmeisen nyreissään
Shiroganen kommentille.
Tosin
Weed itsekään ei kyennyt olemaan sen parempi. Hän
kykeni vain tarkkailemaan kahta ystäväänsä
oudosti, kuin paniikissa: katse pyyhki vuoroin ilmeisesti vain ruokaa
ja vaatteita kantavaa hevosta, vuoroin harmaapukuisia ystäviään,
jotka kantoivat vyöllä revolveria ja selässä
kivääriä sekä reppua.
Kotetsu
kantoi valkoista lippua - ilmeisesti jotain äkillisesti
repäistyä kankaanpalasta - oikealla käsivarrellaan.
Ennen
niin arvokkaasti käyttäytyneen ja sanavalmiin komentajan
suu aukoi nyt lähes tyhjää, tuottaen vain puolikkaita
ja vaarallisia sanoja. - Niin.. Niin Shirogane.. Mitä sinä
teet täällä Shigassa..? Tulitko pidättämään
meidät tai jotain..?
Yllättäen
arpikasvoisen miehen oikea käsi nousi ylös. Ei ojentamaan
asetta, vaan näyttämään sileän kämmenen.
Hiljentävän, alistuvan eleen.
Weed
nielaisi syvään. - Sinä.. Sinä...
Shirogane
lausui sanat purevan selvästi, saaden aikaan naurahduksia. -
Kuono umpeen, ok? Kotetsu ei halua taistella narttusiskojensa
puolella.... Enkä minäkään. Olisi rumaa nähdä
sinun joutuvan hirteen ja Koyukin räkättävän kuin
joku korppi!! No niin, riittääkö tämä?
Toinen
nyökkäsi typeränä ja viittasi jonnekin taakse. -
Jos jaksat asetella yhden vapaan hevosen kantamuksia, saat sen...
Shirogane
näytti marssivan kurinalaisesti joukon ohi vapaan hevosen luo,
mutta kuului
johtajien
- ja Kotetsun - hämmästykseksi tarjoavan kätensä
tervehdykseen jokaiselle joukon jäsenelle jonka ohi kulki.
***
Weed
tuijotti kituvaan tuleen. Joukko oli päättänyt
leiriytyä Shigan ja Gifun prefektuurien rajoille - aivan kuin
hengenvetona.
Ilkeä
tuulenpuuska sai huovan kiertymään tiukemmin vaatteita
vasten ja aiheutti hampaiden narskunnan. Häthätää
paljaiden pensaiden oksista koottu nuotio taisteli urheasti
pohjoistuulta vastaan - mutta sammui.
Mies
pudisti päätään. - Se ei kestänyt.
Takaa
pimeydestä kuului metallinen kalahdus ja vaimeaa hyminää,
joka kohosi viimein selviksi sanoiksi: - Hermostuttaako?
Weed
hymähti kuivasti toisen sanoille. - En voi olla hermostunut...
Missä Shirogane on? Ei kai hän luikkinut karkuun?
Jerome
ilmeisesti keskittyi hetken johonkin - ehkä sihtaamaan aseellaan
Weedin selkää tai sitten puuta. - Hän sanoi
näyttävänsä Kotetsulle erään paikan...
Perheasioita, kuulemma..
Toinen
naurahti kuivasti. - Ennen kuin ihmettelet, miksi menemme Gifun
kautta.. Vanha ystäväni asuu siellä. Hän voi ehkä
kuljettaa hevoset pohjoiseen...
Vastauksena
oli repeävän pahvin ääni, soinnukas kilahdus ja
rumaa kiroilua.
-
Hm?
-
Pudotin koko panoslaatikon.. Et saisi kertoa tuollaisia näin
myöhään..
Weed
murahti ja otti huovan harteiltaan. Sitten hän kääntyi
Jeromen äänen puoleen, konttasi leirintyngän suojista
lumeen ja alkoi etsiä kultaakin arvokkaampia panoksia
tunnustelemalla.
-
Tuossa, tuossa ja tuossa...
Viidessä
minuutissa Weed oli löytänyt puolet laatikon sisällöstä
pienen piirin sisältä - Jerome oli myllännyt
ympäriinsä ja löytänyt toisen puolen.
Kun
kaikki panokset oli pakattu huolellisesti takaisin laatikkoonsa,
Jeromen olisi täytynyt olla hiljaa. Hän ei kuitenkaan
voinut estää tuttua sarkasmiaan.
-
Se puhe rodun ylivertaisuudesta.. Siinä taitaa olla jotain
tottakin.
Weed
ei viitsinyt heittää toista kourallisella lunta, ainoastaan
turvautua huovan lämpöön ja ärähtää
purevasti:
-
Ole hiljaa.
Jerome
vain naurahti, pudisti päätään ja teki kuten
käskettiin. Kaikki tämä harmiton pilkka oli vastine
sodalle ja viattomien tappamiselle...
-
Pitäisikö meidän sytyttää tuli uudestaan?
Mitä luulet?
Weed
pudisti päätään. - Toiset tulevat nukkumaan hyvin
pian, vaikkei se nyt siltä näytä. Jouji lähti
toisten kanssa metsälle.. Luotan heihin, vaikken tiedä
miten pahasti se nuorimies on kärsinyt.
Jerome
naurahti ontosti. - Nuorimies? No, ei hänen siskonsakaan ollut
kovin vanha..
Weed
ei vastannut enää mitään, vaan katseli pimenevää
taivasta. Luomet tuntuivat todella raskailta. Niin raskailta, että...
Kun
Jeromen lämpö tuntui lähellä, Weed avasi silmänsä
vielä kerran.
Hän
näki ohikiitävän tähdenlennon. Tuonpuoleinenkin
taisi suoda kapinoitsijapojalle lisää toivoa.
Pian
kumpikin mies nukkui, välittämättä harvakseltaan
kuuluvista laukauksista ja huudoista.
***
Jerome
katsahti ensin Weediin ja sitten Shiroganeen, tiukentaen otettaan
oikean käden ympärille kiedotuista suitsista.
Aikaisemmin
järjestelmälliset miehet olivat lakanneet laskemasta
kilometrejä kauan sitten... Paikasta, jossa hevoset olivat
pysähtyneet ja kieltäytyneet etenemästä.
Samassa
paikassa jokainen ratsastaja oli kaivanut paljain käsin esiin
sen mitä lumi peitti - likaa, kiveä, ruohoa. Nääntyneet
hevoset olivat nyrhineet maasta lyhyttä ruohoa ja syöneet
puolisulaa lunta pysyäkseen hengissä.
Mikäli
ratsut olisi tapettu ja niiden liha olisi otettu talteen, luurangot
olisivat joka tapauksessa paljastaneet seuraajille että pakeneva
joukko olisi hyvin helppo saalis - heidät tarvitsisi vain
saartaa ja murskata.
Eläimiä
oli armahdettu lastia keventämällä. Nyt miehet ja
naiset liukastelivat tuskaisella taipaleella painavin repuin, peläten
hihnojen pettävän.
Hiljaisuus
leijui joukon yllä sen jatkaessa tasaista matkaansa kohti Gifun
prefektuurin rajoilla olevaa pikkukylää - mikäli se
olisi vielä pystyssä. Hougen oli käyttänyt
"poltetun maan taktiikkaa" ympäri koko maan.
Yllättäen
koko joukko hätkähti valittavaan vikinään ja
pysähtyi. Kotetsu.
Shiroganen
liittolainen oli hetki hetkeltä hidastanut kulkuaan ja jäänyt
joukon viimeiseksi, kunnes hän oli päätynyt
kirjaimellisesti hännänhuipuksi.
Kotetsu
tuijotti nolona vihaisesti häntä katsovaa Reikaa ja Hiroa,
eikä saanut sanaa suustaan. Hän kykeni irrottamaan otteensa
suitsista - ja häpeämään.
Näytti
siltä kuin Hiro alkaisi sättiä hidastelijaa, mutta
vaimo ehti ensin. - No?
Meillä on kiire, tiedät sen hyvin!!
Kotetsu
siirsi varovasti painoaan jalalta toiselle - ja hätkähti.
Reika
hymähti kuivasti
ja
vei oikean käden vyölleen, irrottaen siltä "viimeisen
mahdollisuuden" - pienen veitsen. Hän ei käyttäisi
sitä itsensä tappamiseen ja täten, häpäisynsä
estämiseen - se oli viimeinen ase. Hän ei ollut mikään
typerä kuninkaallinen tai joku, jota sitoivat oudot lait. Hän
oli upottanut kätensä multaan.
Ennen
kuin Kotetsu ehti sanoa mitään, Hiro oli kävellyt
hänen taakseen ja nostanut ilmaan - kengät sukkinensa
iskeytyivät sateen ryvettämään maahan ja sitten
naisen pitelemä veitsi iskeytyi kipeisiin rakkoihin, yksi
toisensa jälkeen.
Yllättäen
sukat puettiin takaisin jalkaan ja Kotetsu "istutettiin"
takaisin kenkiinsä. Sitten ote heltisi ja hän huomasi
uskaltavansa hengittää.
Ennen
kuin Kotetsu ehti sanoa kiitosta, mies ja nainen olivat kävelleet
takaisin hevostensa luokse. Hiro huusi vielä varmistuksen Weedin
kysymykselle ja matka jatkui.
Weed
loi vielä vilkaisun taakseen ja hymähti. - Shirogane.. Ehkä
sinun kannattaisi kutsua Kotetsu tänne?
Toinen
tuhahti vihaisesti. - En tiedä.. Minusta tuntuu hiukan siltä,
ettei hän edes käsittänyt edes sitä paikkaa minkä
näytin hänelle...
Yllättäen
harva salama halkaisi horisontin ja keskeytti miesten kevyen
jutustelun. Sitä seurasi ukkosenjyrinä, joka sai jokaisen
kyyristymään lähes vaistomaisesti.
Shirogane
irvisti ja suojasi vapaalla kädellä päälakeaan,
mutta silti äkäinen sade kasteli miestä säälimättä.
- ... Perkeleen talviukkonen. Kuinka pitkä matka sinne sinun
kylääsi taas olikaan?
***
Hellittämätön
pauke tunkeutui unenkin läpi vanhan miehen mieleen.
Saatuaan
silmänsä kunnolla avatuksi mies siirsi leukaan asti
vedettyä peittoaan ja nousi lattialta, tarttuen keppiinsä.
Jäykät jäsenet olivat kirous.
Tällaisina
öinä vanha vamma vihloi ikävästi ja teki mielen
muutenkin ärtyneeksi...
Suotuaan
vihaisen katseen sammuneelle hiilipannulle, vanha veteraani hylkäsi
ajatuksen kelvottomaksi osoittautuneen lämmönlähteen
uudelleensytyttämisestä ja lähti keittiöön,
suunnistaen pimeässä niin hyvin kuin silmiltään
näki.
Keittiön
ikkuna oli todellakin auennut.
Vanhus
hymähti tyytyväisenä, aivan kuin olisi yllättänyt
olemattoman lapsensa käsi nigiriastialla.
Keppiin
nojaten mies kulki ikkunaluukun luo ja oli juuri sulkemaisillaan
mokoman, mutta yllättäen näytti aivan siltä kuin
tyhjän tallin nurkalla olisi häivähtänyt varjo.
Epäröinti
oli vain hetkellistä. - Kuka siellä?
-
Naganon Weed, Ginin poika. Siitä on....
-
Kymmenen vuotta. Mutta miksi näin? Pohjois-Alppien poika tulee
luokseni yöllä..
-
Pyydän palvelusta, Henry.
Weed
puhui, kertoen kaiken. Oli kuin hän olisi levittänyt kartan
tapahtumista ystävänsä eteen ja osoittanut
tapahtumakohdat leiristä sekä koko maasta.
Hänen
lopetettuaan kahden miehen välille laskeutui hiljaisuus.
Viimein
Henry käveli nurkassa olevalle vesiastialle, nosti kannen ja
otti täyden kauhallisen, juoden pitkään ja hartaasti.
Kun
hän oli saanut kauhan tyhjäksi, oli kysymyksen vuoro. -
Mitä aiotte tehdä?
-
Menemme Alppien kautta. Niin vältämme suurimman uhan.
Henry
kurtisti kulmiaan. Hän ei edes tajunnut pudottavansa kauhaa. -
Hullu....
Et vältä kaikkea...
Weedin
äänensävy ei sanonut mitään - se ei ollut
edes komentava. - Tiedän. Sinulla on yhä univormusi, eikö?
Vaikka olet eläkkeellä.... Voitko vetää sen
yllesi vielä kerran? Tarvitset sitä hevosten
kuljettamiseen. Sen on näytettävä viralliselta
kuljetukselta. Voit kutsua muutaman kylänmiehen auttamaan, jos
tunnet sen tarpeelliseksi... Univormuja lienee kai enemmän kuin
omasi?
Henry
naurahti. - Hurjapää mikä hurjapää, kuten
aina.... Missä meidän sitten täytyisi tavata?
-
Yamagatassa.
-
Yritetään. Menehän nyt, ettet vilustu. Ja jätä
hevoset pihaan, niin minä lykkään untani.
Väsynyt
Henry piilotti hymynsä kuullessaan Weedin ryhdikkäät
askeleet.
Sinulla
saattaa olla joukko-osasto, muttei armeijaa... Poikarukka.
***
While AFF and its agents attempt to remove all illegal works from the site as quickly and thoroughly as possible, there is always the possibility that some submissions may be overlooked or dismissed in error. The AFF system includes a rigorous and complex abuse control system in order to prevent improper use of the AFF service, and we hope that its deployment indicates a good-faith effort to eliminate any illegal material on the site in a fair and unbiased manner. This abuse control system is run in accordance with the strict guidelines specified above.
All works displayed here, whether pictorial or literary, are the property of their owners and not Adult-FanFiction.org. Opinions stated in profiles of users may not reflect the opinions or views of Adult-FanFiction.org or any of its owners, agents, or related entities.
Website Domain ©2002-2017 by Apollo. PHP scripting, CSS style sheets, Database layout & Original artwork ©2005-2017 C. Kennington. Restructured Database & Forum skins ©2007-2017 J. Salva. Images, coding, and any other potentially liftable content may not be used without express written permission from their respective creator(s). Thank you for visiting!
Powered by Fiction Portal 2.0
Modifications © Manta2g, DemonGoddess
Site Owner - Apollo