Adult-FanFiction.org : Non English

Murha/Oikeutus	By : Yatski Category: Misc. Non-English > Anime Views: 1231 -:- Recommendations : 0 -:- Currently Reading : 0
Disclaimer: I do not own the anime/manga that this fanfiction is written for, nor any of the characters from it. I do not make any money from the writing of this story.

Chapter List
- 1
- 2
----------

Klank!

Tuuli
heilautti henkilön yläruumista kuin puuta ja iski kipeästi
ohuen kankaan alla olevaan arpikudokseen. Hakku oli vähällä
kirvota arpisesta kädestä, mutta lihakset jännittyivät
uudestaan uuteen heilautukseen - ehkä jo tuhanteen sellaiseen.

Lapio
raapaisi maata, tahrasi puhtaan lumen hiekkaan, multaan ja
männynjuuriin..

Öisin...

Jouji,
minä pelkään... Ne hakevat....

Älä
vain huuda.. Älä vain huuda.

Kahleet
puristivat kipeästi. Ne olisi saanut hakulla helposti poikki..
Lapio olisi pystynyt katkaisemaan lenkin muutamalla vaivaisella
iskulla..

Mutta
vartijat olivat aina siellä.

Torneissa...
Kyltti... "PYSÄHDY". Kuva pääkallosta ja
sääriluista. Sähköistettyjen piikkilankojen
sirinä kuului puolen metrin etäisyydellä aidasta.

Kun
hakku sai iskettyä kivestä irti palasen, kylmässä
ja pimenevässä illassa kajahti käsky, joka toi
helpotuksen. Hakut, lapiot ja muut työkalut laskettiin kylkeä
vasten - vaarattomiksi.

Kahlehdittu
jono, valkoinen hahmo ensimmäisenä, aloitti hitaan matkansa
kohti suurta rakennusten ryhmää.

Silmät
kaventuivat kohti suunnatusta mylväisystä. - LUKU!

-
9142098.

Paljas
ja kylmettynyt käsi ojensi hakun hansikoidulle, menettäen
aseen yhdellä nykäisyllä.

Valkoinen
hahmo siirtyi eteenpäin askel kerrallaan, kohti kaukana olevia
parakkeja.

Oli
silmänsä menettäneen vuoro.

-
LUKU!

-
781714.

Ei
loukkauksia. Lapio menetettiin tyynesti, vaikka ikuinen viha kiehui
turkin alla.

Huudot
ja selkeät vastaukset kaikuivat ilmassa pitkän aikaa
Joujin selän takana. Yksikään ei vastanut vihasta
kiehuen, vaikka tiedossa olisi ollut armahdus - kuolema. Tosin sen
saapuminen riippui yksin siitä, millä tuulella vartijat
olivat..

Parakkien
lyhtyihin takoraudoitetut sekä seinään kylteillä
kiinnitetyt numerot lipuivat tylsäkatseisten silmien ohi.
Oikealla yksi, vasemmalla kaksi, oikealla kolme, vasemmalla neljä
- kuolemanparakki - oikealla viisi... Numerot tuntuivat jatkuvat
ikuisuuteen ja viimeisimmät parakit näyttivät katoavan
pimeään.

Jono
kuitekin pysäytettiin seitsemännen parakin kohdalla. Joka
kerta pysähdys tapahtui kuin ihmisten sijasta äkkipysähdyksen
suorittajina olisi ollut jono rikkinäisiä junanvaunuja. Oli
nytkähdyksiä, tallomisia ja horjahduksia - eniten kiroiluja
usealla eri murteella.

Kahleista
päästettiin pois kymmenen miestä ja he kulkivat
suoraan avoimesta ovesta sisään parakkiin. Ohuet
lautaseinät antoivat vain oman suojansa, ikkunat eivät
oikein omaansa - joku oli iskenyt vihoissaan ikkunasta yhden ruudun
rikki ja nyt lunta tuprutti sisään.

Viimeinen
veti oven kiinni ja alkoi riisuutua, heitellen vaatteita yläpedille.
Jotkut olivat ehtineet jo suihkun puolelle. Oli kiire, kiire. Vaikka
kaikkien olisi pitänyt periaatteessa pitää yhtä
näin kauheissa oloissa, ei se mennyt aina niin.

Jouji
nosti vesipadan kantta ja kirosi. - Kuka on antanut tulen
sammua?! Vesi on aivan haaleaa! Ei tällä saa kaikkea likaa
pois!

Huoneen
keskellä saippuatelineillä ollut Hiro kohotti kulmaansa,
pyyhkäisi mutaisia kasvojaan ja käveli vesipadan luokse,
laskeutuen polvilleen. Hän avasi, lievästä lämmöstä
välittämättä, tulipesän luukun känsäisillä
käsillään ja katsahti sisälle lämpimään
mustuuteen. Vastassa oli heikko hehku, jota ei saanut edes
puhaltamalla henkiin.

Hän
nousi hitaan arvokkasti, huolimatta siitä että työn
aiheuttama kipu kivisti koko ruumista ja hän olisi halunnut
upottaa emalivadin veteen ja valuttaa lämpimän veden
päälleen.. Ainoa nautinto tässä Helvetissä.
Kaikki muu oli menetetty.

Sinisen
silmän katse suorastaan poltti kahdeksaa syyllistä - Jouji
oli liian rehti. - Kuka teistä paskiaisista on tällä
viikolla kipinämikko?

Kahdeksikko
suorastaan vapisi, vaikka tapahtumapaikka ei antanut käytökselle
lainkaan aihetta. He seisoivat suoraan seinämaalauksen alla,
joka esitti miehiä riisipellolla. Maalauksen alle oli
kirjoitettu: "Epäpuhtaus auttaa tauteja leviämään!"

Viimein
eräs, hyvin pienikokoinen, mies nielaisi ja astahti eteenpäin.
Kynnet raapivat kuvottavasti laatoitusta. - Se... Se olen minä.

Hiro
hymähti. - Mitä sait?

-
En minä ole tehnyt mitään... Enkä saanut
mitään...

Jouji
pudisti päätään. - Lakkaa puhumasta paskaa,
Sasuke! Sinun pitäisi muuttaa nimesi. Et ole oikeutettu
siihen... Niin, mitä sait?

Sasuke
nosti sormen suuhunsa, näyttäen aivan neuvottomalta
pikkulapselta. Vapina levisi jaloista koko ruumiiseen ja näytti
siltä, kuin pieni mies olisi horkassa. Kyyneleet valuivat pitkin
poskia. - Mi... Minä...

Hiro
virnisti, huolimatta siitä että oli saippuoinut itsensä
kaulaa myöten. - Kerro pois. Vai onko sinulla jotain
näytettävää?

-
Ei.. Eh.. Minä sain ruokaa ja sen tavallisen!!

Joujin
hartiat lysähtivät ja hänen ilmeensä muuttui
tyrmistyneeksi. - Saatanan lusmupaska. Sinut sietäisi
hirttää. Ei niistä, vaan kaulasta. Saisit kuristua
hitaasti... Tämän pikkuseikan takia joku meistä voi
kuolla ennenaikaisesti.. Sinä jätät puiden lisäämisen
siksi että voit livistää yöllä tyydyttämään
pikku persettäsi ja saamaan leipää puuron lisäksi,
ehkä oluttakin!! Olet kuollut, perkele, olet kuollut!!

Sasuke
näytti kauhistuneelta Joujin edessä. Silmät
sulkeutuivat, luomet painuivat yhteen niin tiukasti että sattui.

Nyrkiniskua
ei koskaan tullut.

Toinen
silmä avautui varovasti. Hiro oli kietonut oikean kätensä
Joujin rintakehän ympäri - rauhoittaakseen.

-
Ei kannata... Anna tuon olla.. Heille sinä olet murhaaja
ja sitä sinä et halua...

Jouji
irvisti. Ei Hiron yllättävästä eleestä, vaan
siitä, ettei oikeuden vasara voinut iskeä.. Mutta esto oli
parempi kuin ilmaan haihtuminen, kun työpäiviä oli
vielä jäljellä.

Hiro
hellitti otteensa ja kääntyi padan puoleen, ottaen vedessä
kelluvan emalivadin otteeseensa. Kuului pulpahdus ja valuvan veden
ääni.

Viimein
Hiro huokaisi tyytyväisenä. - No, kyllä tällä
saippua lähtee.. Hiukan kylmää vain, mutta ainakin
lämpimämpää kuin ulkona!

Jouji
naurahti kevyesti ja käveli saippuatelineiden luo. Hän otti
mahdollisimman suuren palan saippuaa ja karhean, hankaamiseen
soveltuvan pyyhkeen, alkaen sitten hangata itseään
puhtaaksi liasta.

Pian
kylpyhuone täyttyi puheensorinasta. Hetken aikaa olisi voinut
kuvitella että tämä oli kuin minkä tahansa kylän
tai kaupungin yleinen kylpytalo - ellei katsonut miesten selkiä
tai oikeita käsivarsia. Niihin oli poltettu numerosarja ja
kanjilla kyseisen henkilön suorittama rikkomus. Moni tulijoista
oli kuollut niille sijoilleen tai hyvin pian polttamisen jälkeen.
Arvet häiritsivät, kiristivät ja kutisivat töissä,
öisin - aina. Mutta näin säästettiin ilmeisesti
vaatekuluissa ja karkurit saatiin helposti kiinni, sillä
palaneen ihon peitoksi ei kasvanut turkkia. Jokainen kaupungin tai
kylän kunniallinen kansalainen oli määrätty
luovuttamaan mahdollisesti paennut vanki - piilottelijoiden
menettelytavoista seurasi kahdenlainen lopputulos: suopeasta palkkio,
hanakasta kuolema.

Jouji
itse oli syyllistynyt nykyisen hallinnon vastustamiseen. Tai
"hallinto" oli diktatuuri, despotismi - mikä ikinä...
Hänet oli raahattu kotoa, äidin jäädessä
kirkumaan ovelle. Siitä oli seurannut epämiellyttävä
ja epämääräinen sadan kilometrin matka pimeässä
junanvaunussa - jossa hän oli tavannut Hiron vaimoineen -
leirille, joka oli järjestelmällisesti toimiva työ- ja
tuhoamisleiri. Joitakuita onnettomia myös kuulusteltiin - usein
he katosivat iäksi mentyään kuolemanparakin ovesta
sisälle pimeyteen.

Joujille
jäi "vastarinta".

Hiro
oli ollut isänsä tavoin partisaani. Tehnyt
yllätyshyökkäyksiä vuoristosta, paennut piiloon,
ollut omiensa sankari... Yukima oli ollut viimeinen vanhan vallan
jäsen, eikä ollut katsonut suopeasti kun Hiro oli mennyt
naimisiin Reikan kanssa, kuuluihan nainen eräällä
tavalla, verensä puolesta, vihollisryhmään.

Mutta
nyt Hiro ja Reika oli erotettu. Kummatkaan eivät tienneet
toisistaan, sillä heitä erotti piikkilanka-aita ja joukko
vartijoita.

Hiro
oli menettänyt silmänsä jäädessään
kiinni ja hänet oli oltu vähällä tappaa suoraan
erottelussa, mutta Jouji oli varastanut eräältä
vanhukselta hatun, vetänyt sen Hiron silmän peitoksi ja
kuljettanut uutta ystäväänsä mahdollisimman
huomaamattomasti, jotta toinen olisi näyttänyt terveeltä
ja työkykyiseltä.

Puhkaistun
silmän paikalle jäi pelkkä arpi, eikä se lopulta
haitannutkaan työtä. Syyksi jäi "vastarinta".

Vartijaa
nuoleskellut Sasuke oli ollut töissä toimituksessa ja oli
joutunut loppuaikoina turvautumaan käsikäyttöiseen
painokoneeseen, kun sähköt oli katkaistu. Hän oli
uskonut pystyvänsä muuttamaan uutta hallintoa
julkaisuillaan, mutta oli käynyt toisin - sotilaat olivat
napanneet hänet kirjaimellisesti kädet musteessa juuri kun
raskauttavinta aineistoa olisi pitänyt alkaa levittää.
Syyksi jäi "herjaus".

Loput
parakin asukkaista olivat syyllistyneet suunnilleen samoihin syihin
kuin kolmikko, mutta löytyipä joukosta kaksi, jotka olivat
syyllistyneet "rodun tahraamiseen", koska he näyttivät
vähän siltä sun tältä.

Kaikki
kymmenen olisivat kelvanneet hyviksi sotilaiksi, mutta he mätänivät
täällä - mädän takia. Tähän
yhteiseen tulokseen koko joukko oli tullut heti ensimmäisenä
päivänään.

Yksi
toisensa jälkeen joukon jäsenet saivat itsensä
kohtalaisen puhtaiksi ja poistuivat nukkumatiloihin, pukemaan
vaatteet päälleen.

Jouji
oli juuri vetämässä puukenkää vasempaan
jalkaansa, kun ulkoa kuului kaikuva vihellys. - Joku tai
jokin on suututtanut paskakasan... Hitto!

Hän
otti nopeasti Hiron ojentaman kolhuisen emalikupin ja säälittävän
ohuen lusikan, jonka olisi voinut vaikka vääntää
poikki kahdella sormella.

Itsekkyys
korostui äärimmilleen, sillä kymmenen miestä
yritti tungeksia samanaikaisesti ovesta ulos. Hiro raivasi itselleen
ja ystävälleen tilaa kovinkin härskisti käyttämällä
kyynärpäitään, varoen kuitenkin repimästä
vaatteitaan.

Epäjärjestyksestä
huolimatta parakista purkautunut joukko järjestäytyi jonoon
tuulenpieksämälle, pimeälle pihamaalle ja näytti
katoavan sankkaan lumisateeseen.

Ruoka
lähestyi kirjaimellisesti juosten - tosin ei aivan varsinaisessa
merkityksessä. Puurosäiliötä kantoi kaksi
korkea-arvoisempaa vankia. Metallinen kansi heittelehti ja hyppi,
sillä kantajien kannoilla viuhui piiska. Tästä
painostuksesta huolimatta puuroa ei lentänyt lainkaan maahan -
ylivartijan harmiksi. Kantajat osasivat hommansa turhankin hyvin.

Puurosäiliön
kansi lennähti valkoiseen maahan ja paljasti höyryävää
ainetta, jonka olisi pitänyt
olla puuroa. Erään asukkaan mielestä se näytti
kuitenkin joukolta kemikaaleihin säilöttyjä aivoja.
Makua ei juuri ollut. Joku väitti sen maistuvan puulta. Ehkäpä
sitä olikin jatkettu männyllä tai jollain muulla...

Jouji
ja Hiro olivat jääneet jonon keskiosaan, Sasuken päästyä
pienikokoisena ja ketteränä ensimmäiseksi.

Aikaisempina
iltoina jako oli sujunut rauhallisesti, muttei tänään...

Sasuke
riisui paidan päältään ja ojensi sen sekä
lakkinsa vartijan tarkasteluun, puristaen samalla ruokailuvälineitä
vasemmassa kädessään.

-
... Mitä helvettiä sinä urputat?! Väität,
ettei sinulla ole täitä! Oletko sitten liiskannut yhden
kuoliaaksi laiskaa selkääsi vasten huomaamatta sitä?!
Et ole peseytynyt?! Ei, älä syötä minulle
paskaa!! Häivy silmistäni!

Vartija
tyrkkäsi vaatekappaleet takaisin Sasuken syliin ja katseli
tyytyväisenä, kun vanki poistui melkein tyttömäistä
itkua tuhertaen takaisin parakkiin.

Jono
lyheni vanki vangilta, pihan tyhjentyessä samaan tahtiin.

Joujin
vuoro tuli Hiron jälkeen. Paita pois, lakki päästä,
ojennus, tarkistus, vastaanotto.. Pukeminen takaisin päälle,
ruoan saaminen... Tämä kaikki sujui rutiinilla, paitsi
vartijan katse tuntui häiritsevän tarkastelevalta ja jopa
riisuvalta. Katsekontaktia ei vaadittu - eikä sitä edes
olisi kai sallittu.

Kädet
puristivat kolhuista kuppia kuin armopalaa.

Kun
Jouji kääntyi ja otti askeleen kohti parakin ovea, hän
kuuli vartijan naurahtavan.

-
Pidät paitasi hyvässä kunnossa, poika...

Askeleet
tihenivät niin, että lumi tunki sisään puisiin
kenkiin. Sukat olivat kuluneet rikki aikoja sitten ja ne oli heitetty
pois - vaikka näissä oloissa kaikki piti käyttää
viimeiseen asti.

Ennen
menoaan sisälle Jouji kouraisi ikkunalaudalta jäätynyttä
lunta mukaansa. Hän kuuli vartijan vetävän äänekkäästi
henkeä - mutta siihen se jäi. Tällaista pientä
vittuilua tapahtui joka käänteessä.

Sisällä
Jouji istahti Hiron pedille. Toinen oli saanut syötyä oman
annoksensa, mutta otti lumen kiitollisena vastaan.

Jouji
söi oman osuutensa nopeasti sulavasta lumesta ja alkoi sitten
syödä puuroa. Hän ei välittänyt siitä,
että Sasuke yökki nurkassa - joku oli antanut varastoistaan
palan homeista leipää.

Saatuaan
annoksensa syödyksi Jouji asetti kupin kainaloonsa ja loikkasi
yläpedille. Hänen otteensa oli vähällä
kirvota, mutta hän sai silti vedettyä itsensä ylös.

Heikompi
kuin eilen....

Hän
heilautti itsensä makuulle, veti jalkansa vatsaansa vasten ja
riisui kengät jaloistaan, asettaen ne tyynyn alle huolellisesti
kupin ja lusikan seuraksi. Hän ei mennyt peiton alle, sillä
se haisi... heiltä kaikilta. Kukaan ei tiennyt, mistä se
oli tehty. Tyynyn ja patjan täytteenä oli ikivanhoja olkia,
joista jotkut tuoksuivat kosteille.

Ennen
nukahtamistaan Jouji kuuli rapinaa ja Sasuken riemastuneen
uikahduksen.

-
Sainpas sinut, typerä torakka!

***

Äkillinen
herätys tuli juuri kun aamu oli valkenemassa.

Jouji
heräsi hysteeriseen kiljuntaan, Hiron karjumiseen ja Sasuken
valitukseen sekä kävelyääniin. Silmät
avattuaan hän näki yhden miehen kiljuvan kuin henkensä
hädässä. Hiro yritti karjua järkeä sekä
tuolle miehelle että tämän ystävälle -
turhaan. Sasuke käveli ympyrää lattialla ja väänteli
käsiään hermostuneen naisen tavoin, ilmeisen shokissa.

Jouji
loi melkein kyllästyneen katseen kattoon.

- Ei
taas.... Piilottakaa se!

Sekoamisia
tapahtui harva se päivä. Hiro oli kertonut Joujille
pelkäävänsä itsekin sekoamista - tähän
saakka Jouji oli onnistunut olemaan tukipilari, kivijalka.... Mutta
ehkä joskus saapuisi se yö, jolloin hermot pettäisivät...

Hiro
otti pediltään tyynyn ja painoi sen huutajan kasvoille.
Sekopäinen, järkeä vailla oleva huuto jatkui siitä
huolimatta, tosin muminana.

Sasuke
keskeytti päämäärättömän
kävelemisen ja käveli ikkunan luo. - Voi ei...
Voieivoieivoieivoiei.......

Jouji
nousi ja pudottautui alas pediltä, kengät kainalossaan.
Tilanne oli pieni sievä kaaos ja mikään ei enää
muuttaisi sitä.

Ovi
vetäistiin äkillisesti auki. Jäätyneet saranat ja
oven eteen pakkautunut lumi olisivat käyneet esteistä -
kaikille paitsi ylivartijalle.

Raskaat,
raudoitetut saappaat kolahtelivat tasaisin askelin kuluneisiin ja
sulaneesta lumesta kosteisiin lattialautoihin. Mustapukuisen vartijan
kävely oli vaivatonta. Kasvoilta paistoi inho, aivan kuin mies
olisi työntänyt kätensä muurahaispesään
vedonlyöntipalkkion toivossa.

Näytti
aivan siltä kuin vangit yrittäisivät parhaansa mukaan
pysytellä näkymättömissä ja sulautua
lattialautoihin. Jouji näytti muuttuneen patsaaksi, jääneen
nojaamaan paljasjalkaisena kerrossänkyyn. Hiro oli siirtynyt
istumaan omalle pedilleen, välinpitämättömyyden
perikuvana. Sasuke oli painautunut seinää vasten, eikä
uskaltanut edes hengittää.

Mustan
saappaan peittämä jalka iskeytyi lattiaan toisen vierelle.
Mustan hansikkaan peittämä käsi kohosi raaputtamaan
leukaa, katseen arvioidessa tyynyn alla valittavaa vankia.

Asetakin
peittämä käsivarsi kohosi ja piiska sivalsi tyynyn
pois miehen kasvoilta. Suoraan Hiron syliin.

- Pidä
se.

- Se
on minun.

-
Hyvä.

Piiska
vaihtoi kättä. Raudanluja käsi tarttui voivottavaa
vankia käsivarresta ja riuhtaisi pois sängyltä.

Oli
kuin itse Kuolema olisi raahannut rimpuilevan ja potkivan miehen ulos
parakista.

Ovi
läimähti kiinni kahden miehen jäljessä ja muihin
tuli eloa. Kaikki ryntäsivät pienen, neliruutuisen ikkunan
luo, kaksi kompuroi yläpedille.

Paljasjalkainen
vanki oli marssitettu keskelle parakkien välistä tietä.

Vartija
aukaisi takkinsa kiireettömin elein ja otti sisätaskusta
esiin revolverin. Hän näytti tarkistavan panokset. Sitten
hän painoi piipun nyyhkivän vangin päätä
vasten.

Kuului
vaimea laukaus ja vanki näytti yskäisevän suustaan
itselleen sietämättömän määrän
verta. Ruumis kaatui lumeen omalla painollaan.

Työnsä
tehtyään vartija lähti kävelemään pois,
kadoten viimein näkyvistä. Olisi muutama tunti aikaa.

Seurasi
hetken hiljaisuus. Se ei ollut surun vuoksi, vaan se oli äänetöntä
kiroilua. Yksi oli ollut liian heikko - muiden oli tehtävä
enemmän.

Hiljaisuuden
rikkoi viimein Sasuke. - Se.. Se luoti tuli suusta ulos.

Jouji
virnisti ja hymähti. - Ai? Onko se jotenkin hauskaa?

***

Välissä
olleet tunnit eivät auttaneet ketään. Teloitetun
vangin toveri näytti suorastaan hermorauniolta - vaaralliselta.
Murtuminen oli muutenkin ollut kaksikolta liian nopeaa.

Vangit
järjestäytyivät jonoon aamutarkastusta ja työnjakoa
varten. He tiesivät saavansa saarnan, mutta se oli vain turhaa
sanankäyttöä.

Jouji
mulkoili synkästi aurinkoa ja veti lakkinsa syvemmälle
päähän. Toisessa tilanteessa, vapaana, hän olisi
nauttinut auringosta, muttei täällä...

Oli
miten oli, aurinko katosi mustatakkisen hahmon taakse, näyttäen
kalpenevan pelosta. Saappaat riipivät kovaa lunta.

Vartija
otti vangeilta luvut ja määräsi työtehtävät.
Tähän saakka kaikki olivat päätyneet kaivamaan
ojaa, jonka ylevä tarkoitus oli tehostaa huonoa hygieniaa.

Kukaan
ei näyttänyt odottavan raivonpurkausta, mutta se tapahtui
sillä hetkellä kun vartija avasi suunsa tapetun miehen
toverille - vain sanoakseen työtehtävän.

Vanki
kävi kiinni mustaan takkiin, suorastaan puristi kankaan sekä
hopeisen merkin vastakkain - nöyryyttävästi ja
hyökkäävästi. Silmät tuijottivat tyhjyyteen
ja suusta tuli vain yksi, käheä sana:

-
.... Miksi?

Revolveri
nousi ja sormi liikahti. Vangin pää räjähti
tuhansiin osiin, levittäen aivokudosta ja luunsiruja kaikkiin
suuntiin.

Ruumis
kaatui taaksepäin, tömähtäen lumeen. Veri alkoi
valua hitaana virtana ulos vapaasta aukosta.

Vartija
laittoi revolverin takaisin takin sisään ja pyyhkäisi
ohimennen kädellään pois vaatteiltaan pahimman sotkun.
- Täällä ei ole miksi.
Täällä on miten.
Uuneihin menee tarpeeksi paljon hyviä miehiä - ja naisia.
Emme ole tyytyväisiä. Te kaksi....

Sormi
osoitti vuoroin Joujia, vuoroin Hiroa. Takauma lastauslaiturilta, kun
molemmat olivat astuneet junasta... Komentaja oli vihellellyt
erotellessaan naisia ja lapsia,
vanhuksia ja miehiä. Tässäkö tämä nyt
oli?

- ....
Menkää pesulaan.

Jouji
tunsi jonkin muljahtavan vatsassaan. Se oli.. iloa.

He
alkoivat kävellä kohti pesularakennusta, vartija mukanaan.
Ilmassa haisi yhä selvemmin makeahko, aivan kuin palavan kumin
ja rasvan haju - poltetun ruumiin haju. Se oli kenties suunniteltua
kidutusta, mutta pesula sijaitsi samalla suunnalla kuin krematorio.

Kummankin
askeleet hidastuivat sitä mukaa, mitä lähemmäs
pesulaa - ja krematoriota - kuljettiin. Heikompi olisi mennyt
hulluksi.

Jouji
ajatteli pesulan ovista sisälle astuessaan kaikkia niitä
onnettomia sieluja, joiden kohtalona oli ollut palaa olemattomiin
tekemänsä virheen - tai yksinkertaisesti olemassaolonsa -
tähden.

Kaksi
korkea-arvoista vankia liittyi heidän seuraansa, pyykkikärryjä
työntäen. Eräänlaiseen kangassäkkiin oli
kasattu sekaisin huopia, paitoja, housuja, vöitä ja sukkia.
Kengät olivat metallisäiliössä, useat parinsa
kadottaneina.

Vartija
opasti vangit huoneeseen, joka oli lattiaa ja kattoa myöten
laatoitettu. Yhdellä seinustalla oli rivi vesihanoja altaineen,
laatikollinen pyykkilautoja, saippuoita ja kasa sisäkkäin
pinottuja emalisaaveja, joissa olisi voinut vaikka kylvettää
lapsen. Nurkkaa vasten nojasi kasa karttuja - niillä pyykit
hakattiin kuiviksi.

Huovat,
vaatteet ja kengät kaadettiin samaan kasaan lattialle. Vartija
ja pyykkikärryjä työntäneet vangit poistuivat,
jättäen Hiron ja Joujin odottavan työn ääreen.

Jouji
antoi hillityn kuorensa pettää - vain hetkeksi. - Tuota...
Osaatko sinä pestä pyykkiä? Minun äitini ei
opettanut...

Hiro
naurahti, käveli saavien luo ja nosti kasasta yhden. Sen pituus
oli sama kuin hänen käsivarsiensa leveys. Lievästä
vaikeudesta huolimatta Hiro työnsi saavin vesialtaan ylle,
laskien hanasta kuumaa vettä. Kun saavi oli puolillaan, hän
sulki hanan, tarttui saaviin molemmin käsin ja kantoi sen
vaatepinon vierelle.

Sitten
hän haki laatikosta pyykkilaudan, toisesta saippuan ja nurkasta
kartun.

Oli
outoa nähdä ison miehen istahtavan lattialle, ottavan
kasasta ensimmäiseksi käsiin sattuvan paidan ja alkavan
pyykätä.
Kangas hankautui metallista, aallonkaltaista kuviota vasten, uppoutui
kuumaan veteen ja saippuoitui... Puhdistui verestä.

Jouji
riensi ystävänsä avuksi ja pian höyry nousi
kahdesta emalisaavista, miesten istuessa lattialla, vaatteita
pyykäten.

Hiro
otti kartun viereltään ja alkoi iskeä sillä
lattialla jo hetken ollutta paitaa kuivaksi. - Minä en enää
edes ihmettele, mikseivät ne lähetä naisia tänne....

Jouji
kohotti katseensa vyönsoljen saippuoimisesta. - Hmm?

Hetken
ajan vastauksena oli puun mäiskettä kangasta vasten, mutta
sitten Hiro puhui: - Näitkö, miten se vartija katsoi sinua?

Jouji
siirsi vyön sivuun ja tuhahti katkerasti. - Katsonut
ensimmäisestä päivästä saakka.. Jotkut vain
ovat.

Seuraava
mäiskähdys oli erityisen kova ja oli ihme, ettei se
repäissyt paitaa hajalle. - Minä olen huolissani Reikasta.

***
- 1
- 2
You need to be logged in to leave a review for this story.You need to be logged in to leave a review for this story.
Report Story

Murha/Oikeutus